Mauno Koivistoa muistaen

45MaunoKoivistotalolla1980.jpg

Suomalaisuuden päivänä 12.5.2017 pidetyn Arto Noraksen juhlakonsertin aikana katse kääntyi useaan kertaan seuramaan Temppeliaukion kirkon yläikkunoiden ohi liitävien lokkien lentoa. Mieleen tuli kevyemmän klassikon Junnu Vainion albatrossi-tarina:

Siinä ystävän sielu kuvataan albatrossiksi, joka liitää lepäämättä ja saa kiitää vapaana.

Konsertin jälkeen saimme tiedon, että Mauno Koivisto oli kuollut monsertin lopun aikoihin. Yllä kerrottu mielessä ja koskettavat sävelet vielä korvissa yhdistivät tapahtumat kuten ajankohtaispalstalla kerroin. Aleksis Kiven Sydämeni laulun tuonen lehto on vaikuttava Rautavaaran sävelteoksena.  Antton alempana tällä kirjoituksia palstalla täydensi vaikutelmaa  avaamalla Hermann Hessen runoon Richard Straussin  Beim Schlafengehen (nukkumaan mennessä) teoksen taustaa sisältöä 

Kahleeton sielu nousee vapain siiveniskuin
yön taikapiiriä̈ kohti elääkseen tuhansin tavoin.

Lauantaina soutelin pikkuhiljaa ja niin  ympäristössä,
joka  vei ajatukset Mauno Koivistoon.

Tälle Naantalin aukolla Koiviston  kirjavapurjeinen katamaraani ilmestyi  "tuulisuihkuja" etsinmään ja  naantalilaisten iloksi.
Tasavallan päämies innostui purjehduksesta  niin, että kehui sitä hienoimmaksi kokemukseksi sitten polkupyörällä ajon opppimisen jälkeen.
Mihin Tellervo tokaisi että niinkö? eikö muuta?

Mauno Koiviston äidin juuret olivat "Merimaissa" Mälsäsälässä Samuli Santalahden kotitilalla.
Maunon mieleen painunut kokemus oli potkukelkalla Mälsälästä Turkuun, kun isä jouti työntämään pikkusiskon lisäksi jalkansa telonutta Maunoa.
Maunon Isä puolestaan oli ennen merille lähtöä 1910-luvulla asunut pari vuotta Naantalissa kuvauksista päätellen Röystin talossa.

Lapsuudenkodissani ihailtiin tohtori Mauno Koivistoa: Koulutuksen arvostajana äitini piti häntä varmana presidenttinä jo varhain ja isäni taas muisteli Koiviston pitämiä hauskoja ja viisaita piirikokouspuheita; en valitettavasti koskaan päässyt kertomaan, että samasta yhteydestä ja samasta syystä Koivisto muisti hänet.
Naantalin Työväentalolla Maukka oli käynyt kongaamassa,jota hän muisteli vanhalla Työväentalolla käydessään 1980. Naantalilaisista hän muisti aiankain, että runoilija Toivo Lyy oli kuntavaaleissa saanut 0 ääntä.

Naantali kävi Tellervolle ja hänelle tutuksi monilla pyöräretkillä, joiden yhteydessä tehdyt havaintojen pohjalta hän teki kiusallisen tarkkoja kysymyksiä kaupungin päättäjille.

Rakkaudenpolkua pitkin he ajoivat Mauno edellä ja Tellervo perässä. 

Koiraa taluttava Terttu Salminen tuli yllätetyksi, kun yhtäkkiä hänen ohitseen polkee tasavallan presidentti ja niin hän innoissaan nykäisi mäyräkoiran hihnasta tokaisten: ”Katso Simi Presidentti” ja juuri silloin hänet ohittaa Tellervo.

Pääministeri Mauno Koivisto ei ollut mikään joka paikan höylä ja niinpä hän saaminen alkavien musiikkijuhliemme valtuuskuntaan vaatii tarkka ajoitusta: Kun taas kerran eduskuntaryhmässä tunnelmat olivat kireät, niin tilaisuutta hyväksi käyttäen sain hänet suostumaan valtuuskuntaan.
Musiikkijuhlat olivatkin Koivistojen vuotuinen traditio. Viimeisen kerran hän taisi käydä konsertissa vuonna 2009.

Vuonna 1993 Naantali täytti 550 vuotta. Se oli Koiviston viimeinen kesä Kultarannassa ja hän sai Ruotsin kuningaspari vieraaksi Kultarantaan, josta arvovieraat poikkesivat Naantaliin merkkipäivämme kunniaksi. Kiitos siitä presidentille.
Ja sitten merkkipäivän illallispöydässä 23.8.1993 hän sytytti Kultarannan julkisivuvalot ensimmäistä kertaa lahjaksi Naantalille.

Lasse Wächterin toimessa 1970-luvun lopulla presidentin adjutanttina kisailtiin Naantalin kaupungin ja Kultarannan henkilökunnan välillä tenniksessä. Kun sitten Koiviston ensimmäisenä vuotena 1982 olimme Kultarannan tenniskentällä pelaamassa, niin Koivistot kiertelivät siinä ja sitten Manu sai sanottua, että eikös tästä löytyisi lentopallojoukkuekin. Ja siitä se sitten alkoi vieläkin jatkuva traditio.

NAANTALI MUISTAA KIITOLLLISUUDELLA KUNNIOITETTUA VALTIOMIESTÄ JA YSTÄVLLISTÄ KESÄVIERASTAAN.

Kirjoitin näille sivuille vuonna 2008 Mauno Koiviston 85-vuotispäivänä:

Mauno, Maukka tai Manu on monen suomalaisen isänmaanystävän sankari. Jahkaileva kaukopartiomies, iltaoppikoulun kautta tohtoriksi on tarina sinänsä. presidentti Urho Kekkosen haastaminen ja presidentti kisan voittaminen oli sosialidemokraattien unelman täyttymys. Parlamentarismin syventäminen ja Suomen selviäminen Neuvostoliiton romahduksesta olivat tieto, taitoa ja toteuttamiskykyä vaativia toimintoja. Se oli Mauno Koiviston suuri elämäntyö.

Vaikka kylmäkiskoisuudesta virolaisia kohtaan on haluttu moittia; siinnäkin oli kyse Suomen kansallisen edun valvonnasta. Ajatelkaapa Jeltsinin paikalle Putinia.

1990-luvun laman hoito ei onnistunut Suomessa. Koivistolla oli vahvan markan miehenä tähän osasyyllisyys henkisellä tasolla, sillä mitään presidentin virkaan liittyvää asemaa hänellä ei ollut sen paremmin valuuttakurssipolitiikkaan kuin valtion talouteenkaan liittyen. Oma arvioni on, että Manu oli maailman myllerryksestä johtuen keskittänyt voimansa suurvaltasuhteisiin, ulko- ja sotilaspolitiikkaan ja erityisesti Venäjään niin totaalisesti, että hän ei enää ollut entisen ammattinsa eli Suomen Pankin asioissa itsellinen asiantuntija. Ahon kokematon hallitus luotti hänen arviokykyynsä ja sai esittämilleen linjauksille ymmärrystä. Syntyi keskinäinen luottamus, jossa osapuolet nojasivat toisiinsa huomaamatta, ettei kumpikaan seissyt omilla jaloillaan.

Eräs valtuuston puheenjohtajan vaimo kerran iltapalapöydässä piikitteli minua kysymällä olinko lukenut kaikki toista metriä korkean Euroopan talousaluetta koskevan sopimusaineiston paperit. Koivisto lohkaisi: ”Kaiken mahdollisen lukeminen ei ole pelkästään hyödytöntä, se on myös vahingollista”.
Mauno Koiviston vahvuus on ollut henkilökohtainen korkea kansalaiskunto yhdistettynä monipuoliseen viisauteen.
Kun Mauno Koivistoa kuuntelee tuntuu kuin hän ajattelisi ääneen”,
kirjoitti Martti Kurjensaari.

Mauno Koivisto on tiivistänyt oman vallanjako-oppinsa:

On ajateltavissa, että historian kuluessa lainsäädännössä etsitään dialektisesti tasapainoa presidenttivaltaisen ja parlamentaarisen järjestelmän välillä. Yleisesti ottaen lähtökohtani on ollut, että parlamentarisminkin oloissa presidentillä tulisi olla aidosti valtaa, mutta sitä tulisi osata käyttää säästeliäästi. Hyvin toimivassa systeemissä presidentti on potentiaalinen eikä aktuaalinen voimavara.

Nykyinen presidentti Sauli Niinistö ei taitaisi käyttää tuota dialektista termiä. Mutta muilta osin arvelen hänen ymmärtäneen presidentin roolin pitkälti Koiviston hahmottelemalla tavalla.
Syvä kunnioitus ja edeltäjän ymmärtäminen tulivat selkeästi esille presidentti Sauli Niinistön asiallisuutta lämminhenkisemmässä muistopuheessa.

Olen vakuuttunut, että Mauno Koiviston muisto elää vahvana hänet tavanneiden joukossa. Hänen vaikutuksensa Suomen tasavaltaan on ollut ja tulee olemaan suuri. 
Aivan erityisesti toivon, että sosialidemokraattisessa liikkeessä muistetaan häntä dialektisen ajattelijana, että maailmassa mikään tila ei koskaan ole lopullista.

Mikko Rönnholm

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!