Epävakaista luottamusta

Juhannuskansantanhua2015.jpg

Hyvää aurinkoista Juhannusaattoa läsnäolijat, niin naantalilaiset kuin vieraammekin.

(Olen valtuuston puheenjohtaja Mikko Rönnholm ja puhun täällä siksi, että olen paikalla.
Naantalin kirkon ehtookellojen lyöntien jälkeen Jari Virta ja Toivo Kääriäinen puhalsivat fanfaarin ja Turun kansantanssin ystävät nostivat Suomen lipun päivän kunniaksi siniristilippumme.
Reijo Aholalle kiitokset Lippulaulun johtamisesta.
Naantalissa poltetaan kokko Lappalaisten mäellä klo 23 ja sitä ennen siellä on mahdollisuus tanssia VG -Brassin tahdissa ilta 9 alkaen.)

Turun yliopiston emeritus rehtori (Naantalin lahja  Turulle) Keijo Virtanen on arvioinut, että Naantalin perinteisen menestysjaksojen siis luostarin, kylpylän ja teollisuus-satama kausien jälkeen on noussut uusi kulttuurin aikakausi. Musiikkijuhlat, muumit ja taidehuoneet ovat tuttuja tämän alan tuotteita. Erityisesti haluaisin mainita Naantalin erityiskohteen Kultarannan, jonka rakentaminen aloitettiin 1914 ja valmistui 1916. Ja tänä vuonna erityisesti siksi, että Kultaranann puistossa on kuvanveistäjä Veikko Myllerin teoksia. Veikko Myllerin tunnettuja luomuksia ovat Risto Rytin muistomerkki ja Tapio Rautavaaran patsas.( Ryti oli toinen ja Tapio Rautavaara 35. Ylen suuria suomalaisia äänestyksessä.) 

Asianajaja Risto Rytiä Alfred  Kordelinin testamentin toimeenpanijana kiitämme siitä, että Kultarannan lahjoittaminen  kaupungin ylläpidettäväksi  ei toteutunut. Näinä aikoina myös Risto Ryti presidenttinä on entistä useammin mielissämme. 75 vuotta sitten käydystä talvisodasta alkoivat Suomen kohtalon vaikeimmat vuodet, joista päävastuun joutui kantamaan kohtuuttomalla tavalla pääministerinä ja sittemmin presidenttinä ollut Risto Ryti. Hän oli suuri suomalainen ja hänelle ja heidän laisilleen siniristilippumme liehuu.

Hyvät kuulijat

Tänä keväänä ja alkukesästä olemme joutuneet täällä aurinkokaupungissakin toivottelemaan vierailleemme hyvää tuulta. Sitä on nimittäin riittänyt. Olin siirtänyt tämän puheen kirjoitusta laiskuuttani tai paremman toivossa tähän aamuun.  No ei aamu hyvältä näyttänyt ja yllä mainitun Tapio Rautavaaran laulun Isoisän olkihatun kertomuksesta sain kimmokkeen, johdatuksen. Romanttisen tarinan päätteeksi Rautavaaran sanoitus päättyy: ”Ja mietin kuinka kaunis sentään ihmiselo on. Mutt ehkä ajan tomun alta joku toinenkin Joskus pienen muiston löytää niin kuin minäkin.”


Niinpä kapusin Huittilan talon vintille, niinhän me ullakkoa kutsumme, sadepisaroiden peltikattoon rummuttaessa ja sieltä pölyn alta löysin kauppiaan vaimon vuosikalentereita 1893-1932.
Kalentereista oli 13 havaintoa kesäkuun 19 päivän aamun havaintoja: Niiden keksiarvo 11,5, Mediaani 11 keskihajonta 5,5 Maksimi  20 (1894) ja minimi 1 astetta vuodelta 1916. Tuon päivän lisämerkintä Kalt blåst och regn.  Katsoin mittariimme aamulla ja siellä elohopea oli 11 ja 12 asteen välillä. Hyvin epätieteellinen tilastotutkimus osoittaa, ettei suurin piirtein tällaista on ollut ennenkin.


Olkihattujakin vintissämme näytti olevan, mutta paljon enemmän siellä on kellastunutta paperia ja yhden kaivoin esille.
Se oli 18 vuotiaan työmies Armas Rönnholmin taksotuslautakunnan vuoden 1916 verolappu.

Maksu 22 markkaa. Nykyrahaksi muutettuna vero oli 72,6 euroa ja sen hetkisellä äyrin hinnalla se tarkoitti n. 900 euron vuosituloja.
Kaupungin verotulot olivat tuolloin nykyrahaksi muutettuna 86 000 euroa. Armas Rönnholmin vero-osuus oli 0,83 promillea. Kaupungin verotulot kasvoivat 1939 mennessä 1,7 ja vuoteen 1969 105 kertaiseksi. Nyt ne ovat 79 M€ eli ne ovat kasvaneet 900 kertaiseksi. Luvut kertovat, että muutos on ollut valtava:

Mutta niinhän on ajanriento ollut. Mika Waltarin puolivuosisataa sitten kirjoittikin kouluaikojaan muistellessaan:

Mutta muistoihin palatessani totean, etten liene kertaakaan kokenut ajankohtaa, jota olisi voinut pitää varmana, pysyvänä ja turvallisena. Kaikki vuodet ovat olleet murrosvuosia, kaikki vaiheet murrosvaiheita. Erot ovat vain itsessäni.

Niin on aina ollut ja on aina oleva.


Hyvät kuulijat:

Tämän päivän Turun Sanomassa kysyttiin: Mitä ajatuksia Putinin ja Niinistön tapaaminen herätti? Vapaa esiintyjä titteliä käyttävä Markku Heikkilä vastasi:

Olihan siellä hiukan rennompi tunnelma kuin Paasikiven Moskovan keikoilla. Mutta vain hiukan”Joskus

lyhyet lauseet puhuvat paljon, vai mitä

Kun viime juhannuksena täällä puhuin lainasin Financial Timesin ekonomistiajattelijaa Martin Wolfia ja hänen johtopäätöstään:
-Jos on yhden opetuksen viimeisten 100 vuoden ajalta halutaan nostaa esiin, se on, että olemme tuomittuja yhteistyöhön. Mutta kun olemme kuitenkin edelleen heimokansoja. Yhteistyön ja yhteentörmäyksen välinen jännite on pysyvä. Menneen vuosisadan aikana ihmiskunta on kokenut molemmat ääripäät. Tulevan vuosisadan historia tulee muotoutumaan hyvin samanlaisien valintojen perusteella.
Ikävä kyllä joudumme toteamaan, että tänään vuotta myöhemmin olemme jättämässä taaksemme yhteistyön hienot ajat ja saavutukset ja olemme ajautumassa törmäyskursseille. Masentavaa on todeta, että kansainvälisen ilmapiiri on ollut viime päivinä vallinneen säätilan kaltainen; kovia arvaamattomia kylmiä tuulia jokaiselta ilmansunnalta ja vähemmän auringonpaistetta.

Tänään kannamme murhetta kansantaloutemme tilasta ja tuskailemme työttömyyden taakan alla. Väheksymättä vaikeuksiamme, voimme pitkän kehityksen polkua arvioidessamme todeta, että emme ole ylipääsemättömissä sisäsisissä ristiriidoissa. Ne ratkeavat suomalaisen vakiintuneen demokratiamme ja suomalaisten valveutuneisuuden avulla.


Hyvät kuulijat

Pienenä maana meidän on kuitenkin syytä olla valppaana ja toimia aktiivisesti kaikkien sellaista vaihtoehtojen puolesta, jotka lisäävät yhteistyötä Euroopassa ja maailmassa. Meillä on niin hieno perintö ja niin paljon yhteistä hyvää vaalittavana.
Tänäänkin voimme menneille sukupolville kunniaa tehden nostaa vapaan ja viisaan Suomen siniristilipun uskollisuuden ja harmonian symbolina salkoon tietäen, että yhteistyön linjalla kannatta jatkaa.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!