Martin Wolf:: Romney olisi askel taaksepäin Referaatti FT kolumnista)

USA+balnce+Wolf+20121030.JPG

Amerikkalaiset ovat samaa mieltä siitä, että kasvu on ollut liian alhaista ja työttömyys liian suurta Suuri osa äänestäjistä syyttää presidenttiä. Onkin ihme, että Barack Obama voi sittenkin voittaa.

Vuoden 2009 helmikuussa kysyin Onko Barack Obaman presidenttikausi jo epäonnistunut. Argumenttini oli, että tehdä liian vähän on suurempi riski kuin tehdä liian paljon. Presidentti teki, mutta ei riittävästi.

Niin on käynyt, mutta nyt katsotaan tulevaisuuteen:

Neljä taloushaastetta ovat tulevalla kaudelle  erityisen tärkeitä:
Kysyntä, tarjonta, epätasa-arvo ja rahoituksen riittävyys.

Amerikka on velkaantunut ulkomaille pitkään. Kriisin jälkeen se on vähän laskenut. Kun ulkomaat, ja kriisin jälkeen myös kotitaloudet ja yritykset ovat nousseet ylijäämäisiksi, on julkinen sektori velkaantunut. Tämä näkyy grafiikan käyrästöistä.

Voiko tilanne muuttua aiheuttamatta taantumaa? Ei helposti.  Arvioidaan, että ulkomainen ylijäämä on pysyvästi + 3 %  BKT:sta ja julkinen sektori putoaa - 3 prosenttiin ja  yksityisen sektorin pitäisi olla tasapainossa. 2012 toisella puoliskolle se oli kuitenkin 5 % plussalla. Tullakseen tasapainoon pitäisi kysynnän kasvaa joko kotitalouksien tai yritysten investointien puolella. Edellinen vaatisi reipasta lainoitusta.  Jälkimmäinen vaatisi korkeampaa kasvua kuin 1990 luvun pörssikuplan aikoina.
Ensimmäinen ei ole toivottavaa ja jälkimmäinen ei todennäköistä.

Toinen  haaste on tarjonta. Kasvun tekijä on ollut tuottavuuden nousu. Suurten rikkaiden talouksien joukossa USA on ollut paras tuottavuudessa, koska se se on ollut paras teknologian kehittäjä ja soveltaja.

Tuottavuuden kasvu näyttää hiipumisen merkkejä, koska se on hylännyt muiden korkean tulotasomaiden standardit. Toinen tekijä on innovaatioiden ja tieteellisen tutkimuksen läheinen suhde. Se taas riippuu valtion tutkimustuen suuruudesta. Hallitus on näytellyt keskeistä roolia innovaatiossa: Internet on juuri esimerkki tästä.

Kolmas tekijä on epätasa-arvo. Tällä alueella muutos on perustavaa laatua. Todennäköisesti 90 prosenttia kriisin jälkeisestä tulokasvusta on mennyt tulojakautuman korkeimmalla 1 prosentille. Kongressin budjettivirasto on arvioinut, että reaalitulojen kasvu tulonsiirtojen ja valtion verojen  jälkeen  on kasvanut vuosien 1979-2007 välisenä aikana 62 prosenttia. Samaan aikaan mediaanitulo kasvoi 35 prosenttia. Tämä eroavaisuus ilmenne kahdella tavalla: Ensinnäkin BKT kasvua ei ole hyödyttänyt koko väestöä. Toimenpiteet suosivat ylimpiä tuloluokkia. Parhaiten ansaitseva 20 prosenttia ansaitsi kaikista tuloista  60 prosenttia ja yhden prosentin kärki tienasi enemmän kuin 40 prosenttia alimmasta päästä.


Ja koulutuksen riippuvuus tuloista kasvoi, joka aiheuttaa kumulatiivisen epäedullisen kehityksen. Mitä suuremmaksi inhimillisen pääoman merkitys kasvaa sen suuremmaksi tämä heikkous muodostuu..

Nobel palkittu Peter Diamond on todennut, että USA on työttömyyskriisissä ja julkisen talouden ongelmissa. Wolf on samaa mieltä. 

Julkisen alijäämän leikkaaminen ei ole kahdesta syystä kiireellisin tehtävä, vaikka monet niin väittävät. Ensimmäinen perustelu on, että sitä ei voi tehdä vahingoittamatta kysyntää ja toiseksi se olisi suhteellisesti aina  yhtä suuri kuin aikaisemmin, sillä aktiviteetti vähenee samanaikaisesti. (jaettava eli alijäämä ja jakaja eli BKT pienenevät kumpikin) Tämä tarkoittaa joutumista rahoitus loukkuun. Toinen syy on,  ettei ole näkyvissä riskiä korkojen noususta, ennen kuin talous elpyy reippaasti. Se taas eliminoi alijäämää kun julkiset tulot kasvavat ja menot pienenevät. Suuri rahoituksen kestävyys ongelma on terveydenhuollossa , missä on haasteellinen tilanne kustannusinflaation kannalta.

 

Kumpi kandidaateista on tunnistanut ongelmat järkevällä tavalla?

Obaman visio on riittämätön. Romney on Georg W. Bushin uusintapainos.. Obaman ei tarjoa reformien kirjoa,  jolla kaikki veneet nousisivat kuten edellisen vuosisadan keskivaiheilla tapahtui. Se on liian kova tavoite.


Romneyn veropolitiikka  marginaaliveron pudotuksineen leikkaa korkeiden tulojen verotusta, mutta lisää keski- ja pienituloisten verotaakkaa. Tällainen epätasa-arvo ei toimi, päinvastoin se tekee olemassa olevan probleeman vielä huonommaksi

 

Romneyn antama sitoumus laajoista puolustusbudjetin noususta tulisi lisäämään rakenteellista alijäämää. Republikaanit ovat osoittautuneet paljon vähemmän ärhäköiksi  leikkaajiksi käytännössä kuin teoriassa. Verojen alennukset ovat heidän  todellinen uskontonsa. Hyvä puoli siinä  olisi, että niitä alijäämiä USA tarvitsee  joksikin aikaa. Huono puoli on, että sellainen politiikka todennäköisesti synnyttää vain hetkellisen eikä pysyvämpää kasvua.

Republikaanit uskovat: Vähemmän säätelyä ja alemmat verot. Marginaaliveron alennus 35 prosentista  28 ei tule aiheuttamaan huomionarvoista vaikutusta kokonaiskäyttäytymisessä. Tietenkin verotuksessa se  tuntuu,  mutta näkemys, että tämä ohjaisi heidän omaa talouskäyttäytymistä, on selvästi väärä.

Muut kuin talousasiat eli aiheet kuten sosiaali- ja ulkopolitiikkaa jakavat lähtökohtaisesti ehdokkaiden mielipiteitä. Mutta talouden valinnat ovat lopultakin merkittäviä.

  •   Amerikan on valittava vaatimattomien tavoitteiden miehen tai päättäväisen menneen ennen kriisiä vallinneen ajan talous ja rahapolitiikan kannattajan välillä.

Mitt Romney on Bourbonien kaltainen: Hän ei ole oppinut eikä ole unohtanut mitään.

Minkälaiset mahtaisivat olla olosuhteet sellaisella taustalla toimittaessa.  Ehkä maailma siitäkin selviää.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!