Erilainen aika

ErilainenaikaWolf20170816.JPG

Kaiken tämän pitkään vaikean rahapolitiikan viimeaikaisen kauden aikana huolenaihe ei ole ollut inflaatio, vaan päinvastoin. Tämä aika  on ollut erilainen. Mitä se tarkoittaa tulevaisuudessa? Kukaan ei tiedä. FT 16.8.2017 Martin Wolf

Aika on todella erilainen ja on siksi poliittisesti vaikeaa.

Kun Martin Wolf sanoo : Kukaan ei tiedä, niin se on aika paljon sanottu. Mutta se tarkoittaa myös, ettei ainakaan vanhat kuviot ole enää itsestään selvyyksiä.
Tätä emme ole ymmärtäneet.

Velkaantuminen on yksi sellainen.

Olen  julkisen velan kuria eli kuuluisaa 60 prosentin sääntöä BKT:stä kannattaessani ollut sitä mieltä, että julkisen sektorin ei pidä velkaantua, jottei se joutuisi velkojensa holhoukseen eli alistumaan velkojien tahtoon. Näin meille  kävi 1990-luvun laman aikana;  lisävelan saannin ehtona oli kova finanssipolitiikka kurjin massatyöttömyys seurauksin. Toisena perusteluna on ollut suhdannepolitiikka eli, että pitää olla liikkumavaraa pahan päivän varalle, jotta voidaan laskea veroja ja lisät julkista kulutusta.

Pääomista on ollut Suomessa krooninen pula.

Kunnat, joiden asioita paremmin tunnen, ottivat viime vuosissadan puolella investointeihin kaiken velan, minkä saivat ja antoivat inflaation hoitaa takaisinmaksut. Erityisen tuottavaa tämä oli maapolitiikassa, jossa on toimittu kiinteistökehittäjänä paljoakaan sen vaikutuksia esimerksi asuntopolitiikkaan analysoimatta.
Suomen Pankki yritti ohjata rahoja tuottavampiin hankeisiin ja salli ulkomaisen velan vain kohteisiin, joista tuli valuuttatuloja. Keskuspankki ei saanut rahoittaa valtiota ja niin on ollut EKP:n sääntönä vaikka ei viime aikojen käytäntönä. 

Pääomapula on ollut yhtenä perusteluna pääomien lievää verotusta säädettäessä; jottei liukasniskainen pääoma karkaa muille maille. Myös yritystoiminnan tukemiseksi ja riskirahan löytämiseksi on jatkuvasti kevennetty yritysten ja yrityksen omistajien verotusta.

Tästä on ollut seurauksena, että palkansaajien verotustakin on jouduttu keventämään ja tämä on taas johtanut siihen, että verotuksen painopiste on siirtynyt välillisen veron suuntaan, mutta sielläkin on rajansa. Jossain vaiheessa senkin korkeus on kansatalouden kasvun este ja myöskin se entisestään vääntää rasitusta välttämättömyyskuluttajien niskaan.

Velan määrän rajoittamisen ainoaksi keinoksi on jäänyt julkisen kulutuksen rajoittaminen.

Tätä politiikkaa on tarjottu jopa valtavan työttömyyden runtelemille maille ja tästähän on Suomessakin ollut puhetta jatkuvasti, vaikka työllisyysaste makaa matalalla. Kun tähän on liitetty vaatimukset kilpailukyvyn vaatimasta palkkamaltista on käynyt niin, että yhteiskunnan ylläpito on jäänyt pieni- ja keksituloisten kuluttajien rasitukseksi.

Ja nyt tulen tähän velkaantumiseen.

Kun pääoma on käytännössä vapautettu julkisen talouden rahoituksesta, tulee mieleen, että jollei sitä saa tavalla yksi, niin pitää käyttää tapaa kahta.
Säästäminen on maailman laajuisesti lisääntynyt niin, että tarjonta ylittää kysynnän.  Monet säästäjät välttävät riskejä ja sijoittavat valtioiden velkapapereihin jopa miinuskorolla. 

Ja tässä on tapa kaksi:
Eikö olekin oikein ja kohtuullista ottaa julkiselle sektorille lainaa yhteiskunnan tarpeisiin erityisesti on infrastruktuurin kehittämiseen, tutkimukseen ja sekä koulutukseen.

Tämä tarkoittaa sitä, että julkinen sektori joutuu ottamaan markkinatalouden virillisyydestä lisääntyvää vastuuta.

Ja tämä ei tarkoita sitä, että rahaa jaettaisiin vastikkeettomiin tukiin ja tilisiirtoihin eikä sitä, etteikö julkisen sektorin olisi toimittava tehokkaasti kuluttajien etujen mukaisesti. Tämä viittaus siihen, että VR- ei ole vain veturinkuljettajien asia eikä sitä, että Bernerin malli oli ainut oikea.

Samaan aikaisesti voi olla moderni,  tehokas ja oikeudenmukainen. Näin pitäisi SDP:n julistaa!



TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!