Julkinen velka on syntiä paitsi aseisiin käytettäessä

EuroaluuenvaaratWolf20151208.JPG

Martin Wolf jaksaa saarnata kysynnän kasvattamisen puolesta. Hän näyttää, että Saksalla olisi varaa ja tarvetta investoida julkiselle puolelle. Se kääntäisi pelin ja Euroalue saisi elämisen edellytykset.

Valitettavasti juurikaan muutosta ei ole näkyvissä. Vaikutusvaltaiset tahot — ennen kaikkea Saksan hallitus — katsoo julkisen lainanoton synniksi sen kustannuksista riippumatta. Euroalueen Hajottamisen poliittiset ja taloudelliset vaikutus on niin suuret, että yhtenäisvaluutta voi hyvin jatkaa ikuisesti. Mutta se on nyt ajautunut pitkäaikaiseen pysähtyneisyyden kauteen.. Jäsenvaltiot, joilla olisi valta muuttaa tätä lähestymistapaa pitäisi kysyä itseltään, onko tässä mitään järkeä. Olisi aika euroalueelle lopettaa eläminen vaarallisesti ja olisi aika sen sijaan aloitta järkevästi eläminen.

Suomen talous kasvaa niin pankkien kuin pääministerin arvioiden mukaan!

Mielenkiintoista on huomata, että Suomessakin – jossa ollaan oltu niin saksalaisia – pannaan toiveita julkisen kulutuksen nousuun, nimittäin sotilasmenojen kasvun myötä. On se ihmeellistä, että sotakalut eivät raunioita julkista taloutta, vaikka koulutus ja tiet ovat olleet velan kasvattajia. Taitaa olla ideologista.

Pääministeri Juha Sipilä loistaa  - enkä sano kuten, kun en halua pilkata Naantalin aurinkoa. Saksan luvuissa ollaan. Lopuksi hän julisti: Tulos tai ulos, ei numeroin, mutta onnistumisen hän arvioi itse seuraavassa kahden vuoden päässä pidettävässä puoluekokuksessa. 

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!