Ei ole vastakkainasettelun aika ohi - päinvastoin

Kokoomuksen Nuoret ovat oikeistolaisia. Tunnistan heidän näkemyksissään en uusien aikojen airuiden ääniä, vaan kaikuja  kumpujen yöstä. Monet korvissani kaikuvista äänistä on vaiennut tai sitten ovat itse siirtyneet vapaaehtoisesti sosialidemokraattisen holhousyhteiskunnan huomaan. Kokoomuksen Nuorten blogi palajastaa. Jokainen voi itse miettiä on aihetta  itkuun vain nauruun. .

Sosialidemokratiassa lapsen aivot kuuluvat valtiolle

Thomas Taussi 6.9.2012(Blogit)

VN:F [1.9.20_1166]

23

Mille eettiselle ydinajatukselle perustuu järjestelmä, jossa tietyn ikäisillä lapsilla ja nuorilla on oppivelvollisuus, ja oppimateriaalit määrätään valtion opetussuunnitelmista käsin? Opetussuunnitelmien lisäksi koulutus on käytännössä täysin julkista, sillä yksityiskoulut ovat tapauskohtaisia ja luvanvaraisia. Yksityisiä palveluja käyttävä perhe voi joutua rahoittamaan ensin käyttämättä jäävän julkisen palvelun ja vielä käyttämänsä yksityisenkin palvelun. Vaihtoehtoja siis kitketään. Kukaan ei voi kiistää sitä, etteikö valtio pitäisi nuorten koulutusta vahvasti kontrollissaan. Vaikka ihmisellä on oikeus yrittää epätoivoisesti muuttaa valtion toimintaa antamalla yhden miljoonista äänistä vaaleissa, vanhempien vapaus lastensa kouluttamisesta on kapea. Ainut selitys on se, että pohjoismaisessa sosialidemokraattisessa yhtenäiskulttuurissa lapsen aivot kuuluvat valtiolle.



TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!