Hirmuinen mies ja Naantali

hirmuinenmies20160112.jpg

Samanlaiset housutkin

Ensimmäinen oma muistikuvani tasavallan presidenttii J.K.Paasikivestä liittyy tosikertomukseen, jonka kuuliin moneen kertaan  kotona:
Isosiskoni Leena oli päässyt tätimme miehen valokuvaaja Yrjö Paldanin mukana Kultarantaan. Alli Paasikivi oli kehunut kauniista kukallista kesämekkoa.
”On mulla samanlaiset pöksytkin”,  sanoman oikeellisuuden vahvisti helman heilahdus ja pikkupöksyjen vilauttaminen.

Varhaislapsuuteni presidentti oli Kultarannan linnassa asuva ylhäinen, arvokas herra, J.K. Paasikivi. Presidentin näimme tullissa kesän alussa ja sitten myöhemmin vilaukselta Kylpylaitoksen nurkilla tai joskus Lappalaisten rannalla ohi ajavassa veneessä. Tasavallan "äiti" rouva Alli Paasikivi oli tutumpi, useammin nähty Naantalin katukuvassa.

Presidenttiasioihin kiinnostukseni heräsi vuoden 1956 vaalien yhteydessä. Kotona siitä puhuttiin ja Urho Kekkosta vastustettiin ja siinä yhteydessä Paasikivikin toisen kierroksen yllätys häviäjänä on muistissa.

Muistelmat ovat jo unohtuneet, kertaus kevennettynä

Olen Paasikiven muistelmia lukenut ja erilaisia hänestä tehtyjä kirjoja. Mutta niistä on jo kulunut aikaa, joten Raija Orasen kirja herätti kiinnostusta jo ilmestyessään; tällä kerralla  maltoin odottaa joulupukkia ja nyt kirja  on saatu ja luettukin.

Järkäle

Hirmuinen mies on tyrmäävän paksu tällaiselle hitaasti kiiruhtavan lukihäiriöisenkin.
Aivan aluksi palautetaan mieleen, että kirjailija sisar on Arja Räsänen, pitkään yhdistyksessämme ja lauluharrastuksissa toiminut entinen Nesteen jalostamon johdon assistentti. Sekin oli hyvä syy ryhtyä urakkaan.
Myös kansakunnan kohtalonhetkien kertaaminen on taas näinä aikoina niin aiheellista kuin  mielenkiintoistakin.

Mutta aloitetaan kirjaan tutustuttaminen parin kriitikon näkemyksiin.

Jukka Koskelainen HS Kulttuuri 26.8.2015 olleesta arvioista olen nostanut esille sellaisia johtopäätöksiä joihin päädyin itsekin tai jotka aiheuttivat syyn kommentoida.

Lähdeteosten tiivistäjänä Oranen on kyllä tehnyt suuren työn.

Romaani on kyllä mainio, joskin kapea yleiskatsaus Suomen historiaan 1800-luvun lopusta 1900-luvun puoliväliin – yhden miehen näkökulmasta, jolloin varsinkin sosiaaliset olot jäävät taustall Paasikiven linja hahmottuu jo varhain. Hän edustaa vanhasuomalaista myöntyväisyyslinjaa, mikä tarkoittaa, että Venäjälle ei sovi ärhennellä liikaa, vaan asiat on sovittavaa joustavasti. Sama linja jatkuu itsenäisyyden jälkeen, vaikka nyt Paasikivi hakee turvaa Saksasta, kuten sodan aikanakin, koska se on kaikessa julmuudessaankin parempi kuin itänaapuri. Monarkia on parempi kuin heikko tasavalta.

Ehkä muutaman väläyksen yksityiselämästä. Raapaus luonteen ristiriitaa, kun päättäväinen bolševikkien vastustaja esittää ihailevia kommentteja Stalinin johtajantaidoista.

Kunnon draamaa syntyy siitä, kun Paasikivi ja Mannerheim ovat muuta hallitusta vastassa ennen talvisodan syttymistä. Ulkoministeri Erkko pitää Neuvostoliiton aluevaatimuksia bluffina, mutta Paasikivi on valmiina tekemään myönnytyksiä, taas kerran.
Ja on oikeassa, omasta mielestään, ja romaanin kertoja myötäilee häntä. "Jääräpäiset, kurjat pässit" ovat taas tunaroineet, ja vaikean paikan tullen ei auta kuin kustua Paasikivi taas apuun. Sana "hirmuinen" kajahtaa kerta toisensa jälkeen.
Paasikivi pitää monen monituista monologia. Vastarepliikkejä ei juuri kuulu, ja kunnon dialogia syntyy vasta toisen vaimon Allin astuessa kuvaan.

Paasikivestä ja Allista kehkeytyy henkilökuvat satojen sivujen aikana, mutta muut henkilöt jäävät vain pelinappuloiden tasalle, vaikka kyse olisi sellaisesta merkkimiehistä kuin Väinö Tanner.

Se, että Väinö Tannerin vähättely ja Urho Kekkosen ylistäminen ärsyttivät, on varmaankin oma vikana ja ehkäpä myös ennakkoluuloni elämäntapamuutoksen tehneen kirjailija Raija Orasen vahvoja käsityksiä kohtaan.

Vallan makuukamari on oivallinen paikka arvioida JUHO KUSTIA JA ALLIA

Jorma Melleri uuden Suomen blogissaan toimittajataustastaan johtuen ja vallan makuukammarissa pesää pitävänä on oivallinen arvioitsija:

Kirja käy jälleen myös historian kertauskurssista. Se on romaanin vahvuus ja heikkous.
Hirmuinen mies on pikemminkin historiallinen kronikka Paasikiven ajan tapahtumista kuin kaunokirjallinen teos. Paasikivestä toistetaan tutut asiat: hän oli äreä ja koleerinen, hirmuista toistetaan kyllästymiseen asti. Kaipasin uusia näkökulmia, särmää.
Minun makuuni olisi ollut, jos Oranen olisi vähän irrotellut ja ottanut sitä kautta kenties pienoisen riskin. Enemmän tulkintaa, vähemmän itsestään selvyyksiä!
Orasen historiallisten romaanien tietopohja on yleensäkin ollut laaja ja vahvalla pohjalla, mistä pitää antaa tunnustus kirjailijalle. Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa.
Vähän kärjistäen voi sanoa, että Hirmuinen mies on kuin raakaversio kaunokirjallisen työn pohjaksi. Siinä on paljon asiaa ja tietoa, jota jalostamalla voisi syntyä upea taideteos. Laajan aineiston jalostaminen taiteeksi vaatii kuitenkin aikaa, jota ei kai ole tarpeeksi, jos kirja pitää sysätä markkinoille joka vuosi.

Tulipa vaan mieleeni, että minkälainen mahtaisi olla kirjailija Taru Tulevaisuuden kirja Irak Gaten melskeissä pyörivistä Anneli Jäätteenmäestä ja hänen miehestään sekä Martti Mannisesta ja Tarja Halosesta ja hänen Penastaan. Siinä ei välttämättä tarvittaisi  hirveän paljon mielikuvitusta jännitteisen teoksen aikaansaamiseksi.

Pankinjohtaja HALUASIN OLLA

Lukiessa tuli mieleen vanha Tv sketsi, jossa haastateltiin tuon puoleisessa olevaa entistä presidenttiä J.K.P:tä, joka tyylilleen uskollisen pohdiskeli, että "ei hän enää takaisin presidentin paskahomman haluaisi, mutta KOP.n pääjohtajuutta voisin harkita".
KOP kuvioon liittyy sitten toinen kirjassa kerrottu yhteys.

KOP toimi Paasikiven pääjohtajakaudella OTK:n ja ja Väinö Tannerin johtaman Elannon rahoittajana itsenäisyyden alussa heti punakapinan jälkeen. Tämä yhteys jatkui pitkään ihan  Suomen 1990-luvun  pankkikriisiin asti. STS:n viimeinen toivo oli KOP, joka ei kuitenkaan omaa heikkouttaan sitä pystynyt pelastamaan. Olen myös ollut mukana pohdinnoissa, jossa KOP:n finanssileiriin kuulumista pidettiin luontevampana, kuin SYP:iä.

Madame Kollontai

Neuvostoliiton Tukholman suurlähettiläs madame Kollontai on tärkeä yhteyshenkilö Paasikiven ja neuvostojohdon välillä. Imarrella Kollontai osasi ja onpa heidän välillä kehitelty verbaalisessa mielessä pientä sympatiasuhdettakin.
Ehkäpä tästä johtuen on Naantalissa liikkunut sellainen epävirallinen tieto tai mahdollisuus ainakin joissakin Raino Puottulan tarinoissa, että Madame äidin puolelta suomalainen ( os. Masalin ) ja keisarillisen Venäjän  kenraalin tytär Aleksandra olisi oleskellut Naantalissa samaan aikaan kuin Paasikivi ja ettää.... Kirjassa ei tätä yhteyttä mainita.

Naantalin suloutta

Sen sijaan kyllä Naantali on myöhemmissä vaiheissa esillä ja tuokiokuva liittyy Paasikiven epäonnistuneen rauhan pyrkimysten jälkeiseen aikaan kesältä 1943:

Elokuun alkupäivinä suomalaiset saivat lukea Stalinin Suomella asettamat rauhanehdot..
Paasikivi sai tiedon ehdoista Naantaliin, missä hän vietti idyllistä aikaa kylpylässä. He olivat tulleet sinne juhannuksena ja aikoivat viipyä elokuun puoleen väliin. Naantalissa oli suloista ja rauhallista, ettei välillä muistanut lainkaan maan olevan sodassa.

Tuona kesänä Naantalissa vietettiin kaupungin 500-vuotisjuhlia, joiden yhteydessä Naantalissa oli koko tasavallan korkein johto tuota samaa suloisuutta todistamassa. Tästä on kirjoittanut muistelmissaan silloinen pääministeri Edwin Linkomies.

Pakopaikka Naantali

Seuraavana kesän oltiin Suomessa totisen paikan edessä ja Paasikivi oli pantu paitsioon hän edustaessa liian myönteistä Neuvostoliittoa myötäilevää kantaa.

Suomi pelaa niin vaarallista peliä, että minä pesen siitä käteni, kuultuaan Rytin tekemästä Ribbentrop sopimuksesta.

Alli kysyi: Entä me ? Mitä me teemme?
Paasikivi mietti hetken. – Me lähdemme Naantaliin kylpemään.
Mutta eikö meidän pitäisi olla täällä, kun tilanne kerran on paha?
Venäläiset tulevat ja miehittävät Helsingin, Paasikivi sanoi kuin itsestäänselvyyden. – Parempi olla niin kaukana kuin mahdollista. Ja siihen voi sentään mennä vielä vähän aikaa. Hauskempi meidän on Naantalissa katastrofia odottaa kuin Helsingissä, kun on näin kaunis sääkin.

Iltojen pimettyä he istuivat yläkerran parvekkeella katselemassa taivaan tähtien syttymistä  ja valon päilyntää meren pinnalle. Pieni Naantali uinui ja tuikahteli värisevän veden takan kauniin kirkontorninsa juurella kuin kuva muinaisesta sadusta

Tähän ajankohtaan liittyy  varma naantalilaistieto: Paasikivet asuivat tuolloin Alikadulla Akatemian talossa (Nykyisin Lauri Rautiaisen perheen hallussa olevassa) . Naapurit olivat kuulleet venäjän kielistä puhetta ja kertoivat tästä paikallisille suojeluskunta-aktiiveille, jotka menivät aseistettuna tilannetta tarkastamaan. Siellä valtioneuvos korva radiossa kuunteli venäjänkielisiä lähetyksiä ollakseen selvillä, mitä maailmassa tapahtuu.

Juttu tuntui aikoinaan ihan ufologiselta, mutta kirjaa lukiessa tulee mieleen, että onhan silloinkin varmaan liikkunut huhuja Paasikiven asemasta ja asenteesta, sillä juuri tuolloin suomalaiset sotilaat kävivät hurjimpia torjuntataisteluja saksalaisten lentoaseen ja materiaaliavun tukemina Neuvostoliiton suurhyökkäystä vastaan. Kollapatöörejä ei siedetty.

Tässä kohdassa voi hyvinkin perustellusti olla sitä mieltä ensiksi, että onneksi Paasikiveä ei kuunneltu, ja toiseksi että oli se hyvä, ettei hänen mainettaan myöntyväisyysmiehenä venäläisten silmissä tässä yhteydessä pilattu.

Häntä tarvittiin ja ainakin itse hän piti itseään korvaamttomana.

Kotona muistan varsinkin äitini paheksuneen jälkeenpäinkin sitä, että Paasikivi niin suorasukaisesti kehotti ensimmäisissä sodan jälkeisissä vaaleissa äänestämään uusia kasvoja eli kommunisteja. Kirja kertoo siihen tulleen määräyksen Tornista valvontakommissiosta, se oli silloin se pienemmän riesan tie. Mutta kyllä opportunisminkin leimaa voi häneen yhdistää.

Ja sitten  myöhempi kohokohta vuodelta 1955 Naantalin Kultarannasta:

Porkkalan palauttamisuutisen kunniaksi Paasikivi ja Kekkonen söivät ja nostelivat maljoja Kultarannassa. Ulkona hehkui keltavaloinen päivä. Kahville mentiin terassille. Ja konjakille.

Sekä tuokiokuva arkipäivästä.

Paasikivi oli saanut omasta mielestään huonoa palvelu, kun puhdas paita saunan jälkeen viipyi. Hän ripitti äänekkäästi myös Allia. Vasta adjutantiksi tullut Levo mainitsi asiasta Allille ja sanoi ajatelleensa että minut täyttä lähteä tällaisesta paikasta pois, tämä taitaa olla liian kovaa touhua.
Alli kertoi presidentille, että adjutantti säikähti eilen sitä paitajupakkaa niin, ett meinasi lähteä karkuun.
Paasikivi katsoi Allia hetken epätietoisena . – Aikooko sotilas karkuun.

-Sinä olet kuulemma niin hirmuinen mies, Alli sanoi. Paasikivi hörähti. Kun adjutantti kohta tuli hänen luokseen, Paasikivi kysyi häneltä: -Mihin suuntaan te ajattelitte eilen täältä paeta?
Naantalin suuntaan, Levo sanoi.-Se on oikea valinta. Paasikivi vahvisti, -siellä ovat vetäytymismahdollisuudet parhaat.

Lopuksi muistin virkistämiseksi Paasikiven presidenttiajan  tapahtumaia Naantalista

Kulttuurikaskuksi on muodostunut rehtori Keijo Virtasen ja pikkuveljensä Joukon  sekä Alli Paasikiven tapaaminen. Jouko kieltäytyi tarjotusta jätskistä sanomalla, että "mamma on kieltänyt ottamasta vierailta ämmiltä mitään". Keijo kuitenkin pelasti tilanteen ja otti jätskit.

Naantalissa presidentin hienolla Cadilacilla liikkunut Alli otti meitä kakaroita pikku ajelulle - hetkeksi.

Rojalisti

Kirjassa kuvataan kohtaus, missä pikku myymälän  myyjätär tekee majesteettirikoksen, kun ei suostunut antamaan presidentin rouvan pyytämää pienempää kerrastoa   katsottavaksi ja perusteluksi pamauttaa, "ettei rouva siihen mahdu". Se sai hirmuisen miehen soittamaan liikkeeseen ja haukkumaan kaupan pitäjän pata luhaksi

Kirjassa ei kerrota, mutta totta se on, että Suutarin tyttären pihalla kasvoi - levyä ei Yle:ssä Paasikiven kaudella soitettu

Samanlaisia pikku episodeja tapahtui Naantalissa. Kivijalkamyymälöissä - esimerkiksi Torikadullamissä nyt on NTY:n Tiiliholvi - paikalla olleessa Valion myymälässä käydessään Alli Paasikivi toivoi erityiskohtelua. Elleivät sitä jonossa edellä olevat heti huomanneet, ilmoitti hän olevansa tasavallan presidentin puoliso rouva Alli Paasikivi!
Hänen seuraajansa Sylvi Kekkonen oli toista maata.

Mutta presidentin näköinen ja oloinen mies oli Juho Kusti Paasikivi ent. Hellsten.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!