Kuntaliitto oikealla asialla ja selvittäjät tekevät uusia ehdotuksia seudulle

  • Kuntien veropohjaa pitää laajentaa siirtämällä osa pääomaveron tuotosta kunnille säätämällä määräaikainen yhteisöveron jako-osuuden korotus pysyväksi 2015 jälkeen, korvaamalla kunnille veroperusteiden muutokset täysimääräisesti ja selvittämällä mahdollisuudet siirtää osa liikenneverojen tuotoista kunnille.
  • Valtiovarainministeriön kiinteistöverotuksen kehittämishanke pitää saattaa loppuun. Koska kiinteistövero on kunnallinen vero, ei sen tuottoja pidä miltään osin ohjata valtiolle.
  • Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöön ei tule tehdä merkittäviä muutoksia ennen kuin uusi sote-järjestämislaki tulee voimaan. Sairaanhoidon järjestäminen on tärkeätä pitää osana työterveyshuoltoa ilman yhtiöittämisvelvollisuutta. Sote-alueilla tulee olla oikeus sopia kuntien ja kuntayhtymien toimimisesta palveluiden tuottajina. Kuntaliiton lausunto
Nyt olisikin mahdollisuus tehdä näitä korjauksia verotuksessa, joista tälläkin palstalla on puhuttu.Toivotaan että valaistus leviäisi.
Kuntajakoselvittäjät ovat muuttaneet esityksiään siten, että Naantali joutuu selvittämään vielä Taivassalon ja Kustavinkin kanssa Maskun lisäksi.

Raisiolle tarjotaan Vt 8 suuntaa sinänsä viisaasti. Tässä yhteydessä  törmätään Maskun aiheuttamaan  kiilaan.

Liedon ja Kaarina, Paimio Sauvon liittäminen Turkuun on kova juttu, mutta kysymys on siitä, että Turulle on luvattu, että Turkua ei jätetä.

Alexander Stubb
yrittää kasata hallitusta. Ehkä hän onnistuu. Mutta terä kuntapakotuksiin on tylsynyt.

Valtionosuuksien tiedot ovat kuntiin tulleet ja ne muuttavat taloudellista kuvaa kokonaisuudesta ja erikoisesti Naantali, Masku, Taivassalo ja Kustavi ovat suhteellisesti kovimmat kärsijät.

Ps. Matti Ranne kommentoi aiheellisesti ja ymmärrettävästi. Kaarina on hoitanut asioitaan hyvin, joskus sieltä jotkut ovat vähän yhteistyöhön rattaisiin heikan siruja ripotellut. ja taas tosiet puolustaessaan itseään ovat vaatineet muille samaa kohtaloa. Se ei olllut fiksua. Mutta kohtuutonta kohtaloa milestäni Kaarinalle tarjotaan. kaarinan tietyt osat ovat kasvaneet Turkuun kiinni, mutta Kaarinassa on paljon muutakin sellaista, jonka hoitaminen Turun toimesta ei tule olemaan helppoa eikä halpaa.
Onneksi ei ole enää pakkoa ja onneksi tulevan Stubbin hallituksen, jos se pystyyn saadaan, kuntaliitostyökalut ovat tylsistyneet. Taas kerran sanon, että Turnu kannalta parasta on keskittyä kaupunkirakenteen tiivistymiseen; urbaani kaupunki ja yliopistojen koulutettu väki, siinä on Turun ja koko seudun menestyksen resepti.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!