Jouni Mutanen 25, Seija Österberg 16 ja Lauri Tanner 2 ääntä

MutanenEtelC3A4suomenSanomatJPG.JPG

Yllä olevan tuloksen mukainen kaupunginjohtajan vaalissa oli vain yhden äänen heitto ennakkoarvailuihin.
Vitsailin Hannu Raittolalle,vas, että nähtiin sekin ihme, että hänestä tuli tannerilainen.
Keskustelu oli erittäin asiallinen ja monia fiksuja puheenvuoroja käytettiin.
Vilhelm Junnila, ps sanataiteili: "Uskomme todella, että nyt valitaan ei uskomaton, eikä uskoton vaan uskottava kaupunginjohtaja. Oli siinä asian ydintä.

Sirpa Hagsberg muisti kiittää väliaikaisia Martti Sipposta ja Markku Tuunaa hyvin hoidetusta väliajasta. Sirpan puheenvuoro kirjoituksia palstalla.

Kun Tuomas Heikkinen oli vetänyt suostumuksensa pois, nousi Seija Österberg, Mynämäen nykyinen kunnanjohtaja Kokoomuksen ehdokkaaksi. Häntä pidettiin hyvänä kakkosena myös Mutasen kannattajien joukossa niin salissa kuin käytävälläkin.

Vaalin selvittyä valittua Jouni Mutasta onniteltiin niin valtuuston puheenjohtajan ja myös Jan Lindströmin toimesta yhteistyön terveisillä lisättynä. Tästä on hyvä jatkaa.

Tuokiokuva:

Toinen kuva on Etelä Suomen Sanomista kopioitu juttu.

Kommenttina tuli seuraava:

Kari Lampo julkaisi jotain sivun Naantalin SDP aikajanalla

"No nyt varmaan täytyy muuttaa Naantalista pois,olipa tyhmä päätös teiltä.Seija Österbergillä paljon enemmän kokemusta ja koulutusta,kun teidän ehdokkaalla!Nyt Naantali jumittuu ellei sitten koeajan jäjkeen anneta potkuja ja kutsutaan vaikka Kari Häkämies uudeksi johtajaksi ja Naantali nousee entiselleen!"


TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!