Mikä lintu?

MikC3A4otsikoksiKauranlehmC3A4javaris20181113.JPG

Pahan ilman lintuko tulle tänään mieleen, kun toiminta näyttää tyhmältä parlamenttarismin synnyinmaassa ja kansankodissa.

Politiikan suurimpia ongelmia on niin kutsustun järkevän toiminnan ja kansan kannatuksen yhteen sovittaminen.

Britannian EU ero ei ole hyväksi briteille eikä EU:lle,

mutta siltäkään ei monesta poliittisesta miltä näyttää-syystä ei uskalleta tai ei tahdota järjestää uutta kansanäänestystä Brexitistä. Ja kaikki alkoi siitä, että konsevatiivihallitus sisäisistä syistä järjesti kansanäänestyksen, joka ei kuulu parlamentarismiin.

Ruotsin olemattomat blokkirajat

Svea maamma ei ole ollut äärimmäisyyksien yhteiskunta eikä Ruotsin politiikan linjaukset keskellä ole ylipääsemmättömiä.
Mutta taas kerran on niin, että se millä saa kannatusta , sillä ei välttämättä pysty johtamaan maata.
Ryhdikkään tiukat lupaukset ovat fiksujen vaihtoehtojen  esteenä.
Henkilökohtainen ambitio käännetään ryhmäuskollisuudeksi ja niinpä sitten suma seisoo järjen kanssa.
Mutta onneksi Ruotsilla on varaa tällaiseen yleellisyyteen sosialidemokraattien hallituskauden jälkeen.

Mitä muuta kuvasta tulee mieleen?

Kysynkin muita nimiehdotuksia Kaurojen eiliselle näkymälle?

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!