Maakunnan toimet toivottavia, mutta vain TEM:llä voima ja valta

Maakuntahallitukselle ajankohtaiskatsauksessaan  Juho Savo totesi

Ilahduttavaa on ollut alihankkijaverkoston aktiivinen rooli ja halukkuus osallistua rahoituksen järjestämiseen. Kymmenet yritykset ovat jo ilmoittaneet valmiutensa tulla mukaan rahoitusjärjestelyihin. Tämä osaltaan auttaa valtion mahdollisuutta olla mukana. Tilannetta vaikeuttaa se, ettei kukaan tunnu tietävän STX:n eteläkorealaisen omistajatahon kantaa mahdollisiin uudelleenjärjestelyihin.

Tänään elinkeinoministeri Jan Vapaavuori vierailee telakkaryhmämme kutsusta Turussa ja Turun telakalla. Nyt meillä on mahdollisuus antaa hänelle konkreettinen tilannekuva. Tiedon saaminen voi lisätä tuskaa, mutta toivottavasti se myös auttaa ymmärtämään tilanteen laajuuden ja vakavuuden. Jo saatuja TUI -tilauksia ei ole vara menettää, muuten voidaan joutua sammuttamaan valot Turun telakalta!

 

 Jan Vapaavuoren käynnistä uutisoi Yle niukasti:  Hyvää päivää kirvesvartta taisi olla sanoma pelkistettynä.

Aikanaan silloin, kun telakan tilauskirjan   musta aukko paljastui,  perustettiin työryhmä valmistelemaan  toimenpiteitä asian korjaamiseksi. Silloin Helsingistä tuli elinkeinoministeriön   virkamiesjohtajistoon kuulunut  Anssi Paasivirta pitämään lukkarin koulua:  Asian laajuus huomioon ottaen kysys ei ole paikallinen , vaan valtakunnallinen. Joten TEM otti johtoroolin ja vetovastuun.
Tässä sitä nyt ollaan. Ja taas yritetään paikallisesti. Eikä siinä mitään pahaa ole, mutta se millään tavalla poista ministeriön eikä Helsingin roolia ja vastuuta.

Pientä haikeutta tuntien ilmoitan, että 16 mielenkiintoista vuotta maakuntahallinnossa on kohdaltani takana. Olen viimeksi toiminut maakuntahallituksen ja -valtuuston varapuheenjohtajana ja nyt valtuusto tehtävään piiritoimikunta on ehdottamassa Uudenkaupungin valtuuston puheenjohtajaksi tänään valittavaa mitat täyttävää   Jouko Antolaa. Maakuntahallituksen varapuheenjohtajaksi on nousemassa Katja Taimelan tilalle Mika Maaskola Turusta.
Toivotamme onnea ja ennen muuta viitseliäisyyttä  tovereille tärkeissä tehtävissä. Maakuntahallintoa on välttämätön ja tärkeä osa paikallista demokratiaa.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!