Eurooppa-politiikka ratkaisee

Periaatteet ovat kertakäyttötavaraa. Muistamme, että Saksa on ollut tiukka keskuspankin itsenäisyyden puolustaja. Aivan erityisesti silloin kun, Ranska on ollut pankkia painostamassa. Nyt Saksa, joka on jäänyt vähemmistöön pankissa yrittää voimalla painostaa pankkia luopumaan rahapoliittisen helpotus linjasta ja erittäin alahaisesta eli tällä hetkellä jopa negatiivisista ohjauskoroista.

Kysytään: Mitä tällä Suomen kassa tekemistä?

Viime päivinä on ollut selviä merkkejä elpymisestä ihan täällä maanpinnan tasolla. Nyt merkit ulottuvat jo valtionvarainministeriöön. Kaikki huomaavat, että käännettä on tapahtumassa kotimarkkinoilla. Viennissä olisi petrattavaa. Ja siihen taas EKP:n toimilla on merkittävää vaikutusta.
Nyt SSS:n on valittava EU-linja, joka tukee yhteisiä ponnistuksia aktiivisuuden lisäämiseksi Euroopassa. Koviksen ja Saksan satelliitin roolista kannattaisi pikku hiljaa erottautua. Näillä toimilla olisi todennäköisesti paljon enemmän tehoa kuin erilaisilla kilpailukykyhöpinällä.
Rohkeutta ja kotimaista aktiivisuutta tähän kylkeen, niin eiköhän tämä tästä.

Sen vaan toivoisi innokkaiden ideoitsijoiden muistava, että kilpailua ei saa vääristää julkisella tuella nykyisten yrittäjien epäeduksi. Nimittäin tässä viime aikojen mikroyrittäjien tukihommassa on vähän sellainen pakkomoielteen tuntuinen  uusi idea lisätä ensisijassa byrokratiaa.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!