Hetki vain ja päivä kerrallaan

TriangeliTrumpMacronMerkel20180427.jpg

Saksalaiset poistuvat Lapista 27.5.1945. Ja siihen loppui Suomen osallisuus Toiseen Maailman sotaan. Maaliskuussa liittoutuneiden päävoimat siis amerikkalaiset olivat tulleet saksaan ja ylittäneet Reinin.
Nyt tänään liittokansleri Angela Merkel tapaa presidentti presidentti Donald Trumpin.

Amerikka ensin slogaani kaikuu eri puolille ja nyt kysytään onko se myös Saksan linja. Vai voiko Saksa – nyt kun on Ranska presidentti, jonka kanssa on mahdollisuus toimia, ja nyt kun on Merkelin viimeinen kausi, toimia toisin ja näyttää, että kansallinen etu on yhdistettävissä kansainväliseen ja monen keskeiseen toimintamalliin. EU ja euro on ollut Saksalle keskeinen maan menestyksen avain, vaikka saksalaiset eivät sitä haluakaan tunnustaa.

Johtajat ovat ihmisiä suurella egolla.

Emmanuel Macronin ja Donald Trumpin spektaakkeli kuvaa ”kuninkaiden” tapaamista. Kaikki vanhat ja uudet mahdollisuudet julkisuuteen ovat pelissä. Julkisuudessa pilkataan Trumpin turhamaisuutta, mutta myös Macronista sanotaan, että hänen on pakko hurmata jollei mutta  niin eteen sattunut tuolikin.
Mutta oli Macronilla selkeää yritystä saada myös eurooppalaista rauhan viestiä, kansainvälistä yhteistyön ideaa sekä ympäristökysymyksiä esille. Kaikki vielä erinomaisilla puheilla. Jälkiä jäi.

Tänään ei voida välttää vertailua. Merkelin vierailun puitteet ovat vaatimattomat - tyyliin sopivat. Aikaa ei tuhlata ja asiaa puhutaan. Mutta saadaanko aikaan jotain, on sitten hankalampi kysymys.

En tunne taustoja, joten  toiveikkaasti pidän peukkuja sen puolesta, että kaikenlainen yhteistyö voi tuottaa tuloksia, ja että välttämättä ei ole mahdotonta, että Macronin ja Merkelin persoonat voisivat yhdessä tuottaa tulosta siten, että kun eri lähteistä tulisi samanlaisia viestejä, niin ne voisivat vahvistaa vaikutusta.

Kirkollisen hartaassa tunnelmassa Hesarin Kari Huhtaa lainaten todetaan, että Trumpin kanssa on elettävä päivä kerrallaan..

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!