Juha Sipilän tähti laskee, Antti Rinne nousee

27.10.2016 merkitään päivänä, josta Juha Sipilän tähdenlento saavutti kulminaatiopisteensä. Ensin eduskuntaryhmän enemmistö asettuu Mauri Pekkarisen kannalle ja vain muilla osallistujilla Sipilän suosikki Mika Linnilä runnataan ministeriksi.

”Ei Mauria tarvitse lohdutella. Kyllä hän on monessa kovassa paikassa ollut ja vaaleissa.”
Lintilän mukaan pääministeri Sipilä tiedusteli toissa viikolla tekstiviestillä hänen halukkuuttaan hallitukseen.
Keski-Pohjanmaalta kotoisin oleva Lintilä on ollut useilla kierroksilla mukana keskustan ministerispekulaatioissa. Vasta tällä kertaa pitkään eduskunnassa työskennelleen keskustapoliitikon odotus palkittiin.
Hän myönsi odottaneensa pestiä vajaat 18 vuotta.
”Politiikka on momentum-laji. Tilanne pitää olla kohdallaan. Pitää olla sopiva salkku, sukupuoli, ehkä alueellinen sijainti. Kaikki nämä pitää osua kohdalleen, että voi tulla valituksi.” Kauppalehti 27.10.2016

Ja sitten illalla puoluejohtaja Juha Sipilä yrittää näytellä samaan aikaan naiivi ja kova.

Sipilä piikitteli, että neljä vuotta sitten kuntavaaleissa edellinen hallitus lupasi, että kuntauudistuksen askelmerkit ovat ennen vaaleja äänestäjien tiedossa, mutta niin ei käynyt koko vaalikautena.
– Voitte olla varmoja, että tämän hallituksen aikataulut pitävät, ja ennen kuntavaaleja jokainen yksityiskohta on tiedossa.
– Puheenjohtaja Sipilä. Kai te voitte myöntää, että teillä on aika paljon aikatauluissa viiveitä monessa asiassa, SDP:n Rinne arvosteli.
– Kaikki sisällöt ovat kesken, vihreiden Niiinistö säesti. Yle 28.11.2016

Petteri Orpo tiesi, että hänen kannattaa puolustaa ja toistaa valinnanvapautta.
Mutta onko todellisesta vapaudesta kysymys, kun esimerkiksi  kunnilta kielletään  tuotantoon osallsituminen .

Timo Soini oli ylimielinen ja yritti keskustelun aikana perehdyttää itseään hallituksen asioihin. Ulkoministeri taitaa olla nimikkeensä mukaisesti lumiukko-osastolla tai siirtolistoilla kohti vihreää oksaa.

Antti Rinne oli selkeä ja  ystävällinen mutta jämpti. Rinteen parhaita esiintymisiä.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!