Luottamuksen murentajat

Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus otti TEM:n rekisterin lukuihin tiukkasanaisesti kantaa Twitterissä. "TEM rekistereitä voi kaunistella, mutta liioittelee nyt. Onneksi TiKe kysely kertoo myös (pienestä!) laskusta", Brotherus kirjoittaa viitaten TiKellä Tilastokeskuksen lukuihin.
Brotheruksen tviittiin vastasi Akavan pääekonomisti Eugen Koev, joka kertoo suorastaan häpeävänsä "TEM:n puolesta".
"Jos tällaista ei osata selvittää, tiedon perustuvan päätöksenteon mahikset heikkoja", Koev kirjoittaa.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on tällä hetkellä vajaat 60 000 pitkäaikaistyötöntä, kun TEM:n rekisterissä heitä on yli 100 000.
"Kyseessä on hyvin suuri ero, joka on kasvanut ennätysmäiseksi finanssikriisin jälkeen."

TEM:n Heikki Räisänen ei halua ottaa kantaa Brotheruksen tviittiin. Hänen mukaansa haastatteluilla pyritään esimerkiksi työttömän työnhakijan nopeaan työllistymiseen ja pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisyyn. Lähde: Talouselämä / Lainaus Kauppalehti 20170801
Kun poliittisen toiminnan luotettavuus on koetuksella, on kenkkumaista lukea tällaisia asiantuntijalausuntoja. Totuuden jälkeinen aika näyttää ulottavan juurensa viranomaistoimintaan asti. Ehkä ei tarkoituksella, mutta kuitenkin. Eikä lohdutukseksi riitä, että oikeaan suuntaan ollaan menossa.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!