Harri Raitis: Sata vuotta sitten

HarriRaitis20180404.JPG

Välikohtaus Rymättylässä 4.4.1918

Vuoden 1918 tapahtumista kertominen keskittyy ratkaiseviin taisteluihin Tampereen seudulla. Viipuristakin puhutaan harvemmin, vaikka viimeiset isot taistelut käytiin siellä. Varjoon jäävät eri paikkakuntien sodan kokonaisuuden kannalta pienet tapahtumat. Kuitenkin ne lienevät olleet aikalaisten kokemuksissa tärkeimmät.


Rymättylän tapahtumista tärkein on tänne 4.4. tulleen saksalaispartion ja kahden turkulaisen punakaartilaisen välillä käyty lyhyt tulitaistelu. Se liittyy Ahvenanmaan miehittäneiden Saksan joukkojen ainoaan Turun saaristossa käymään taisteluun Nauvossa. Saksalaisten tarkoitus oli hyökätä Turkuun, mutta punakaarti pysäytti etenemisen Nauvossa. Saksalaisten puolella taisteli suojeluskuntalaisten muodostama Saariston vapaajoukko, joka sitten myöhemmin valtasi Turun punaisten poistuttua sieltä.

 

Suomen tapahtumissa vaikutti erityisesti 3. maaliskuuta 1918 Venäjän ja Saksan välillä solmittu Brest-Litowskin rauha. Saksan strateginen asema Itämerellä vahvistui niin paljon, että Svinhufvudin itsenäisyyssenaatti tukeutui Saksaan eikä maassa vallan kaapannut kansanvaltuuskunta voinut enää luottaa saavansa merkittävää tukea bolševikeilta vallankumousyrityksen loppuun viemiseksi. Rauhansopimuksessa Venäjän bolševikkihallitus hyväksyi sen, että joulukuussa 1917 itsenäistynyt Suomi jäi Saksan toimenpiteiden kohteeksi. Siihen, että Saksan vahva laivasto-osasto maaliskuun alussa asettui, vaikutti varmasti se, että Turussa oli paljon Venäjän laivastoa.

 

Saksalaisjoukot muodostuivat kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin johtamasta Itämeren divisioonasta, johon kuului 9500 miestä. Lisäksi Tallinnasta lähti vajaan 3000 miehen vahvuinen prikaati, jonka komentaja oli eversti Otto von Brandenstein. Se nousi maihin Loviisassa. Suomen valkoisen armeijan edustajana saksalaisten esikunnassa oli eversti Wilhelm Thesleff. Saksalaiset eivät osallistuneet taisteluihin Ahvenanmaalla, mutta veivät siellä olleet venäläiset joukot Latviaan. Tämäkin perustui Brest-Litowskin rauhansopimukseen. 

 

Tilanne Ahvenanmaalla oli monimutkainen, sillä siellä oli myös ruotsalaisia joukkoja, jotka tosin vetäytyivät saksalaisten tullessa, ja Suomen punaiset pyrkivät myös valtaamaan saaret. Valkoista armeijaa vastaan käydyssä Godbyn taistelussa he kuitenkin jäivät tappiolle.

 

Rymättylään tulleet sotilaat olivat Itämeren divisioonasta. He tulivat tänne Houtskarista.

Rymättylän kirkkoherra Yrjö Virberg kirjoitti seikkaperäisen kuvauksen sotatalvesta 1918. Teksti on enimmäkseen toteavaa, mutta tietysti siitä välittyy näkemys, että punainen vallankumous paikkakunnalla oli rikos.

Viime aikoina on jonkin verran käyty keskustelua siitä miksi kirkko niin selvästi asettui valkoisten puolelle sisällissodassa eikä pyrkinyt pysymään puolueettomana. Näissä keskusteluissa on ollut paljon hyödytöntä jälkiviisautta. Ei kirkolla silloisissa oloissa ollut mahdollisuutta jäädä tapahtumien ulkopuolelle. Ratkaisevaa on se, että seurakunta miellettiin tärkeäksi osaksi julkista valtaa, vaikka se ei muodollisesti sitä ollut.
Ruotsin vallan ajalta periytyneessä hallitusmuodossa luterilaisuus oli valtion uskonto: ”Yksimielisyys uskonnossa ja oikeassa jumalanpalveluksessa on arwollisen, sopuisan ja pysywäisen hallituksen wahvin perustus.” Papiston mieliä hallitsivat vielä - tosin väistymässä olleet sääty-yhteiskunnan ajattelumallit ja julkista keskustelua vuosisadan alun venäläistämistoimet. Kirkon kannalta oli oleellista, että luterilaisuus sitoi Suomen länteen.

Nousevan marxilaisen työväenliikkeen keskuudessa voimistui puolestaan näkemys, että kirkko oli kääntänyt selkänsä kansalle. Työväen johto käytti raamatullisia ilmaisuja, sillä työväestö tunsi ne enemmän omakseen kuin marxismin, mutta muuten marksilainen työväenliike oli paljolti omaksunut kirkonvastaisen ja ateistisen asenteen.

 

Virbergin kirjoituksen otsikko on: ”Kertomus paikallisesta vapaussodasta Rymättylässä v. 1918.”
Aluksi hän kertoo työväen järjestäytymisestä Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen. Jo huhtikuussa pidettiin Rymättylän kunnantalossa kokous, jota johti turkulainen sosialisti K.F. Hellstén. Hän oli varsin merkittävissä asemissa työväenliikkeessä, Suomen Työväenpuolueen puheenjohtaja Nils Robert af Ursinin jälkeen vuodesta 1900 sekä Länsi-Suomen Työmies -lehden päätoimittaja. Vuoden 1907 jälkeen hän oli syrjässä, mutta osallistui 1917 Turussa tapahtuneiden voimellakoiden järjestelyihin. Kapinan jälkeen hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, mutta hän istui tuomiosta vain kaksi vuotta. Sitten hän vetäytyi työväenliikkeessä taka-alalle ja eleli Turussa vuoteen 1956, jolloin kuoli 90 -vuotiaana.

  Mainitussa maaliskuun 1917 kokouksessa pohdittiin kunnan virkailijoiden erottamista ja työväenseuran perustamista. Ketään ei erotettu, mutta työväenseuran perustamisesta tehtiin päätös ja muutamia viikkoja myöhemmin se pantiin toimeen. Kokousta johti silloin valokuvaaja August Lindkvist, josta myöhemmin tuli punaisen hallinnon poliisi. Hän oli Ahteentaan kylästä.

  Työväenseuraan liittyi satakunta jäsentä. Lokakuun 1917 eduskuntavaalien alla perustettiin punakaarti. Kesäkuussa perustettuun valkoisen puolen suojeluskuntaan liittyi kolmisenkymmentä jäsentä.

 

Syksyllä pidettiin sosialistien aloitteesta kunnantalossa kansalaiskokous, jonka aihe oli molempien kaartien lakkauttaminen. Yksimielisyys saavutettiin. Erimielisyyttä oli siitä, olivatko eräät sosialistit käyneet Turussa sikäläisten levottomuuksien aikana pyytämässä venäläisiä sotilaita Rymättylään. Syytetyt pyrkivät torjumaan väitteet. Virberg toteaa,

ettei sotilaita pitäjään tullut, mutta epäilemättä heitä oli käyty pyytämässä. Tämä kysymys oli mieliä kiihottava, sillä kesällä 1917 oli Venäjän väliaikainen hallitus hajottanut eduskunnan, joka oli rohjennut säätää valtalain eli oli julistautunut korkeimman vallan haltijaksi Suomessa. Venäjän sotaväkeen turvaaminen oli siten isku kansallisia pyrkimyksiä vastaan.

 
Tammikuun lopulla 1918 ”puhkesi sitten kapina koko maassa.” Rymättylässäkin pantiin pystyyn hatara punainen hallinto, joka tukeutui turkulaisiin toimielimiin. Muutamia henkilöitä pidätettiin ja oma sosialistinen tuomioistuinkin toimi jonkin aikaa, mutta pidätetyt lähetettiin yleensä Turkuun, jossa he saivat joko sakkoja tai heidät vapautettiin.

 
Helmikuun alkupäivistä alkaen paikkakunnalla liikuskeli muualta tulleita punakaartilaisia viljaa hankkimassa. Työväentalolle asettui punakaartin vartiosto. Erikseen Virberg mainitsee, että tarkastajina pitäjään tulivat ”muudan Andstén ja eräs Robert Glad niminen mies, molemmat turkulaisia huligaaneja, jotka sittemmin asettuivat asumaan

kestikievariin, josta käsin he sitten pitkin talvea ratsastelivat kaikkialla pitäjässä.”

 

Andstenin etunimeä Virberg ei mainitse eikä siis ole ihan helppoa selvittää hänen myöhempää kohtaloaan. Sellaisen tiedon löysin, että Hollolassa 21.4. käydyssä taistelussa tai sen jälkeen ammuttiin turkulainen Andstén, mutta se oliko kyseessä sama mies jää arvoitukseksi. Robert Glad -niminen punakaartilainen tuomittiin valtiorikosylioikeudessa 30.7., mutta tuomion perusteet ovat paperissa, josta ei saa selvää. Ainoa sana, joka erottuu, on murhayritys. Koska häntä ei ole Suomen sotasurmat -luetteloissa, hän luultavasti selvisi hengissä. Internetillä löytää kyllä montakin Robert Gladia, mutta tuskin kukaan heistä on oikea, sillä he asuvat Ruotsissa, ovat facebookissa ja monet ovat syntyneet Yhdysvalloissa.

 

Huhtikuun 1918 alussa alkoi liikkua huhuja, että saksalaiset joukot lähestyivät Rymättylää. Kyseessä oli juuri mainitsemani Nauvon taistelu, jossa saksalaiset siis joutuivat pysähtymään. Jo 4.4. punaiset kuitenkin poistuivat Rymättylästä, vaikka Turun esikunta käski vetäytyä vasta muutamia päiviä myöhemmin. Vain Andstén ja Glad jäivät kestikievariin, Rantalaan, joka nykyisin on Rymättylän palokunnantalo.

 

Iltahämärissä kirkolle saapui Houtskarista luutnantti Dümmelin johtama 18 miehen saksalainen partio. Kolme sotilasta lähti Rantalaan. Andstén ja Glad avasivat tulen, ja saksalainen Josef Frick sai surmansa ja kaksi muuta haavoittui lievästi. Punaiset pakenivat

sumuiselle kirkkolahdelle ja onnistuivat livahtamaan.

 

Saksalaisilla oli tulkkina Turun ruotsalaisen lyseon matematiikan opettaja fil.kand. Anni Holmkvist. Siitä miten hän oli partion mukaan tullut ei ole tietoa. Saksalaiset yöpyivät kunnantalolla, jossa pitäjäläiset ”heitä parhaansa mukaan kestitsivät”.

 
Seuraavana päivänä rovasti Virberg hautasi Josef Frickin ”juhlallisin menoin saksankielellä”. Laulukuoro lauloi suomalaisen hengellisen laulun. Hauta on edelleen Rymättylän hautausmaalla. Sille pystytettiin myöhemmin muistokivi.

 
Rovasti Virberg meni hautaamisen jälkeen kunnantalolle ”tekemään tuttavuutta”. Hän sai kuulla, että nämä saksalaiset olivat etujoukko, ja että lisäväkeä oli tulossa ehkä jopa 1000 miestä, jotka sitten lähtisivät valloittamaan Turkua. Tilanne kuitenkin muuttui kun taistelussa Nauvossa kävi kuten kävi. Sieltä lähetettiin ratsumies kutsumaan Rymättylään tulleita takaisin Houtskariin, mutta hän eksyi jäällä. Rymättyläläiset lähettivät hevosia noutamaan lisää saksalaisia, mutta hanke raukesi tyhjiin. Virberg ei kerro milloin Dümmelin miehet poistuivat, mutta ilmeisesti saman tien.

 
Sodan viimeinen Rymättylää koskenut toimi lienee ollut se kun 16 punaisten ratsukkoa ”ryntäsi Merimaskun salmen ylitse tullakseen Rymättylään tietenkin viljaa ryöstämään, mutta kun kuulivat, että telefoonilanka oli katkaistu ja saivat lisäksi tietää, että täällä oli saksalaisia, niin lähtivät hekin samaa tietä takaisin, jota olivat tulleetkin ryöstettyään ensin sikäläistä Tamsaaren taloa.”

 

Lopuksi Virberg toteaa, että pitäjä selvisi kuin ihmeen kautta ryöstöistä. Kirjoitus päättyy yhteenvetoon: ”Kirkossakäynti oli koko ajan varsin säännöllinen, samoin hartaushetkien pito rukoushuoneella. Ani harvoin havaittiin, että kirkossa oli vähänpuoleisesti väkeä, ainoastaan semmoisina pyhinä, jolloin yleinen levottomuus oli ylimmillään ja jolloin ei tahdottu jättää koteja vartioimatta. Mainittakoon tässä myös seurakunnan pastorin rohkea ja pelkäämätön suhde kapinaan, hän kun arkailematta nuhteli punikkeja sananjulistustilaisuuksissa niin hyvin kirkossa kuin rukoushuoneella.”
Sen verran oltiin varovaisia, että kirkonkirjaa säilytettiin piilopaikassa muutaman viikon. Lopuksi Virberg kertoo, että ”punikeista on ainoastaan 2 kaatunut sotatantereilla. 8 on kuollut sotavankiloissa. Kaiken kaikkiaan on 60 seurakuntalaista punottanut sisällissodan aikana. Näistä on asetta kantanut 54 ja on heistä vastaiseksi vangittuna ollut 38.”

Nämä Virbergin kirjaamat luvut perustunevat hänellä kirjoittamishetkellä olleisiin tietoihin, jotka myöhemmin ovat täsmentyneet. Rymättylän seurakuntaan kuuluneita punaisia menehtyi sodassa ainakin 16. 

Harri Raitis

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!