Entinen työväenpuolue

SdpkannatustyC3B6ntkijC3A4t20130430.JPG

  • - Se, että ihmiset vaihtuu ei yksin riitä. Tarvitaan sen lisäksi oman viestin selkeyttämistä ja pitkäkestoisempaa tai pohditumpaa tekemistä. Jos katsotaan vaikka keskustaa, niin sen menetys on rakennettu hyvin pitkäjänteisellä työllä, se ei ole mikään hetken oivallus. Ihan samaa vaadittaisiin nyt SDP:ltä. kertoi ministeriksi tässä vaiheessa haluton eilen ykkösellä.

Hyvä Mikael!
Ymmärrät vihdoinkin, että ei vaan mielikuvilla, vaan sisällöllä on merkitystä politiikassa. Ei vaan puhetta rakkaudesta, vaan tekoja ja toimintaa tarvitaan. Kun sen Mikaelkin on jo keksinyt, niin luulisi sen menevän myös Jutan ja Jounin kaaliin.
Politiikka ei ole pelkästään mielikuvia tai filosofiaa tai kannatuskamppailua. Se on niiden ja vielä sitten henkilöiden karisman yhdistelmä. Jonkin osan voi korvat toisen vahvuudella jonkin aikaa, mutta kakkien puutetta kaiken aikaa ei voi sietää.

Kunnallisvaalit menivät kunnallisten toimijoiden ja ehdokkaiden työn seurauksena. Vähän liioitelle voisi sanoa, että vaaliorganisaattorit paikalliset hannu aallot estivät puolueen kunnallisvaaliromahduksen,  johon puoleen hallituspolitiikka oli puoluetta johtamassa.
Paikallista tukea tarvitaan nyt ja jatkossa ja siksi on toimittava niin, että kunnissa ja työpaikoilla ymmärretään politiikan sisältöä ja koetaan se perustelluksi. Ylimielinen pakkosyöttö on pahinta.
Nyt olemme kolmanneksi suurin työväenpuolue, kannatuksemme työväestön keskuudessa on alle puolueemme keskimääräisen kannatuksen.


TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!