Mikko Rönnholm

Lauri Laine ym aloite:Uusi paloasema Rymättylään

LaineLauri

Naantalin
kaupungin taloussuunnitelmassa vuonna 2017 oli varattu vuodelle 2018 100.000 €
Rymättylän paloaseman suunnitteluun. Kuitenkaan suunnittelurahaa ei ole 2018
talousarviossa. Kaikki asiantuntijat, myös Naantalin kaupungin, ovat samaa
mieltä, että nykyiset tilat eivät ole edes välttävät. Vuoden 2017
taloussuunnitelman mukaan asema piti rakentaa vuonna 2019. 2018
taloussuunnitelmista rakentaminen on kuitenkin poistettu. Varsinais-Suomen
aluepelastuslaitos on lupautunut 20 vuoden vuokrasopimukseen ja lupautunut myös
tekemään saman mittaisen sopimuksen Rymättylän VPK:n kanssa pelastus-, ja
ensivastetoiminnasta. Rymättylä tarvitsee palokuntansa ja paloaseman jo
saariston tuntemisen ja myös iäkkään väestönsä takia.

Me
allekirjoittaneet haluamme kaupungin ryhtyvän nopeasti suunnittelemaan ja
tekemään sopimukset aseman rakentamiseksi vuonna 2019, kuten keskusteluissa
kaupungin, aluepelastuslaitoksen ja palokunnan kesken on jo alustavasti
suunniteltu.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa