Itsenäisyys ja käytännöllisyys

Aaro Hellakoski kirjoitti syntymävuotenani 1946 juuri vaikeimpina sodan jälkeisinä hetkinä: Tietä käyden tien on vanki, vapaa vain on umpihanki. Tämä viisaus oli vastauksenani, kun vuonna 1996 kiitin merkkipäiväonnitteluista. Silloin olimme olleet vuoden EU:n jäseninä ja olin vakuuttunut, että valinta oli oikea itsenäinen Suomen kansan vapaasti tekemä ratkaisu. Ennen liittymistä käydyssä keskustelussa kuvasin valintavaihtoehtoja: Yes tai njet linjanvalinnoiksi tai siten, että joko nousemme EU-junaan tai jäämme IVY:n pysäkille. Kyllä vieläkin pidän valintojamme itsenäisyyden ja vapauden kannalta viisaina ja oikeina.

Mutta vilkaistaan mitä mieltä viisaammat ovat olleet  Hesarin aiheesta kysyessä.

Kysymys itsenäisyydestä ja vapaudesta on kiehtova aihe. Koko"Itsenäisyys on ollut näkökentässä havaittava kangastus. Sitä kohti on voitu koko ajan lähestyä.

Pyrkimys on ollut saavutus. Saavutus on kangastus", Jussi Saarinen kirjoittaa vastauksessaan Suomen historian itsenäisimmästä ajasta.

Helsingin Sanomat kysyi tiistaina 18. syyskuuta lukijoilta, "milloin Suomi on ollut historiansa aikana itsenäisin?"

 

Jotkut vastasivat Aleksanteri I aikana toisten mielestä Talvisodassa ja joidenkin mielestä taas ennen sotaa oli itsenäisyys huipussaan. Joku oli sitä mieltä, että vähiten itsenäisiä oltiin Kekkosen aikana. Unto Hämäläinen ennakkoon oli sitä mieltä, että vuonna 1989 silloin meni kovaa eikä oltu velkaa.

"Omaehtoisten vaihtoehtojen runsaudella mitattuna Suomi ei ole koskaan ollut itsenäisempi kuin nykyään." kirjoittaa Matti Wiberg Turku.

Läpiluettuani parhaimpana vastauksena pidin seuraavaa Tuomo Pihlajaniemen kantaa:


"Jos itsenäisyys nähdään enemmänkin periaatteellisena päätöksenteon vapautena kuin todellisena toimintavapautena, silloin Suomen itsenäisyys saattoi hyvinkin olla suurimmillaan 1990-luvun alussa Neuvostoliiton romahdettua.

Jos itsenäisyys sitä vastoin nähdään ensisijaisesti todellisena toimintavapautena, silloin Suomi on ollut kaikkein itsenäisin EU-kaudella, varsinkin niinä jaksoina, jolloin se on pyrkinyt aktiivisesti vaikuttamaan EU:n vallankäyttöön ja kehitykseen.

Itsenäisyys on aina suhteellista. Epäilen, voidaanko edes teoreettisesti ajatella täysin muista valtioista riippumatonta valtiota. Ehkä sellaisen voi löytää jostain maapallon ulkopuolelta, toisesta universumista.

Päädytään siis jonkinlaiseen paradoksiin: mitä enemmän valtiolla on suhteita (ja riippuvuuksia) ympäristöönsä, sitä itsenäisemmin se pystyy toimimaan. Edellytyksenä luonnollisesti on, että kaikki suhteet ovat kohtuullisesti tasapainossa – minkään yksittäisen ulkopuolisen tahon vaikutusvalta ei kasva ylivoimaisen suureksi."

 

Kuten huomaamme oikean vastauksen etsiminen on vaikeaa tai turhaa.  Ajankohta on niin ratkaiseva muuttuja. niin myös vastaajien kokemustaso ja historian tuntemus sekä poliittiset mieltymykset ovat rajoittavia tai ohjaavia tekijöitä. Ja niin se on edelleen, että se on helposti sitä, miltä se näyttää. Tällaisessa pohdinnassa on kuitenkin se järki, että se panee ajattelemaan.


Kuntarakenne: Itsenäisyys / Itsepäisyys

Erityisesti nyt, kun kunnallisella tasolla mietimme rakenteita,  ei ole pahasta, jos vähän asetelmia analysoimme ja kehittelemme tavoitteitamme:

Ratkaisevaa on, mitä päätökset merkitsevät kuntalisille.  Siitä kaikki ovat samaa mieltä. Tätä taustaa vastan ovat arviot tehtävä.

Paras-hankkeen liikkeelle lähtiessä sanoin turkulaisille tovereille, että jos palvelut laadultaan paranevat, jos ne ovat lähempänä ja maksavat kuntalaisille vähemmän, uskon naantalilaisten kannattavan kuntaliitoksia. Mutta ei riitä, että näin sanotaan, vaan se on myös luetettavasti todistettava. Kaikenlainen sanamaalailu suuruuden eduista ja uusista mahdollisuuksista on tyhjää puhetta. Ainut, myös meidän tapahtuneen Saaristo-Naantalin seurauksena havaittu hyötyjä on valtio. Valtion intressi on otettava huomioon. Se on selvää. Mutta valtio ei voi omaa tavoitettaan ajaa sammutetuin lyhdyin eli kertomatta, miten ja miksi jokin kuntarakenne on valtion kannalta parempi.

Ja taaskin tulemme siihen valinnan vapauden periaatteeseen, että toivotun tuloksen pääsemiseksi on viisaampaa antaa valinta paikallisten tehtäväksi. Kun valtio julkaisee, mitä se tahtoo, on kunnallisten päättäjien annettava päättä, miten tavoitteeseen päästään.  Siis itsenäisyyden ja vapauden tunteella on silläkin oma roolinsa.

Periaatteellinen kanta nousee tällaisissa tapauksissa aivan liian usein ratkaisijan rooliin yksinkertaistaen juupas –eipäs asetelmaan. Siksi on hyväksi miettiä asioita käytännölliseltä kannalta. Pari vuotta sitten puhuessani Naantalin vuosijuhlassa sivusin aihetta ja päädyin seuraavaan näkemykseen:


Tästä eteenpäin Naantalin on huolehdittava siitä, että itsenäinen Naantali tuottaa suurempaa lisäarvoa seudulle kuin Turun kaupungin osana. Tässä joudutaan lähelle Kekkosen ulkopolitiikan ideaa ”olla niin syvällä yhteistyössä” aina kun se edullista meille, mutta myös silloin kun siitä ei ole meille haittaa, mutta siitä on muille hyötyä.

mr

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!