Junnila ihmettyttää ja kummastuttaa

Vilhelm Junnilan,ps  kirjoittelu on ihmetyttänyt ja närkästyttänyt. Se on ollut perusteetonta  vihamielistä kaunaisuutta, jota on ollut vaikea ymmärtää Naantalin sosialidemokraattien keskuudessa. Yhtenä pikareaktiona lainaus Kimmo Ahon FB-kirjoituksesta.

"Ystäväni Vilhelm voisi vain rehellisesti hyväksyä, että oman porukan kannatus voi välillä kaikenlaisella uholla nousta pilviin ja totuuden valjetessa vajota normaalille tasolle. Ei siitä pidä kaunaisiin tunteisiin viittaavia juttuja liikaa heitellä. Menee vain kovalla työllä saavutettu ja ansaittu oma paikallinen arvostus sen siliän tien. Jos näitä kaikkia juttuja ruvetaan laskemaan, niin PS mainostamanaan "uutena" puolueena on mennyt kaikessa negatiivisuudessa, esim. muihin kansoihin kohdistuvan vihan lietsonnan mittarilla pelottavaan mauttomuuteen enemmän kuin vanhat puolueet historiansa aikana yhteensä. Ja tämä kaikki jo ennen kuin ministerimersujen ovia availivat ja vain kannatuksen, ei todellisen muutoksen halun toivossa".

"Poliittinen julkisuus menee siten, että mylly pyörii vaikkei vettä olisikaan", sanoo Timo Soini ja jatkaa aamutelkkarissa: "Hymyn ja hauskuuden kautta pitää populistinkin  toimia, ei vihan."


Palstan pitäjän pahoittelut siitä, että eilen tullut ja hyväksytty Vilhelm Junnilana kommentti ei kirjautunut sivuille silloin.
Valitan kömmähdystä. 30.10.2013 MR.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!