Konservatiivinen uudistaja

Paavikondomi.JPG

Vielä sanotaan, ettei katolinen  kirkko uudistu; edellisestä erosta  on vastakulunut 719 vuotta.

Aiheesta vitsailtaessa viitataan esimiehen ja alaisen välisestä luottamuspulasta. Kaikkivoipa esimies käy myös hermoille. Väyrysen ilmoittautumista odotetaan. Silvio Berlusconin juonia ei tämä tainnut olla, eikä tämä ole kannanotto Suomen eläkekeskusteluun, viestitetään Etelärannasta. Mahtoikohan paavi kuulla Sauli Niinistön teesipuheen ja pelästyi; taas se alkaa ja hakkapeliitat tulevat.

Puheessaan paavi taisi mainita, että Pyhän Pietarin seuraajaan pitää olla henkisesti ja fyysisesti kunnossa. Asioista perillä oleva väittävät, että katolisen kirkon erisorttiset sotkut ovat käyneet ylivoimaisiksi.
Paavi Benedict XVI oli omassa tunnossaan ja Jumalan edessä asia pohtinut ja päätynyt eroon.
Muutostarvetta olisikin vieläkin vaikka paavi hieman lievensi ehkäisykantaansa ja sen muistoksi oheinen kuvitus, joka myös muistuttaa, että paavi on ihminen eli tässä ei kyse ole Jumalan pilkasta..

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!