Kaikki vaikutta kaikkeen

PuoluekannatusHS20171021.JPG

Meidän nurkilla on puhuttu Turun kaupunginjohtajapelistä, joka ehdottomasti kielletään. Lapsellista.
  Kuka uskoisi, etteikö yhteinen hallitus yhdistä esimerkiksi Orpoa ja Saarikkoa. Valinnanvapaus ja maakuntauudistus ovat valinkauhassa ja A.Randell on kuulunut hankeen innokkaisiin vastustajiin. Nyt tämä muuttuu.

Vihreiden politiikka verhotaan epäpoliittiseksi maailman parantamiseksi - aluksia vihreät eivät suostuneet olemaan edes puolue siksi, että puolueilla on huono maine. Mutta kaikki muuttuu ja inhimillinen yhdistävä tekijä on valta, joka viehättää ja lisää pyrkimistä. Kauniimmin perustellaan, että vallan kautta voidaan saavuttaa paremmin omia tavoitteita. Oli sitten kyse ylevämmästä tai alhaisemmasta motiivista seuraus on, että vallan tavoittelu tekee joustavaksi ja lisää valmiutta ymmärtää paremmin tärkeiden yhteistyökumppaneiden siis vallan ovien lukon haltijoiden tällä kerralla Petteri Orpon toiveita. Tämä tapahtuu tietoisesti harvemmin tiedostamatta.
Näin ollut ja on oleva.

En moiti vihreitä, asemoin vihreät tavallisten puolueiden tavallisten pelien harjoittajiksi. Tunnistan, että heidän joukoissaan useita muita aatteita omaksuneita, mutta vihreiden joukoissa paremmat mahdollisuudet havainneita ylöspäin pyrkiviä.

Kokoomuksen joukoissa on kivaa,  vihreiden porukoissa hienoa,  Keskustassa kannattaa olla, luonnollisesti RKP - SFP natuligtvis, kristillisillä on kutsumus, vassarit ovat erikoisia, persut vihaisia ja demari tylsiä, liian turvallisia.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!