Juhliiko Junnila  voittoa työttömänä?

Naantalilainen Vilhelm Junnila voitti Perusuomalaisten Varsinais-Suomen jäsenäänestyksen, kakkonen oli piirin puheenjohtaja Juhani Pilpola Liedosta , kolmonen keskustasta siirtynyt Janne Aso Kaarinasta ja neljäntenä Ville Tavio Turusta. 
Puolueen kansanedustajat pääsevät listoille automaattisesti. Puolueella näyttää olevan jonkinlaista Turku-kammoa, kun kolmesta turkulaisesta yksi eli Ville Tavio on hänkin kallellaan Naantaliin.

Puolueella ei ole ainakaan vielä suurta jäsenistöä, kun vaalissa ykköseksi tullut Vilhelm sai 92 ääntä vaalissa, jossa sai äänestää kolmea ehdokasta.
Onnittelemme aktiivista Vilhelmiä ja toivotamme vanhaa tapaa noudattaen kohtuullista menestystä.
Villen menestyksellä on monet kasvot ja niinpä odotamme, että Vilhelm palkitaan potkuilla kansanedustajan avustajan tehtävistä.
Vihollinen, verivihollinen , puoluetoveri samasta vaalipiiristä taitaa olla yleispätevä sääntö.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!