Asiallista vauhtia valtuustossa

Naantalin valtuusto päätti paljon, mutta nopeasti.

Sataman yhtiöittäminen ei aiheuttanut suurempaa keskustelurumbaa. Lauri Lainen, sd piti operaatiota, vaikka se pakollinen onkin, onnistuneena. Tärkeintä on tasainen tulovirta kaupungille ja sataman kehittämisen varmistaminen. Nesteen asemasta ei puhuttu sanakaan eikä liioin yksityistämisen uhasta.

Villan tilan kauppa sai kiitosta jopa vasemmiston Terhi Kärkkäiseltä. Juha Haapakoski, kok  oli periaatteessa kunnan sekaantumista vastaan, vaikka tässä yhteydessä olikin ryhmänsä kannalla. Keskusteluun pulpahti kysymys, mitä jos valtuusto ei antaisikaan rahaa kaupunginhallituksen päättämällä lunastukselle. Ex.vs. kj. Kallu Sipponen sanoi, ettei hallituksen jäsenet olisi voineet ostaa tätä itsellensä, vaikka valtuusto olisi jättänyt rahat myöntämättä. Poikkeuksellisesti kv. pj. muisteli, että Karvetin tilan hankinnalle kaupunki oli hankkinut pakkolunastusoikeuden. Mutta kun rahaa ei tullut, olisi kauppa kaatunut. No asia vapaehtoisella kaupalla sitten toteutui kuin ihmeen kaupalla.
On sitten toinenkin varhainen tapaus. Edesmenneen Matti Vehmasen , lib kanssa olimme neuvotelleet Salorannan virkistysalueen kaupan. Myyjät olivat saaneet paremman tarjouksen Valmetilta ja hintaa piti sovitusta nostaa. Me Vehmasen kanssa sitouduimme ostamaan tilan Valmetin tarjoamalla hinnalla, vaikka kaupunki ei rahoja antaisikaan. Kahden rohkean miehen kannalta jälkeen päin arvioituna - ikävä kyllä- kaupunki viisaasti päättä tilan ostaa naantalilaisten iloksi. Sellaista politiikka on.

Valtuustossa puhuttiin taloudesta. Väliraportti näytti ihan kohtuulliselta, kustannukset pysyvät kurissa ja tilinpäätökseen päästään vähintään budjetin tasolle. Mutta tulevaisuus on hankalan näköinen. Työllisyyden kehittyminen huolestutti erityisesti keskiryhmiä, niin Samuli Santalahti, kesk kuin Vilhelm Junnila, ps puhuivat asiasta ja kj. Jouni Mutanen kertoi, että hän on erityisesti kiinnittänyt tähän huomiota ja näki, että kaupungin omilla toimilla voi olla kaupungin talouteen satojentuhansien vaikutus. Naantali on tässäkin suhteessa uudessa entistä hankalammassa tilanteessa.
Asiasta on tällä palstalla kuvioin kerrottu aikaisemmin ja ehkäpä siksi sosialidemokraatit eivät puhuneet aiheesta.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!