Junnila pelaa eikä pelkää

Vilhelm Jiunnilan käyttämä kaasua ilmaisu ei ole ihan fiksuimmasta päästä;   Kaasua-sanonta voi tuoda mieleen jopa holokaustin erityoisesti, kun huomioon otetaan puolueen taustat, tavat ja  tavoitteet.
Ruotsalaiset vieraat sopivat suomalaiseen vaalimaisemaan erinomaisesti ja aivan erityisen hyvin pakkoruotsin vastustajien kuvaan!
Tällainen tiedote on tänään ilmestynyt::

Kent Ekeroth on ollut Ruotsin valtiopäivien jäsen vuodesta 2010 lähtien. Hän toimii kansanedustajuutensa ohella myös ruotsidemokraattien kansainvälisten asioiden sihteerinä. Ekerothin mukana matkustaa dokumenttia tekevä journalisti.

Vilhelm Junnila on tyytyväinen saadessaan nimekkään vieraan kotiseudulleen:

– Kent Ekeroth on nostanut työssään esille erityisesti Ruotsin maahanmuutto- ja monikulttuurisuuspolitiikkaan liittyviä ongelmia. Suomalaisten kannattaa kuunnella häntä tarkalla korvalla, sillä voimme vielä välttää Ruotsissa tehdyt virheet.
– Yhteistyössä on voimaa ja haluankin omalta osaltani edistää perussuomalaisten ja ruotsidemokraattien välisen keskusteluyhteyden syntymistä, linjaa Junnila.

Vilhelm Junnilan vaalitilaisuus alkaa Turun kaupunginkirjastossa perjantaina 17.4. klo 18.15.

Ex pääministeri Ingvar Carlssonilta kysyttiin viime lauantaina, että mitä hän voisi antaa ohjeeksi suomalaisille, kun heillä on paljon enemmän maahanmuuttajia?
Carlsson taisi vastata, että paljon Ruotsiin on vastaanotettu, mutta mitään oppia he eivät voi antaa, koska heillä integrointi on hoidettu huonosti. Rehellistä puhetta. Ja siitähän on kysymys. Maahanmuutto ei loppu, eikä sen pidäkään loppua. Syrjinnällä tilanne vain pahenee. Ihmismäisyys on ensimmäinen lähtökohta, sillä yksikään suomalainen ei nouse maahanmuutajia painanmalla.


TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!