Kreikkalaisia emme ole, saksalaisiksi emme tule, ollaan eurooppalaisia

Viharakkaussuhdebarber20150720.JPG

Miten meidän nyt pitäisi toimia? Pitääkö Kreikka työntää ulos eurosta vai pitääkö Suomen jättää euro, vai kannattaako yrittää yhteistä ratkaisua?
Ehkäpä kannattaa miettiä taustaksi Kreikan ja Euroopan historiaa ja siihen liityvää viha- rakkaus suhdetta, josta Tony Barber kirjoittaa FT:ssä. 

Kreikan itsenäistyminen tapahtui 1800 luvun alkupuolella ja vuosisadan lopulla konkurssiin ajautunut Kreikka oli länsimaiden holhouksessa.
Ensimmäisessä maailmansodassa Kreikka lopulta oli ympärysvaltojen puolella ja brittien avulla saavutti voittoja naapurimaa Bulgariasta.
1920-luvun Kreikka yritti valloittaa Konstantinopoli, mutta hävisi.
Toisessa maailmansodassa Kreikka julistautui puolueettomaksi, mutta joutui ensin Mussolinin Italian hyökkäyksen kohteeksi ja sittemmin Hitlerin Saksan miehittämäksi.
Maa vapautui liittoutuneiden ja kommunistipartisaanien avulla. Maassa elettiin epävarmoja aikoja kommunismin ja läntisen suuntauksen välisissä taisteluissa.
1952 maa liittyi Natoon ja maahan muodostettiin vakaampi porvarillinen hallitus. Ensimmäisen vasemmistohallituksen maa sai 1960-luvulla, jonka lopulla kreikka joutui taas epäjärjestykseen kautta sotilasjuntan alaisuuteen, josta se vapautui vasta 1970-luvun alussa.
1981 maa liittyi EEC:n jäseneksi. Maa on sen jälkeen pyrkinyt moderninsoimaan talouttaan ja yhteiskuntaansa sosialistien ja oikeistolaisten hallitusten vuorotellessa ja molempien saadessa syytöksiä korruptiosta ja erilaista perusteettomista etuoikeuksista. Kreikan ja Turkin suhde on ollut jännittynyt, ja maiden välit ovat ongelmalliset esimerkkinä Kypros.

Kreikan suhde Eurooppaan on ollut ja on monivaiheinen ja -muotoinen. Antiikin perinne on ollut Kreikan vahvuuksia. Väitetään, että Platoniin viitattiin Kreikan eurojäsenyyttä tuettaessa.
Kreikkalaiset eivät ole vaatimattomia ja muistan EU-parlamentissa olleeni kiusaantunut kuullessani erään ryhmätoverin pitkiä talousluentoja.
Aivan erityisesti talouslukujen vääristely ja temppuilu investointipankkien kanssa lukujen kaunistelemiseksi on saanut mielikuvituksen laukkaamaan omahyväisten protestanttien keskuudessa.
Suomalaiset ovat muiden mukana olleet oppimestareina, viimeksi Esko Aho 1990-luvun ”Suomen pelastaja” on hyvä esimerkki meistä paremmista.

Esko Aho vertasi Kreikan ongelmaa "alkoholistin ongelmaan". Hän arvioi, että vertaus saattaa kuulostaa rumalta."Jos potilas ei tunnusta tautiaan, niin ongelmaa on aika vaikea ratkaista. Kreikan kohdalla ongelma on se, että se ei halua tunnustaa, että on eletty velaksi ja rakennettu järjestelmiä, jotka eivät kestä."Hs

Hän suositteli Kreikan lähtöä artikkelissa, jossa kehui Suomen saavutuksia 1990-luvun laman oloissa.

Oman kolumninsa Tony Barber päättää puoli toiveikkaasti:

Varmasti Kreikka tarvitsee
työmarkkinauudistuksen, avoimempi markkinoita ja nykyaikaisen valtion, joka ei
perustu vanhoille etuoikeuksille. Mutta talous myös vaatii likviditeettiä,
pankkilainoja yrityksille ja investointeja, joilla luodaan työpaikkoja, edistetään
kasvua ja sosiaalisen kriisin lievennystä.
Myöhään velkojen huojentaminen (laina-aikojen
pidennys ja lyhennysten lykkääminen velkojen leikkaamiseen sijasta) on
horisontissa. Mutta vaarana on, että mustelmilla oleva Kreikan yhteiskunnalla
ei ole enää voimia uudistuksiin. Toimet, jotka tuottaisivat kasvua ja näyttäisivät
valoa tunnelissa, olisivat välttämättömiä. Muutoin kolmas apupaketti
(bailout)epäonnistuu, ja Kreikan suhteet länteen ajautuvat syyllisyyden ja syyttelyn
kierteeseen ja keskinäinen väärinymmärrykseen.

Suomessa pasmat ovat sekaisin. Kreikasta haluavat eroon Sipilän hallitus siis Keskusta, Perussuomalaiset ja myös Kokoomus. Siitä seuraisi tiiviimpi ja yhtenäisempi eurotalousalue, jota ehkäpä Kokoomus voisi sitä sietää, mutta jota juuri kepun ja persujen eurokriitikot ovat vastustaneet.
Omaa markkaa halutaan devalvaatiomahdollisuuden kaipuussa. Sehän oli kätevä tapa hoitaa palkanleikkaukset omistajien hyväksi. Ja sillähän ensisijassa Esko Ahon 1990-luvun lamahallitus sai käänteen aikaan, vaikka ei sitä nykyviisaudessaan enää muistakaan.

Sosialidemokraatit kompuroivat etsimällä ulospääsyä. Galluppien informaatiota seuraamalla ja valtionvarainministeriön kamreeritietoa kuuntelemalla on kansainvälisen tradition ja solidaarisen toiminnan puolue ajautunut kestämättömälle selittelyn tielle.

Uskottavuuden saavuttaminen edellyttää uutta selkeää eurooppalaista turvallisuutta ja yhtenäisyyttä korostavaa linjaa, jossa vastuullisuus ja solidaarisuus ovat tasapainossa.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!