Euroopan linja etsitään edelleen

Euroryhmän uusi puheenjohtaja, Hollannin valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloem, on kertonut talouspoliittisesta linjastaan. Hän korosti, ettei euron kriisi ole vielä ohi.
- Työ ei ole vielä valmis, hän totesi tiedotustilaisuudessaan.
Dijsselbloem kertoi keskittyvänsä uudessa työssään talouskasvun kiihdyttämiseen ja euroalueen integraation vahvistamiseen. Hän piti välttämättömänä, että euroryhmä muodostaa yhtenäisen pankkiunionin. Yle 22.1.2013

Jereon Dijsselbloem sanoi myös olevnsa sosialidemokraatti ja siksi solidaarisuus on korkealla tärkeysjärjestyksessä  eli hän  haluaa  ymmärtää vaikeuksissa olevia.

Elysee-sopimuksen juhlinnassa tänään on kysymys Ranskan ja Saksan yhteisymmärryksen jatkumisesta. Menneiltä vuosilta on hyviä kokemuksia yhteistyöstä erilaisten ihmisten eritaustaisten johtajien kesken. 1970 luvulla Valeri Giscard Estang ja Helmut Smith olivat jatkuvasti yhteydessä ja hyvässä yhteisymmärryksessä, sanoo entinen Ranskan presidentti.
 Parhaiten muistamme kädestään tosiaan kiinni pitäneitä Helmut Kohlia ja Francois Mitterrandia. Heidän aikana solmittiin Maastrichtin sopimus ja päätettiin yhteisestä valuutasta samalla kun Saksat saivat yhdistyä. Vosi siis ajatella, että nykyisillä poliittisilta kannoiltaan erilaisten johtajien Angela Merkelin ja Francois Holland löytävän ulospääsyn, sillä sitä tarvitaan, koska peruskysymys EU:n  suunnasta on ratkaisematta

Saksa on edelleen sitoutunut enemmän "liittovaltio" Eurooppaan, jolla on vahvat yhteiset instituutiot, kun taas  Ranskan pitää enemmän "hallitustenvälisestä" Euroopasta, jossa kansallisvaltio on ensiarvoisen tärkeää.
Tätä erimielisyyttä ei ole 50 vuoteen pystytty sopimaan, kirjoittavat epätiaisesta sopimuksesta (
An uneven entente) Quentin Peel and Hugh Carnegy.

Samassa kirjoituksessa lainataan myös Angela Merkeliä: (If you combine solidity with solidarity, you have the principles of a better Europe.)” Jos yhdistätte vakauden ja solidaarisuuden, saatte paremman Euroopan.   
Jos tätä Angela Merkelin solid solidarity ideaa  vertaa alussa kerrottuun uuden euroryhmänjohtajan
Jereon Dijsselbloemin lausumiin, huomaamme, että ainakaan puheissa ei ole ihan hirveän suuria ristiriitoja pohjoisessa Euroopassa kristillisdemokraattien ja sosialidemokraattien välillä.
Erimillisyyden taustalla taitaa olla sittenkin pääasiassa poliittisesta taktiikasta johtuvat erottautuminen, jotta  pärjättäisiin seuraavissa vaaleissa.  Viime kädessä kamppaillaan siitä kuka hallitsee eikä siitä, miten hallitaan tai ehkä vielä vähemmän siitä mihin politiikassa pyritään.



TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!