Lasse Lehtisen kirja on nimeään parempi

LehtisenkirjaA20181201.jpg

Lasse Lehtinen on kirjoittanut paljon. Viimeisin kirjan nimi Minä ja Kekkonen on lyhyt ja ytimekäs, muttei fiksu.

Tämä ei tarkoita, että tarkoittaisin, että Lasse tarkoittaa, että hän ja itsensä ylentäisi tai Kekkosen alentaisi. Tarkoitan, että vaikka kirja on kirjoitettu Lasse Lehtisen kokemasta ja lukemasta / tutkimasta Kekkosesta, se on sisällöltään monipuolisempi ja mielenkiintoisempi, kuin nimi antaa ymmärtää. Kekseliäisyyteni ei riitä ehdottamaan parempaakaan nimeä. Sen sijaan olen sitä mieltä, että tässä on paljon ajankohtaista luettavaa kaiken ikäisille - erityisesti myös nuorille.

Tietenkin Kekkosesta piirretään julkista patsasta rosoisempi kuva. Kantikkaan miehen oma kuva kappaleessa kerrotaan:

”Todellinen Kekkonen  ei päiväkirjojen mukaan ollut mikään leppoisa mies, kansalaisten mieliin jäänyt jälkikuva on huomattavasti lupsakkaampi.”

Lasse lainaa sattuvan ilkeästi:

Sylvi Kekkonen kirjoitti aforismikokoelmaansa Kiteitä seuraavan mietteen: ” Mielettömämmin kuin viina villitsemä käyttäytyy vallan sokaisema.”Olikos e vaimolta yleinen vai omakohtainen huomio?

Lasse toimi kuten suomalainen: Kysyy vastaamalla, mutta vastaa kysymättä:

Päiväkirjojen toisessa osassa etenkin Rafael Paasio sai osakseen myrkyllisiä huomautuksia. Kun Paasio valittiin Tannerin jälkeen vuonna 1963 SDP:n puheenjohtajaksi, Kekkonen oletti, että Paasiosta tulee saman tien hänen käskyläisensä. Paasio ei Kekkosen taskuun mennytkään ja näin hänestä tuli Kekkosen kirjoissa ”mannertenvälinen nahjus”, jonka nimi tavattiin ”iso pee, aasi ja nolla”.

Kekkosen henkilösuhteista on havaittavissa selkeä kahtiajako: elämäntavoiltaan nuhteettomien miesten kanssa hänellä oli vähemmän yhteistä kuin kaikenlaiseen ilonpitoon taipuvaisten kanssa. Fagerholmiin, Sukselaiseen, , Virolaiseen, Rafael Paasioon ja Koivistoon ei sielujen suhdetta millonkaan syntynyt. Sen sijaan sellaiset miehet kuin Korsimo, Leskinen, Teuvo Aura, Sakari Tuomioja ja Simonen olivat mieluisaa seuraa.

Lasse Lehtinen uudelleen kertoo, että Rafael Paasio oli ryhdikäs niin suhteessa Kekkoseen kuin venäläisiin.

Kirjassa ei erikseen kerrottu, mutta tunnettua on, ettei Paasio ryhtynyt edes erillisiin yksityisiin keskusteluihin neuvostokommunisteine kanssa, josta oli se ”haitta”, että SDP ei saavuttanut hovikelpoisuutta ennen Kalevi Sorsan aikaa. Pari Lassen piirtämää kuvaa Paasiosta alla.

Ja toinen kuvakaappaus on ajankohtaistapalstalla sivuttu savolais- varsianissuomalainen suhde:

Tarinoita ja totta kai. Mukavaa on Lasea lukea.

Eduskuntaryhmässä kaannatin Lassea ryhmän puheenjohtajaksi. Hyvä ja arvostamani ystävä Olli Helminen, rehti rafumainen toveri hänet voitti. 
Lassea vastaan vahvin argumentti oli "Laiska Lasse". Kirjat ja aktiivinen toiminta ovat osoittaneet tuon arvion täysin vääräksi. Lasse ei varmaankaan olisi ryhmän johtajana ollut laiska eikä kunninhimoton. Mutta riski olisi ollut, kuten Lasse kirjassaan yeleisellä tasolla kuvaa,  että valta olisi turmellut lahjakaan kirjailijan ja historioitsijan ja myös sosialidemokratian kilven kirkastajan. Joskus on hyvä niin kuin on.


TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!