Kärpäsenä katossa

Kärpäsen katossa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö käsitteli Kultarannan keskustelutilaisuuden avajaispuheessaan maailman muuttumista ja sen vaikutuksia Suomen turvallisuus- ja ulkopoliittiseen asemaan. Puhe oli valmisteltu ja siinä oli Niinistön henki päällä ja oman sormen jälki. Presidentti oli melkeinpä pakahtua innostuksestaan mennessään asioihin tarkoituksella provosoiden ja kuitenkin vahvasti omaa kantaansa viestittäen.

  • - Kukaan meistä ei pysty sanomaan, missä maailman mahti makaa parinkymmenen vuoden kuluttua. Aiemmin läntinen raha puhui, nyt läntinen velka kahlehtii. Se on valtava muutos, jos on tottunut paukuttamaan nuijaa ja nyt huomaa olevansa nuijan alustana.


Se oli Niinistöä, mutta kyllä siinä oli jotain vanhempaa tuttua, tarkoitan koivistomaista.

  • -Tiukkana talousmiehenä tunnettu Niinistö sivusi talouspolitiikan lisäksi puheessaan myös valtapolitiikkaa. Niinistö puhui myös EU:n ja Yhdysvaltojen valtatyhjiöstä. Presidentti näki ristiriidan lännen vahvan johtajuuden kaipuulla, ja toisaalta lännen esittämillä moitteilla itäisten maiden epädemokraattisuudesta ja liian vahvasta johtajuudesta, referoi Yle Niinistön puhetta.

Kirjoitin referaatin Gillian Tettin jutusta FT:ssä 5.1.2013 mielenkiintoisesta tarinasta Kiinalainen oppitunti: Alla lainaus kirjoituksestani.

Nicolas Berggruen on kirjoittanut toimittaja Nathan Gardels kanssa kirjan 21. vuosisadan älykkäästä hallinnasta. Berggruen on  Ranskassa, Isossa Britanniassa ja USA:ssa menestyksellä toiminut taidekauppias, joka myi mahtavat asuntonsa ja omistuksensa ja asuu nykyisin hotelleissa, mistä syystä hän kutsutaan kodittomaksi miljonääriksi.


· Amerikan tapauksessa Akilleen kantapää on politiikkaan juurtunut kulutuskulttuuri:
Äänestäjät haluavat kaiken heti ja nyt eikä heillä ole kärsivällisyyttä pidemmän tähtäimen reformeihin. Tästä syytä julkinen velka kasvaa, politiikan luonne on reaktiivista eli vastataan esiin nouseviin kysymyksiin eikä politiikka kykene toimeenpanemaan vakavia pidemmän aikavälin suunnitelmia.

·  Kiinan systeemi on päinvastainen: Sitä johtavat teknokraatit, jotka ovat nousseet askel askeleelta loputtomassa pätevyyskilpailussa toimien erilaisissa ja eritasoisissa tehtävissä (kirjoittajat toteavatkin, että siinä systeemissä Barak Obama ei olisi noussut valtaan) Kiinan systeemissä voi vain pitkällä  tiellä siis käytännössä monissa johtotehtävissä testatut nousta johtoon.
Kiinan järjestelmä tuottaa pitkän tähtäimen suunnitelmia, mutta se ei  kovin helposti seuraa kansalaisten tahtoa.  Kommunisti Kiinan mandariinityyppinen hallinto ei korjaa itsestään virheitä ja siksi se ei ole kestävällä pohjalla.

·  Peilikuva Kiinan haasteelle on mies ja ääniperiaatteella toimivan vaalidemokraattinen kuluttaja-kulttuurin pohjautuva välitöntä tyydytystä vaativa läntinen järjestelmä, jolla on edessään kohtalokas lahoaminen, ellei se uudistu.

·  Joten Berggrun haluaisi Kiinan tulevan joustavammaksi, kun taas läntisen demokratian pitäisi omaksua teknokraattisempi hallintomalli yhdistettynä johonkin parempaan paikalliseen demokratiaan. Äänestäjien mielipiteitä kyseltäisiin useammin sekä niille  ihmisille, joita asia koskee, ja heille annettaisiin suurempi puhevalta. Mutta samalla perustettaisiin viisaiden miesten komiteoita, jotka laatisivat yli vaalikausien ulottuvia pitkän tähtäimen suunnitelmia. Oletettavasti täten aikaansaataisiin fiksumpaa koulutusta ja vähemmän vankilaan panoja.  vähintäänkin täten työstettäisiin merkittäviä pitkän tähtäimen investointisuunnitelman samaan malliin, kuin  heti toisen maailman sodan jälkeen tehtiin..

·  Kirjan ohjeet eivät taida toteutua; Idea oppia kiinalaisilta on tabu- kielletty sellainen. Sehän  on erityisesti vastaan perustuslain periaatteita, jota kunnioitetaan, ja joka on monimutkainen rakennelma tarkastuksia ja tasapainotutusta. Ja tietenkin Berggruen kommentit ovat provokatiivisia maailman kiertäjän taustasta lähteneitä.

·  Mutta vaikka vihaisikin hänen ideoitaan, niin hän ei todellakaan ole ainoa henkilö, joka tuntee kasvavaa huolta amerikkalaisesta ja läntisestä asioiden hallintatavasta. Myös tavalliset äänestäjät ovat tyytymättömiä. Liikemiesten ja politiikkojen muodostaman eliitin keskuudessa vallitsee sekasotku, jonka aiheuttaa poliittisen rakenteiden heikkouksista. Se aiheuttaa suuttumusta juuri nyt, kun nähdään talousasioiden hoidon ajautuneen umpikujaan.

·  Berggruen idea tuntuu rohkealta ja olisi hämmästyttävää’, jos sitä kuunneltaisiin Washingtonissa tai Pekingissä. Mutta ellei mitään muuta, niin hänen kirjansa voimakas ajan merkki.  Olkaa valmiina kuulemaan vielä paljon tästä teemasta vuonna 2013. Aivan erityisesti, kun kinastelu talousasioista jatkuu, samalla kun sosiaaliset ja taloudelliset erot sen kun kasvavat.

Presidentti Sauli Niinistön täytti ennustuksen siitä, että aiheesta kuullaan vielä. Vaikutelmani oli, että hänellä oli vähän samansisältöisiä ajatuksia kuin yllä referoidulla kodittomalla miljardöörillä Nicolas Berggruenilla

Pohdiskelevassa ja monia teemoja käsitelleessä puheessaan presidentti Niinistö käsitteli muun muassa pitkittynyttä talouskriisiä, valtapolitiikkaa ja ihmisoikeuksia.

"Kolmas maailmansota käydään markkinatalouden keinoin", hän arvioi. Viimeisten viidentoista vuoden aikana maailmassa on tapahtunut presidentin mukaan merkittävä muutos. Ennenkin raha on puhunut, mutta se oli lännen rahaa. "Ei läntinen raha puhukaan enää, puhuu joku toinen raha. Ja läntinen velka kahlehtii. Se on tiedättekö valtava muutos. Jos ennen on tottunut paukuttamaan nuijaa ja yhtäkkiä huomaa olevansa nuijan alustana", jatkoi Niinistö. "Jos joku sanoo, että tämä on talouspolitiikkaa, niin minä sanon, ettei tämä ole ollenkaan talouspolitiikkaa. Tämä on kaikki valtapolitiikkaa".

Tämä tulkinta on mielenkiintoinen.  Olemme tietenkin tienneet, että Sauli Niinistö ei ole opiskelut taloustieteitä eikä varmaankaan filosofia. Mutta hän filosofoi talousasioilla. Talousfilosofeja on ollut ennenkin. esimerkiksi Marx ja Koivisto.

Siinä on käytäntöä ja havainnointia. Ja tietenkin läpi paistaa valtionvarainministerin sielun vamma. Eikä tässä ole ihan vähän tunnettakaan. Melkeinpä tuntui siltä, että hän oli tehnyt a’haa elämyksen vallan ja talouden suhteista.

Mietitäänpä sisältöä:
Talouspolitiikka vastaan valtapolitiikka. Talous vastaan valta. Mikään yllätys ei ole, että tulkinta tuntuu epäsosialistiselta marxilaisittain ajateltuna, mutta toisaalta se tuntuu epäwahlroosimaiselta ajateltuna markkinoiden ja demokratian välistä suhdetta. Sosialistisen teorian yksi vahvoista väitteistä on ollut, että talouden perusrakenne määrää ylärakenteen. On tulkittu tätä kohtaa niinkin, että ei demokraattisilla eikä muillakaan ylärakenteilla ole voimaa kääntää talouden lainalaisuuksia muuksi. Vanhan käsityksen mukaan valtiovaltakin oli pääoman juoksupoikana.
Björn Wahlroos taas on ollut sitä mieltä, että markkinat ja markkinatoimijat ovat ainoat, jotka todella voivat saada hyvää aikaan, ja näin hän näkee, että demokraattiset valtarakennelmat ovat vain haitaksi kehitykselle. Raha puhuu tavallaan, mutta se on hyväksi kaikille.

Onko Sauli Niinistön väitteen takana vahva usko, että vallassa olijat - ovat he sitten demokraattisesti vaaleilla valittuja tai puoluedemokraattisesti nimettyjä - olisivat todellisen vallan käyttäjiä. Jopa niin, että he voisivat vallan vahvistamiseksi ohjata taloudellista kehitystä haluamaansa suuntaan.
Vaikkei presidentin lausahduksia saakaan tulkita, niin tuntuu siltä, että Suomesta ulkopoliittisesti arvioituna hän ei ehkä ole erotellut vallankäyttäjiä toisistaan: Puheen perusteella voisi päätellä hänen näkevän, että yksityisiä talousasioista  - sanottaisiinko vanhahtavasti pääomavirroista päättäjät ja valtioelimet toimivat symbioosissa oman maansa intressien erityisesti sen valta-aseman puolesta. Onko tämä havaittua vai toivetta tai pelkoa? Siitä puhe ei kertonut.

Presidentti puolusti selkeästi kauppapoliittista aktiivisuutaan. Pisteli pikkupiikkejä maailmanparantajien suuntaan.

"Presidentti Niinistön mukaan on totta, että kaikilla kehittyvien talouksien kauppakumppaneilla "ei ole puhtaat paperit " ihmisoikeuksien suhteen. Pitääkö suomalaisten olla kauppaamassa suomalaista työtä maihin, joissa on puutteita ihmisoikeuksista ja demokratiasta?"

"Pitäisikö meidän sitten ehkä vielä ponnekkaammin kiinnittää ihmisoikeuksiin ja demokratiakehitykseen huomiota niissä maissa, joihin me annamme kehitysapua - joihin me olemme antaneet kehitysapua kymmeniä vuosia? Sen kohdalla näyttää vallitsevan hiljaisuus", presidentti sanoi."

Varmemmaksi vakuudeksi hän muisteli suomalaisten linjaa neuvostokaupan ajoilta. kauppa pidettiin hyödyllisenä ja suuta supussa.

Eurokriisi sai omansa ja tokaisu, ettei se seteleitä painamalla ratkea, sai tietenkin Timo Soinin innostumaan: ”Mitä minä olen sanonut”. Voi se niinkin olla, mutta  eipä vielä sunnuntaihin mennessä kyllä mistään suunnalta kuultu mitään muutakaan ratkaisumallia. Heitot ovat heittoja ja kriisin ratkaisu vaatii päättämistä. Me emme sitä pysty tekemään, - emmekä osaisikaan -. Mutta me voisimme olla EU:ssa avuksi ja yrittää edesauttaa ratkaisujen syntymistä mieluummin ennemmin kuin liian myöhään, kuten tapana on tähän asti on ollut.

Ps. Jälkeenpäin on presidentti ihmetellyt, ettei talouskriisistä puhuttu enempää. Syitä voi olla useitakin: Ulkopolitiikan harrastajien joukossa oli vähän talousajattelijoita ja tietenkin on niin, että kannanotot ovat yksipuolisia lähinnä ongelmien kuvauksia tai moitteita, vähemmän on ratkaisuehdotuksia.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!