Hesarille tunnustusta tutkivasta

Turku+ja+Naantali+tyopaikat+20120908.jpg

Onneksi sentään maan johtavassa lehdessä on halua ja kykyä. Oivallus, että yksityiset työpaikat merkitsevät elinvoimaa ei ole uusi, mutta HS:n artikkeli oli tärkeä lisä tunkkaiseen kuntarakennekeskusteluun, jossa Vvm:n kamreerit karttoineen ovat tarkoituksenmukaisesti vain metsästäneen kuntien omaisuutta.


Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen (Vatt) laskelmien mukaan Naantalissa on n. 8.300 työssä käyvää. Jos Naantalissa olisi suhteellisesti saman verran julkisia työpaikkoja, kuin Turussa nousisi Naantalilaisten työpaikat n. 400 hengellä eli työpaikkojen määrä kasvaisi 8.700.
Työvoimaviranomaiset laskevat, että meillä oli viime vuonna 49 prosenttia väestöstä eli 9.200 työvoimaan kuuluvaa henkilöä, joista n. 600 oli työttömänä. Vattin laskelman, jota Hesari on käyttänyt ja työvoimaviranomaisten lukujen välinen ero on 400 henkeä. Sille voi olla luonnollinen selitys esimerkiksi laskuvirheeni tai sitten joku muu selitys. Tällaista tilastoilla pelaaminen on, se muistettakoon eli vain suuruusluokista kannatta puhua.

Jos toimittaisin Turun mallin mukaan ja valittaisimme kärsimäämme vääryyttä, esittäisimme , että me menetämme verotuloja, kun meillä ei ole noita 400 julkisessa työssä käyvää Turun tapaan. Sormiharjoitus tuottaa 2,2 miljoonan euron verotappion, mikä vastannee ainakin 0.5 veroprosenttia.


TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!