Holokaustin vanhin uhri on kuollut, Naantalissakin kunnioitamme hänen muistoaan erityisestä syystä

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että Ho­lo­kaus­tin eloon­jää­neis­tä van­hin, Alice Herz-Sommer, kuo­li Lon­toos­sa 23. hel­mi­kuu­ta.

  • Hän oli 110-vuo­tias. Ali­ce Herz syn­tyi vii­si­lap­si­seen, maal­lis­tu­nee­seen juu­ta­lai­seen per­hee­seen 26. mar­ras­kuu­ta 1903 Pra­has­sa, sil­loi­ses­sa Itä­val­ta-Un­ka­ris­sa.
    Hä­nen isäl­lään oli vaa­ka­teh­das ja hä­nen äi­tin­sä oli muu­sik­ko. Kir­jai­li­ja Franz Kaf­ka lu­keu­tui per­heen tut­ta­va­pii­riin. Herz kä­vi Pra­has­sa mu­siik­ki­kor­kea­kou­lun ja hä­nes­tä tu­li ko­ti­kau­pun­gis­saan ar­vos­tet­tu pia­nis­ti.
    Hän avioi­tui vuon­na 1931 muu­sik­ko Leo­pold Som­me­rin kans­sa. Heil­le syn­tyi 1937 poi­ka Rap­haël Som­mer, jos­ta sit­tem­min tu­li ni­me­käs sel­lis­ti.Nat­si-Sak­san mie­hi­tet­tyä 1939 Tšek­ko­slo­va­kian juu­ta­lais­ten ase­ma vai­keu­tui. Som­me­rit kul­je­tet­tiin 1943 Pra­han lä­hel­le Te­rezí­nin – sak­sak­si The­re­siens­tad­tin – kes­ki­tys­lei­ril­le. Sin­ne pää­tyi lu­kui­sia juu­ta­lai­sia tai­tei­li­joi­ta ja muu­si­koi­ta.
  • Te­rezín oli "mal­li­get­to", jo­ta Pu­nai­sel­le ris­til­le esit­te­le­mäl­lä nat­sit yrit­ti­vät tor­jua hu­hu­ja ho­lo­kaus­tis­ta. Siel­lä van­git sai­vat yl­lä­pi­tää viih­det­tä ja kult­tuu­ria.
  • Nä­län ja kuo­le­man kes­kel­lä­kin lei­ril­lä siis esi­tet­tiin mu­siik­kia, ka­ba­ree­ta ja teat­te­ria. Herz- Som­mer pi­ti siel­lä yli 150 pia­no­kon­sert­tia. "Y­lei­sö koos­tui hy­vin sai­rais­ta ja on­net­to­mis­ta ih­mi­sis­tä, mut­ta he tu­li­vat kon­sert­tei­him­me. Se oli hei­dän ra­vin­toaan", hän muis­te­li yli 60 vuot­ta myö­hem­min.
  • Lei­ril­lä oli 140000 ih­mis­tä. Heis­tä jo­ka nel­jäs kuo­li. Herz-Som­me­rin mies, mo­net su­ku­lai­set ja ys­tä­vät me­neh­tyi­vät ho­lo­kaus­tis­sa. Hä­nen poi­kan­sa oli yk­si niis­tä vain 130 lap­ses­ta, jot­ka sel­vi­si­vät Te­rezí­nis­tä hen­gis­sä.
  • Herz-Som­mer muut­ti Is­rae­liin 1949 ja opet­ti mu­siik­kia Tel Avi­vis­sa. Lon­too­seen hän aset­tui 1980-lu­vun puo­li­vä­lis­sä.Hä­nes­tä kir­joi­te­tuis­ta kir­jois­ta A Gar­den of Eden in Hell (2007) ja A Cen­tu­ry of Wis­dom (2012) vä­lit­tyy ku­va huu­mo­rin­ta­jui­ses­ta op­ti­mis­tis­ta. Hän ei kat­ke­roi­tu­nut so­ta-ajan vää­ryyk­sis­tä, kos­ka us­koi vi­han liet­so­van vain li­sää vi­haa. Lä­hes elä­män­sä lop­puun as­ti hän soit­ti pia­nol­laan päi­vit­täin Bac­hia, Schu­ber­tia ja Beet­ho­ve­nia. HS 25.2.2014

"Musiikki säilytti henkeni ja musiikki pitää minua elossa, olen juutalainen , mutta Beethoven on uskontoni sanoi hän viimeisinä päivinään. Kun olet muille (nice) mukava, ovat he sitä sinulle. Kun annat niin saat." Ovat viisauksia hänestä kirjoitetuissa kirjoissa.

Hänen sellistipoikansa Raphael Sommer (1937-2011) vieraili Naantalin Musiikkijuhlilla 

 1981, 1984, 1987, 1989, 1991 ja 1996

Hän oli Paul Tortelierin oppilas  kuten Arto Noraskin. Hänen stipendirahaston sivuilla Arto ylistää häntä tinkimättömänä säveltäjien tulkitsijan ilman omia maneereja.

 Meillä Naantalissa oli 1900-luvun parina viimeisenä vuosikymmenenä ongelma nimeltä Pekka Siitoin. Monien mielestä hän oli kylähullu  vain vitsi. Hänen oppinsa mukaisesti hän kuitenkin osoitti vihamielisyyttään juutalaisia kohtaan ja niinpä hän kerran natsitamineisiinsa pukeutuneena ja susikoira seuranaan järkytti viulutaiteilija Mirjam Friedin, joka Naantalin rauhaan tottuneena käveli kylpylästä kirkkoon kohdatakseen painajaismaisen  näyn natsi Pekka Siitoimen koirineen.
Tapaaminen järkytti häntä ja soittamisen aloittaminen viivästyi.
Meille tietenkin aiheesta valitettiin ja lupasimme tehdä parhaamme kuitenkin liennytystä yrittäen vähättelimme, että hänhän siis Siitoin on vaaraton kylähullu pelle enemmän vitsi kuin todesta otettava.
Kun Raphael Sommer kuuli  selityksemme, sanoi hän , että natsit eivät ole vitsejä, minä ja perheeni sen  tiedämme. 
Kesäillan kaunista auringonlaskua saatteli häpeämme hiljaisuus. 

Leena Mattila lähetti seuraavan aiheeseen liittyvän koskettavan kirjoituksen

1950-luvun loppupuolella asuin Turussa vanhan herttaisen juutalaisrouvan alivuokralaisena.

Hänen kanssaan asui Ranskasta muuttanut tytär, erittäin hermostunut vaikkakin ystävällinen hänkin. Mietin usein hänen kokemiaan, vaikka en rohjennut kysellä. Muistan vain, kuinka ahdistunut olin.

50- luvulla kouluissa jaettiin kirjeenvaihtokavereiden osoitteita, kohdalleni osoite Hampuriin.

Ystävällinen mieshenkilö ei koskaan kertonut itsestään, vaikka kirjoitti pitkiä kirjeitä, lähetti kuvia  mm. sodan tuhoamista kaupungeista, opintoihini liittyvää kirjallisuutta jne. Tajusin miehen käsialastakin, että olimme eri- ikäisiä ja että hänen elämänkokemuksensa oli jotain toista kuin omani, nuoren tytön. Huoli ympäristöstä oli kirjeissä toistuvasti esillä. Asia vaivasi vuosikausia.

1979 olin ensi kertaa Saksassa, Hampurissa. Juuri ennen matkaani löysin miehen lähettämistä kirjeistä yhden ja tartuin kynään.

Majapaikassani Hampurissa odotti kirje Meersburgista Bodenseen rannalta. Miehen hiljattain edesmennyt äiti oli vielä asunut ko. osoitteessa.  Kirjeessään mies valitteli, ettei meillä tuolloin ollut mahdollisuutta tavata ja kertoi tarinan Hitler Jugendista Balkanilta. Tapahtumat eivät olleet jättäneet kirjailijana toiminutta miestä rauhaan. Juuri noihin aikoihin Holokaust oli ensi kertaa näkyvästi esillä julkisuudessa. Keskustelimme sen jälkeen puhelimessa ja parin vuoden ajan vaihdoimme joulukortit..

1970- luvulla tapasin Münchenissä Yhdysvalloissa asuvan, Auschwitzista paenneen miehen, joka oli ensi kertaa kotimaassaan. Kävin Dachaussa enkä koskaan unohda käyntiäni. En myöskään käyntiä Anne Frankin talossa.

Tänä päivänä uutisia Syyriasta, Ukrainasta.. 



TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!