Maaseutujuurilla Urjalassa

Koskelantorppa20150425.jpg

Naantalia ja Urjalaa yhdistää henkilöside;  Riitta ja Urpo Alhon Minna-tytär on Urjalan Työväenyhdistyksen puheenjohtajan Reijo Kuljuntaustan vaimo ja aktiivi itsekin.
Urjalan yhdistyksen Työväentalon 100-vuotisjuhlaesitteellä Riitta perusteli innostuneen vastanoton saanutta vierailua Urjalaan.
Lauantaina 25.4.2015  Naantalin aurinko mukanaan  Riitan johtama bussilastillinen lähti vajaan 5000 asukkaan pirkanmaalaiskuntaan Väinö Linnan lapsuuden maisemiin.

Aluksi tutustuimme kunnan kirjastossa sinne konstruoituun Väinö Linnan työhuoneeseen ensiluokkaisen oppaan  Marja-Riitta Tourun vetämänä.
Varsinainen Väinö Linnan reitti alkaa hänen syntymäkodin sijoilta. Talo on purettu, mutta perustuskivistä pystyy sen hahmottamaan. Paikan erinomainen sijainti eteläisellä rinteelle kertoo ihanteellisista ja mielenkiintoisista lapsuuden olosuhteista.

1920 syntyneen kirjailijan isä kuoli kun Väinö oli 11 vuotias ja he joutuivat muuttamaan vaatimattomaan torpaan mäen toiselle puolelle. Talo meni myyntiin ja sen ostaja oli Naantalin ja PAM:n johtotehtävissä olevan Arja Savolaisen isoisä. Arja syntyi näköetäisyyden päässä olevassa uudessa talossa ja asui siellä kolme ensimmäistä vuottaan. Näin juuret risteilevät.


Kartanon maat ja muut Väinö Linnan kirjasta tutut paikat: Palokunnan talo, työväentalo ja Koskelan torppa ja naimapolku Koskelasta Kivivuoroon alkoivat matkalaisten mielissä elää. Monessa kohdassa ja useammasta suusta tuli repliikkejä kirjasta. Ja torpan pihalla puisena oli kirjan alku: Suo kuokka ja Jussi.

Ihmettelimme emmekä vastausta saaneet, että miksi elokuvaa ei oltu täällä filmattu. Mutta eihän kirjojen anti ole ensisijaisesti ympäristön kuvausta, vaan Linna kertoo elämästä siis ihmisistä ja heidän luomista ilmiöistä. Hän esittelee, erittelee ja selittää.

Vaalien jälkeen on SDP:ssä puhuttu juurille menosta.
Hyvällä tavalla ajatellen tällöin on tarkoitettu lähtökohtien tuntemusta niin historian kuin olosuhteiden osalta.
NTY:n historia alkaa jo vuodesta 1894, mutta se on erityinen sosialidemokraattisen liikkeen sisällä, pikkukaupunkimainen eikä kovin rasvanahkainen ja vielä vähemmän mullankaan makuinen.
Meille retki maaseutumaisemaan Väinö Linnan reitille Urjalaan oli siten ihan paikallaan.

Väinö Linna oli yhteiskunnallinen kirjailija, j
onka teosten kautta nykysosialidemokraatit ovat etsineet ja löytäneet juuriaan. Linna oli tehdastyöläinen, joka ymmärsi ja tunsi maaseudun elämää.
Urjalassa myös pystyy aistimaan torppari ja mäkitupalaisten maailmaa ja vastakkainasettelun niin kartanon omistajaa kuin suurtilallisiakin kohtaan.
Alkuaikoina mukana olleesta maatalousköyhällistöstä  sosialidemokraattiisista aktivisteista siirtyi torpparivapautuksen myötä maalaisliittolaiseen  suuntaan, ihan kuten kirjassakin Eetu Salinkin Akselin rekikyydissä osasi ounastella.


Meidän retkemme mukava yhdessäolon hetki oli ystävällisen paikallisen yhdistysväen seurassa nauttia Reijon kaataman peuranliha keitto, jota aiheesta ylistettiin.
 Kustavista kotoisin oleva Pekka Heinonen kertoi Urjalan Työväentalon historiaa, joka oli kansalissodan kuten mukana olleet kutsuivat kapinan jälkinäytökseltään Naantalin kaltainen. Talo menetettiin alioikeuksissa, mutta saatiin takaisin Korkeimman oikeuden päätöksellä.
Urjala oli kansalaissodan kovimpia kohtaloita kokenut paikkakunta, jonka kymmenen tuhannen asukkaan joukosta poistui lähes 300 henkeä. Suhteellisesti Tammelan pitäjän jälkeen Suomen toiseksi suurimmat uhrit annettiin Pentinkulman kotipitäjässä.


Työväentalolla oli elokuvatoiminta aloitettu jo 1920 luvulla ja se oli jatkunut aina 2010-luvulle asti. Mahtava suoritus vain pieniä avustuksia saaneelta talkoolaisporukalta. Nyt talo on hienossa kunnassa ja soveltuu erikoisen hyvin juhlapaikaksi.

Yhdistykseen kuuluu fiksua osaavaa väkeä. 26 on liian vähän sanovat aktiivit.  Yksi heistä, Urjalan suntio Lari Pynnä   siis Minnan työkaveri oli luistavasanaien kirkko-oppaamme.
Demarit on toiseksi suurin ryhmä Urjalassa (Keskusta 8, SDP 7 Kokoomus 6 ja PS 6 valtuutettua).
Valtuuston puheenjohtaja  Lauri Laineen kollega palopäällikkö Raimo Saari oli hänkin paikalla.

Nuutajärven ruukki ja kyläyhteisö oli viimeinen matkakohteemme.
Siellä sukelsimme taas yhteen uuteen vanhaan maailmaan tietokirjailijaoppaan  Marja-Leena Salon johdatuksella.  Kansainvälisyys tuli 1800-luvulla maaseudulle ja se on tehnyt paikasta merkittävän suomalaisen lasin tekemisen muotoilun uranuurtajan. Nyt suurtuotanto on väistynyt pienipiirteisemmän taiteellisen yksityisyrittämisen suuntaan. Uskoa on ja toivotaan se vievän edessä olevien harmaiden kivien läpi. Historia ja alue ansaitsevat jatkon. Kahvila-ravintolan kesäkausi avattiin meidän siellä ollessamme. Poiketkaa ja tukekaa yrittämistä, joka ylläpitää suomalista osaamista.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!