Heikki Lindgren pääluottamusmies ja Ykkösen toimikunnassa

LindgrenHeikki20141212.jpg

Heikki Lindgren valittiin pääluottamusmieheksi ja Metalli Ykkösen toimikuntaan samanaikaisesti runsas viikko sitten.
Heikin työpaikka Sterateknolgies yhtiö toimii Itäharjulla ja siellä on satakunta työntekijää.
Heikki edustaa myös osastoaan piiritasolla. Aktiivinen meripelastaja ja luottamushenkilömme ympäristö- ja kaavoitusasioissa  on asutamassa laajempiin kuvioihin. Hänellä on kokemusta ja poliittista silmää, mutta ennen muuta tahtoa.
Toivotamme kaikille osapuolille onnea!

Ps. Eilen oli hieno päivä paitsi toimituksellamme, jossa Heikin valinta oli jäänyt huomaamatta ja toiseksi tuli epäonnistuneesti lausuttua luottamushenkilöiden luottamuksesta asintuntijoihin tavalla, josta ihan väärät henkilöt ottivat itseensä.
Pyydän anteeksi ja muistutan, että en tunne lautakunnan käsittelyjä, joten en niistä myöskään kirjoita!

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!