Kuntarakenne on yksinkertainen asia

Turun kaupunkiseudun rakenne.

Kuntajakolaki ja nykyinen Kataisen hallinto pitää työssäkäyntialuetta kunnallisen jaotuksen merkittävimpänä perusteena.

Nykyisen hallituksen aikana muu toiminnallinen kokonaisuus on jäänyt vähemmälle huomiolle. Asukkaiden liikkumista tarpeet syntyvät työssäkäynnistä asioinnista siis arkisista tarpeista ja sen päälle vapaa-ajan liikkumisesta ja harrastamisesta.
Kunnalliset palvelut ovat valtaosaltaan asukkaisiin henkilökohtaisesti liittyviä. Taas asukkaan kiintopiste on asunto, koti.

Ihan ajankäytöllisesti on osoitettu, että työpaikka on n. puolelle asukkaista n. kolmannes vuorokaudesta paikka, jossa ollaan. Eli karkeasti voi todeta, että työpaikalla olo on 1/ 3 * 1/2 = 1/6 kaikkien asukkaiden vuorokauden ajankäytöstä eli määrällisesti kyse on työn tärkeydestä huolimatta suhteellisen vähäisestä osasta kokonaisuutta.  Joten asumiseen ja siihen liittyvät henkilökohtaiset palvelut ovat asukkaiden suuren enemmistön kannalta määrääviä ja täten näiden toimintojen järjestäminen asuntokeskeisesti on perustellumpaa kuin työpaikkoja lähtökohtana pitäen.
Eli muut toiminnalliset perusteet ovat painavampia kuin työpaikkojen sijainti.

Suurempi kunta vähentää tilastollista pendeleöintiä, mutta ei se vähennä liikennettä eikä säästä luontoa tai työssä käyvän aikaa. Suhteellinen ikärakenne voi kuntaliitoksia tekemällä muuttua, mutta yksilön ikä ja palvelun tarve ei kunnan rajoista riipu.

Markkinatalous hallitsee

Markkinatalouteen perustava talousjärjestelmä synnyttää työpaikkoja kysynnän ja tarjonnan monimutkaistuneen ja globalisoituneen toiminnan tuloksena. Markkinatalouden keskeisin toimintaperusteita on kilpailu ja sen allokoima resurssien suuntautuminen vaikuttaa merkittävimmin yhdyskuntien muodostumiseen.
Yhdyskuntien järjestyneen toiminnan turvaamiseksi ja eri intressien kohtuulliseksi toteuttamiseksi on nähty välttämättömäksi luoda sääntöjä, joilla ohjataan toimintaa ja joilla yhteen sovitetaan intressejä ja tarpeita.

Maanomistus, kaavoitus ja rakentamisen säätely toimivat tältä pohjalta. Kansalisten oikeusturvan kannalta nämä toimet ovat säädetty julkisen vallan tehtäviksi. Julkista valtaa voivat yksityiset kansalaiset valvoa demokratian keinojen lisäksi vetoamalla riippumattomiin tuomioistuimiin.

Oikeudellinen perusta on Suomessa vahva ja järjestyksen pidon ja oikeuden kunnioitus on korkealla.
Näitä tehtävien hoitaminen on järjestetty meillä kuntien, kuntayhtymien tai valtion viranomaisten velvollisuudeksi. Tyypillistä toimille on hierarkkisuus; esimerkiksi kaavoituksessa on valtakunnan, maakunnan, kaupunkiseudun, koko kunnan tai kuntien alueiden tehtävistä kysymys.
Näihin voi sisältyä luonnollista ristiriitaisuuksia. Mutta kuntien tai muiden organisaatioiden väliset intressi erimielisyydet ovat merkitykseltään vähäisempiä verrattuna omistuksen aiheuttamiin kuntien sisäisiin etu erimielisyyksiin. Osaoptimoinnin haitat ovat vähäisempiä, kuin kankeiden suurien organisaatioiden aiheuttamat kitka- ja viivästymiskustannukset.

Alueellinen kilpailukyky ja elinvoima, mitä se sitten tarkoittaakin, on ensisijaisesti yksityisen yritteliäisyyden varassa. Paikallisen julkistoiminnan - ensisijaisesti kuntien - tärkein tehtävä on olla estämättä yksityistä yritteliäisyyttä ja toissijainen tehtävä on luoda edellytykset. ( Edellytyksiin kuuluu jäljempänä selvitettyjen infrapalvelujen ja hyvinvointipalvelujen järjestäminen.)
Luonnollisesti valtion ja EU:n lainsäädännön puitteissa määritetään pelisäännöt reilun toiminnan varmistamiseksi.
Yrittämisen tavoitteiden saavuttaminen toteutuu paremmin erilaisten kilpailevien vaihtoehtojen vallitessa kuin suuren yhtenäisyyden tavoittelulla.

Infrapalvelut

Nykyaikaiset kommunikaatiovälineet ja yhdyskuntien tehokas huolto on johtanut pääosin julkisiin tai julkisluontoisiin palvelujärjestelmiin kuten rautateihin, liikenne- ja energiaverkostojen rakentamiseen ja erilaisiin teknisen huollon järjestelmiin. Erityisesti tiivisti asutuilla alueilla näiden toimintojen kunnossa oleminen on ollut tehokkaan ja toimivan yhteiskunnan tuotannon perusedellytyksiä. 
Yhteisesti järjestettynä ne ovat myös halvempia ja ympäristön kannalta parempia. Näiden tehtävien järjestämisestä ja monin osin myös tuottamisesta on tullut kaupunkimaisten yhteisöjen toimintaa. Näiden tehtävien hoitaminen on muuttunut teknologinen kehityksen ja yhdyskunta rakenteen muutoksen mukana. Näiden tehtävien organisoiminen on melko vaivattomasti hoidettavissa yritysmäisten yhteisöjen toimintana. Kilpailutus soveltuu kohtalaisen hyvin toiminnan ohjaamiseen. Tuotantovälineiden omistussuhteet ovat tarkoituksenmukaisuuskysymyksiä.

Näiden asioiden hoitamisessa on siis järjestelyt kuten käytännöstä tiedämme suhteellisen yksinkertaisesti järjestettävissä. Nämä järjestelyt edesauttavat myös, mikäli niin halutaan, PP- järjestelyjen toteuttamisen tai jopa yksityistämisen, mihin voidaan halusta tai pakosta ajautua julkisen talouden velkaantumisen rajoittamiseksi.

Hyvinvointipalvelut

Hyvinvointipalvelujen järjestämisestä on tullut julkisen sektorin tärkein tehtävä.  Yhteiskunnan resurssien, kuten työvoiman ja rahan käytöllä mitattuna hyvinvointipalveluja voidaan pitää suurimpana rasituksena varsinkin jos mittarina on vain julkisen talouden suuruus, veroaste tai velkaantuneisuus. Toisaalta palvelujen saajien kannalta kyse on välttämättömistä jokapäiväiseen elämään vaikuttavista palveluista, joilla tämän ohella on perustuvaa merkitystä yhteiskunnan kehittymisen ja suorituskyvyn kannalta. 

Yksilöllisistä ja yhteisöllisistä syitä johtuen palvelujen kattavuuden ja vaikuttavuuden varmistaminen on julkisen hallinnon vaativin tehtävä. Tästä lähtöasetelmasta vallitsee laaja yksimielisyys. Kunta on Suomen olosuhteissa asukkaita siis kansalaisia lähimpänä ja joustavana hallintoyksikkönä saanut tehtävien hoidon vastuun pääosin lakien, mutta osin omienkin halujen mukaisesti.

Suomalaisen hyvinvointipalvelujen järjestämisessä ei kokonaisuutena ole merkittäviä puutteita. Näyttää myös siltä, että palvelutehtävästä suoriudutaan osaamisen ja jopa työvoiman saatavuuden mahdollisista rajoituksista huolimatta.
Ilmeistä on, että paikkakunta ja palvelukohtaisia heikkouksia on. Ne ovat tunnistettavissa ja luultavasti kaikkein helpommin korjattavissa tapaus kerrallaan. Suurilla rakenteellisella muutoksilla tuskin saavutetaan parannusta ongelmakohdissa.  Sen sijaan sekaannuksen myötä on odotettavissa, että hyvin toimivat palvelut vaarantuvat. 

Palveluiden rahoitus ja kustannukset ovat tämän hetkisen käsityksen (AAA rating) julkisen talouden näkökulmasta vakavin ongelma. Kun lähtökohta esitetyille rakennetoimille on kestävyysvaje, olisi luonnollista, että järjestelmän korjaamisen liikkeelle lähdettäisiin rahoitusresurssien jakamisella.
Tähän suuntaan ilmeisesti valtionosuusuudistuksessa pyritään ja sen voi hyväksyä perustellumpana lähestymistapana siitä huolimatta, että sen sisällössä on ilmiselviä puutteita ja tai epäoikeudenmukaisuuksia.

Valtion rahoitusresurssien jakamisen kanssa samanaikaisesti olisi parannettava kuntien mahdollisuuksia omilla päätöksillään tehdä muutoksia, jotka vähentävät julkisen hallinnon kustannuksia. Palvelujen maksupolitiikkaa olisi tehtävä sallivammaksi ja enemmän kuntien päätöksiin perustuviksi ja tarveharkintaa painottavaksi.

Vielä tätäkin tärkeämpää olisi säätää verotuksesta siten, että veropohjaa laajennettaisiin.  Kuntien tulisi saada kerätä veroja kaikista asukkaiden tuloista. Tämä tarkoittaa, että kunnallinen pääomavero olisi säädettävä.  Menettely olisi oikeudenmukainen ja kunnallisen verotusoikeuden perustuslaillisen luonteen mukainen. Oleellista on ja tämä on työpaikan sijaintikunnan edun mukaista, että kiinteistöveron tasoa nostettaisiin ennen muuta kiinteistöjen verotusarvoja nostamalla lähemmäksi kiinteistöjen markkina-arvoja. Luonnollista on, että asumisen jätehuoltoon liittyvä veron tuotto kuuluisi kunnalle.

Kuntarakennevaihtoehtoja

Jos sitten halutaan kasvojen säilyttämiseksi paljon resursseja vieneen kuntarakenteelle tehdä jotain mainittavaa, olisi taloudellisilla ja palvelutasoperusteilla arvioita erilaisia vaihtoehtoja.
(Jos elinvoima ja kilpailukykytekijöitä halutaan arvioida, olisi niiden mittaamismetodeista sovittava kvantitatiivisesti.  Verbaalinen kuvaus ja plus- ja miinusmerkkien käyttö on lähellä mielivaltaa.)

Varsinais-Suomessa vaihtoehdot olisivat

1.  Nykyinen kuntarakenne

2.  20.000 asukkaan kuntien kuntarakenne esimerkiksi Paras-hankkeen aikana selvitetty saaristokaupunki Naantali + Masku

3.  Valtatiemalli +seutukunnat

3.1.  Vt 1 Kaarina Sauvo Paimio

3.2.  Vt 8 Raisio Rusko, Masku (pl Askainen ja Lemu ja Kustavin tien eteläpuolinen osa)Nousiainen, Mynämäki

3.3.  Vt 9-10 Lieto Tarvasjoki Aura Pöytyä

3.4.  Naantali entinen Askainen, Lemu ja Maskusta eli Kustavin tien eteläpuoli

3.5.  Vakka-Suomi

3.6.  Loimaan seutu

3.7.  Parainen + Kemiö

3.8.  Salo

4.  Turun työssäkäyntialue

4.1.  17 kuntaa

4.2.  Pakkoliitettävät Kaarina, Lieto, Naantali, Raisio ja Rusko

4.3.  Ydin Turku + osia Kaarinasta (Piispanristi  ja Liitoinen) Lieto (Littoinen), Raisio (Kuninkoja) ja Rusko (Lentokenttäalue)

5.  Seutukuntahallinto Turun seudulle koko 17 kunnan tai pakkoliitettäviin rajoittuen

5.1.  Tampereen mallin mukainen

5.1.1.Seutuvaltuustopainotteinen

5.1.2.Paikallisvaltuusto painotteinen

5.2.  Terveys + maankäyttö isäntäkuntamallina

6.  Maakuntamalli

6.1.  Maakuntaliitto ja sairaanhoitopiiri yhdistetään ja ERVA siirretään valtiolle, joista edustus sairaanhoitopiirin hallitukseen
Ei erillisiä vaaleja eikä verotusoikeutta

6.2.  Vaaleilla valittava maakuntahallinto, jolla on verotusoikeus ja jolle kuuluu sairaanhoitopiirin nykyiset tehtävät + erityiset sosiaalipalvelut+ ammattikorkeakoulut

Näitä malleja voi olla tietenkin teoreettisesti n-kappaletta, mutta käytännössä ja ottaen huomioon nykyisen hallituksen juuttumisen työssäkäyntiperiaatteeseen ja kaksitasoisuuteen lienee perusteltua palata juurille, eli uudelleen ennen Paras-hankkeen alkua tehtyyn valintaan; maakuntamalli ja työssäkäyntialuekunta ovat eri suunnista tulleina lähestyneet toisiaan aivan ratkaisevalla tavalla, sillä työssäkäyntikuunnasta on kasvanut 2/3 osaa maakuntaa hallitseva kaikissa suhteissa hallitseva kunta. Vaikka ei toteutettaisikaan kuntaliitoksia, on sote hoidettuna isäntäkuntamalliin niin selkeästi valtion ja kunnaan välissä olevaa hallintoa aivan kuten sairaanhoitopiirit ja maakuntaliitot.
Maakuntamalliin voi kuulua kuntien minimikokovaatimus eräänä variaatio kuten myös hyväksytäänkö myös pienempien kuin maakuntakeskukseen tukeutuva isäntäkuntamalli ja tai jo käytössä olevien tai tulevien palvelujen järjestäjien kuntaliitot.
Maakuntamallissa ei olisi tarkoituksenmukaista siirtää sosiaalitoimea kuin osittain sairaanhoitopiireille kuitenkin siten, että maakuntatasolla laadittaisiin maakuntaa koskevat suunnitelmat. Resurssien käytöstä laadittaisiin maakuntatason raamitusta.

Vaihtoehtojen vertailu

Vaihtoehtojen vertailussa tulisi luonnollisesti arvioida vaikutuksia ensisijaisesti tämän kaikkea ohjaavan kestävyysvajeen kannalta.  Lähtökohtana voisi olla laskelmin perustellut työssäkäyntialuemallin vuotuiset ”säästöt” nykyrakenteeseen verrattuna. Nämä laskelmat pitäisi vahvistaa VM:n toimesta. Ja sen jälkeen arvioidaan miten paljon saman tason saavuttamien muilta malleilta edellyttää toimenpiteitä.

Hyvin ratkaisevaa tämän harjoituksen kannalta on diskontata nämä hyödyt nykyarvoiksi. Näin pystytään myös arvioimaan lyhyemmän ajan vaikutuksia eikä pelkästään tehdä arvioita jostakin tulevaisuuden poikueleikkaustapauksesta esimerkiksi vuodesta 2025, jonka luotettavuus on hyvin epävarmaa.
Elinvoimaisuus ja kilpailukykyasioita ei tulisi sotkea näihin laskelmiin.

Oma arvioni

Kun en ole löytänyt eikä kukaan ole osoittanut eikä selvitysmiehetkään tule esiin tuomaan mitään merkittävää rakenteellista tekijää, joka parantaisi julkisen talouden kestävyysvajetta , ja joka takaisi hyvät palvelut tasapuolisesti, olen päätynyt seuraavan näkemykseen.
Maakuntamallilla, joka säilyttää pääosin rakenteet ennallaan, on parhaat mahdollisuudet vähimmillä vaurioilla saavuttaa siedettävin tulos.

Järjestely oli tasapuolinen maakunnan eri osien kannalta eli maakunnan syrjäalueet eivät jäisi heitteille.
Hallinnollisesti suurin muutos olisi ERVA-alueiden siirtämine valtiolle ja ERVOJA hallinnoivien asiantuntijoiden osallistuminen sairaanhoitopiirien hallintoon. Sairaanhoitopiirien hallinnosta yhdistyisi alueellinen paikallisten edustajien demokratia ja asiantuntijoiden ERVAsta tuleva asiantuntemus.
Järjestelmään kuuluisi vain yksi edustajisto ja valtuusto sekä maakuntahallitus, joka hoitaisi nykyisten tehtävien lisäksi sote-asioiden suunnittelua ja resursointia.
Hallinto olisi edelleen kuntaliittopohjainen ja kunnat huolehtisivat nykyisin perustein yleishallinnon kustannukset ja sairaanhoidon maksut olisivat suoriteperusteisia.
Kuntien tehtävät olisivat nykyisiä kuitenkin siten, että tehtäviä hoidettaisiin enenevästi tehtäviin soveltuvien eri omistuspohjaisten yhtiöiden ja tai kuntaliittojen tai isäntäkuntamallien pohjalta.
Tässä mallissa kuntien vastuu ja vapaus ohjaisi kehitystä nopeasti tehokkaampaan ja resursseja todellisesti säästävään suuntaan.

Tässä mallissa Turku voisi keskittyä maakunnan pääkaupunkina kasvuun, joka perustuisi yhdyskuntarakenteen tiivistykseen ja keskustan urbaanimaisempaan rakenteeseen. Samalla se kuten muutkin kunnat voisi suunnata voimavaransa nykyisen toimintansa tehostamiseen.
Turulla olisi luonnollisesti asukasmääränsä mukainen edustus hallinnossa. 

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!