Jalon rinta edellä

TPpuhe20190101JPG.JPG

Tasavallan presidenttien uuden vuoden puheita kannattaa kuunnella ja katsoa. Se on juhlallinen hetki kotona.

Sauli Niinistö osaa rakentaa puheeseen kohtia, joita on pakko pohtia.


Demokratian esillä pitäminen on oikein:

”Vaarana on, että menetämme jotain edustukselliselle demokratialle olennaista, nimittäin kyvyn sovittaa yhteen erilaisia näkemyksiä. Ja samalla kyvyn kuunnella ja yrittää ymmärtää muiden mielipiteitä, vaikkei niitä hyväksyisikään”

EU:n merkityksen korostaminen on elintärkeää:

”Yksin mahdollisuutemme vaikuttaa ovat kuitenkin rajalliset. Eurooppa on saatava takaisin niihin pöytiin, joissa tulevaisuudesta päätetään. Euroopan unioni, joka on sisäisesti heikko, ei tähän kykene. Yhdessä meidän on pystyttävä parempaan”.

YK:ta ei sovi unohtaa:

”Meidän on herkeämättä puolustettava kansainvälistä sääntöpohjaista järjestystä. YK-järjestelmä on tärkeä tukipilari Suomen omallekin turvallisuudelle ja hyvinvoinnille. Samalla on varauduttava siihenkin, ettei nykyjärjestelmä enää ehkä toivu ennalleen.”

Maahanmuuttajat ovat mahdollisuus ja erilainen uhka:

”Jos hallinnassa onnistutaan, monet maat, varmasti myös Suomi, olisivat valmiita nostamaan kiintiöpakolaisten määrää. He ovat hädänalaisia. Unohtaa ei sovi, että me myös tarvitsemme maahanmuuttoa. Valmiita osaajia ja sellaisiksi oppivia, osallistumaan yhteiskuntamme ylläpitämiseen.”

Jälkikäteiskeskustelussa on sitten esiin noussut kysymys yhteisövastuusta: Sitä pidetään hyvänä, mutta aliresursoituna yhtäällä, toisaall siinä on nähty uhka uusien sisäisten ryhmien muodostumiselle.

Niinistölle tämä asia on ollut kuuma peruna: Kansainväliset sitoumukset toisessa päässä ja suomalaisuuden suojeleminen toisessa päässä ja siinä sitten vielä kansansuosion korkeus rajoitteena ja pelkona väärällä kansallismielisyydellä valtaan pyrkijöiden aiheuttama vaara.

Sosialidemokraateille tämä on periaatteessa selvä:

Ihmisoikeudet ja kansainvälinen solidaarisuus aatteellisena perustana.
Vaalikentillä vastapainona on duunariäänestäjien osin aiheellinen pääosin kuvitteellinen vierasmaalisten pelko.

Oletko uskollinen aatteelle vai joustatko populismille, on ehdokkaiden vastenmielinen asetelma, johon pitäisi osata vastata luopumatta periaatteista ja ärsyttämättä tavalliseksi suomalaisiksi itsensä tuntevia.

Vastakkain asettelua on muutenkin tarpeeksi: Sukupolvien yhteenkuuluvaisuutta tarvitaan:

”On muistettava, kenelle ja miksi me tätä suurta tarinaamme kirjoitamme. Teemme sen lapsillemme. Kasvatamme heitä sanoillamme ja esimerkillämme. Ja teoillamme muovaamme maailmaa, joka heille jää.
...
Ilmastonmuutoksen torjuminen tuo meille kaikille eteen luopumisen vaadetta. Aineellisen yltäkylläisyyden ja jatkuvan kasvun aika on muuttumassa.”

Presidentti tietää, että toivoa pitää olla ja siihen on aihettakin:

”Paitsi Suomi ja Eurooppa, koko maailma voi monin tavoin myös paremmin kuin koskaan.
Siksi on hyvä lopettaa runoilija Eeva Kilven sanoihin.

Siis kauneutta on.
Rakkautta on.
Iloa on.
Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät, puolustakaa niitä
!”

Se luoti tiesi paikkansa, sit’ eipä kieltää voi, se meni jalohon rintahan. Mutta mitä heikkohon ja huonoon otsahan kajosi, siitä korutomast kerron nyt:

Mieleen nousi, että vaikka aina ei pidä ajatella kaikkia eikä kaikkea niin kuitenkin vaivaamaan jäi: Asettaako Eeva Kilpi kohtuuttoman kovan solidaarisuusvaatimuksen niille kurjuudesta kärsiville, jotka elävät ilman kauneutta, rakkautta ja iloa.

Toisesta hyvyyden näkökulmasta voisi runoilla

Kun  kauneudesta nauttii
     rakkaudesta juopuu
     iloa jakaa
     kärsivän puolesta luopuu

Niin iloa riittää
     rakkautta kiittää
     kauneuden hyvyyteen liittää

MR

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!