Mikko Rönnholm

Lauri Laineen vastaukset

LaineLauri

1. 
Onko sote uhka vai mahdollisuus
Naantalille.

Naantalille
ja erityisesti naantalilaisille tulee aiheutumaan vaikeuksia mahdollisesta sote
uudistuksesta . Tästä Naantalin sosialidemokraatit ovat moneen kertaan ja
hyvissä ajoin varoittaneet.

Naantalin nykyiset
sosiaali- ja terveydenhoitoalalla on niin hyvin järjestetty ja kohtuuhintaan,
ettei mahdollinen maakunta saa samanlaista toimintaa samoin kustannuksin ja
maakunnalle vielä pitäisi tulla säästöjä. Kansakoulun laskuopilla ei tämä
yhtälö toimi.

Valinnanvapaus
ja myös yhtiöittämispakko ovat uhkia, joista ei vielä edes tiedetä muuta kuin
että maan hallitus on näin päättänyt, vaikka professorit ja muuta asiantuntijat
ovat varoitelleet kaaoksesta

Näissä
oloissa varovaisuus ja varautuminen eivät riitä.
Valtiolta ei ole apuja saatavilla. Näyttää siltä, että se on suurin uhka on
palvelujen huononemin tai maksujen ja verojen nosto. Muistakaa, että kuntaveron
tilalle tulee uusi vero, joka on naantalilaisille suurempi kuin nykyinen
kuntavero.

Jos valtion
tarkoitus on tasa-arvoistaa palvelut ja vielä säästää kuluissa ei Naantalin
hyvin toimiva kunnallinen palvelu voi millään säilyä tällä tasolla. Kuka uskoo,
että Rymättylässä tai Velkualla on joku palvelupiste.
Yksi kysymys vielä : Olisiko meillä 
maakuntamallissa iltapäivystys terveyskeskuksessa, jonka jo
kaupunginjohtaja esitti lakkautettavaksi,
ja jonka muut puolueet olivat valmiit hyväksymään. Demareiden
jääräpäisyydelle saatiin päivystys pidettyä?

Voi sanoa että ei naantalilaisille
sote-uudistuksessa tule hyvin käymään.

2. 
Tärkeimmät Naantalin tulevaisuudelle
olevat asiat.

Naantali
tarvitsee asukkaita.

Suunnitelmien
mukaan Naantalissa tulee olla asukkaita yli 23.000. Kuitenkin olemme vielä alle
20.000. Muuttovoittoiseen ja asukasmäärien lisääntymisiin perustuva
taloussuunnittelu ei toimi nykyisellä menolla. Kokoomuksen kehumat saavutukset
tällä vaalikaudella lueteltiin valtuuston kokouksessa, mutta tärkein asukasluku
jäi saavuttamatta.
Voidaan sanoa kun sitä ei saavutettu ei saavutettu mitään.

Asuntoja ….

Naantali
tarvitsee asuntopolitiikkaa joka takaa riittävästi kohtuuhintaisia asuntoja
tavallisille lapsiperheille, eikä vain mahdottomiin neliöhintoihin nousevia
kerrostaloja. Nykyisillä systeemeillä asuntoihin pääsevät vain varakkaat jo
ikääntyneemmät.
On harhaa luulla, että varakkaat olisivat automaattisesti hyvä veronmaksajia
kunnan kannalta, sillä pääomatuloista ei kunnalle tulee mitään.

Naantali
tarvitsee lapsiperheitä. Vaikka kaavoitus sallii lisärakentamisen keskustaan,
samaan aikaan koulutoimi kaavailee keskustan kouluverkon supistamista. Ei
oikein mene yksiin. Kumpi ei tiedä kummasta.
Koulutuksesta
huolehtimin lähellä asukkaista on tärkein asia, siinnä saaristokunnat ja
keksikaupunki ovat samanarvoisia: Velkuan ja Kuparivuoren koulun säilyttäminen
ovat yhtä tärkeitä.

Matkailu…

  Naantalissa on monta suurehkoa
teollisuusyritystä ja hyvä matkailualan yrityksiä. Naantalin monipuolinen
luonto saaristoineen antaa monia mahdollisuuksia. Me kaipaamme rohkeita
yrittäjiä jotka tuovat saaristoon matkailua lisää. Kaupungin
elinkeinopolitiikan on elettävä tässä mukana antaen apua kaikessa yrityksen
starttivaiheessa. Meillä
on mahtavat mahdollisuudet.

Työpaikat…

Naantalin
suuret työpaikat ovat tärkeitä. Niiden toimintaa ei pidä vaikeuttaa, mutta ei
niiden kanssa myöskään tule nöyristellä.
Tasavertaisesti toimiminen on luontevaa,
onhan Naantali tärkeä molemmille osapuolille.

3. Mitä Lammasluodolle tehdään

Jo aikoinaan
Meri Naantalia kaavoitettaessa oli sovittu, että alue jätetään
virkistyskäyttöön Lammasluoto ostettiin Naantalin seurakunnalta, jotta paine
sen kaavoittamisesta vähenisi. Maksettiin alueesta 450.000, vaikka seurakunta
tavoitteli 1,5 M€.
Nyt kaupunki yrittää saada alueesta kymmenkertaista hintaa; se on keinottelua.
Rakentaminen rikkoo maisemalinjan ja vaarantaa Naantalin hienosti hoidetun
ympäristön niin kaupunkilaisten kuin matkailijoiden kannalta.
Alue sijaitsee liikenteen kannalta huonolla paikalla ja on vaikeasti
toteutettavissa. Kohteen rakentamisessa ei ole järkeä eikä siitä ole kuin
lyhytnäköinen kiinteistökeinotteluhyöty.

Kansalaisaktiivisuus
on hyvästä, mutta se ei riitä. Tarvitaan puolueita, joiden päätöksiin voi
luottaa.
Sosialidemokraatti ovat vuodeta 2011 alkaen vastustaneet tätä, mutta kun ei ole
voimaa, niin ei voi mitään.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa