Lämmintä piisaa

PuoluekannatusHS20181016.JPG

- Hallituksen ilmaveivi meni ehkä omaan maaliin,
sanoi aamutelkkarissa taituritoimittaja Pekka Ervasti hallituksen tempusta yrittää asettaa ay-liike eduskuntaa vastaan.
- Kirpun nylkeminen tai hyttysen ampumine tykillä ovat olleet asiaan liittyviä ilmaisuja.

Toimittajien veteraanihuippu Unto Hämäläinen ihmetteli hallituksen huonoa politiikan lukutaitoa, kun tällaisella kysymyksellä elämöi ennen lähestyviä vaaleja.
Juttu on mennyt Sipilän osalta periaateruutuun, arveltiin ja Ervastin Pekka irvaili,

- että poteroissa ollaan eikä niin syvää poteroa ole, etteikö sitä syvemmäksi voisi kaivaa.

Tällaisissa asetelmissa kansan jakaantuessa kahtia ollaan nyt, kun eduskunta alkaa asiasta keskustella.

Arvioissa nähdään ay-liikkeen auttaneen SDP:tä. Mutta eikö varsinainen auttaja ole Sipilän hallitus, joka on niin moneen kertaan osoittautunut työntekijävihamieliseksi.
Ay-liike on reagoinut, ei rakentanut riitaa, näyttää unohtuvan niiltä, jotka haluavat ay-väestä tehdä syntipukkia ja kaikkien ongelmien äitiä. Tällä kerralla ay-väki taistelee heikompien puolesta, se on solidaarinen eikä ajattele vain hyvin palkattuja jäseniään, kuten usein väitetään.

Tietenkin tiedämme, että aktiviteetin aloitus on leikin tekoa sen lopettamiseen verrattuna. Ja nyt vaaditaan malttia toimenpiteiden mitoituksessa. Ay-liikkeen kannasta ei ole epäselvyyttä.

Uutisointi on mielenkiintoista seurattavaa. Kriittinen journalismi on myöt syklistä.

Kuvan valinnoilla vaikutetaan, kuten yllä olevasta Hesarin uutisoinnista näkyy:
En tarkoita ihmisten keskinäisen kauneuden arviointia vaan kuvan laatua, vaikutelmaa.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!