Apua tarvitaan Euroopasta ja maailmalta

ARbeit20150506.jpg

Mikään yllätys ei demareille oppositio ollut. Mutta harmittaahan se monia. Mutta nyt sitten voidaan analysoida. Näinhän Eero Heinäluoma Hesarin lausunnonantajana kertoi.

Eero Heinäluomalla on vaalitappiosta kolme johtopäätöstä. Ensin pitää tehdä analyysi, sitten ammentaa voimaa aatteellisista juurista ja lopulta muistaa, mikä on yksilön vastuu. HS 7.5.2015

"Työväenliikkeen kantasana on työ. Tämä on työn liike." Työn tekemisen eetos on hänestä heikentynyt Suomessa.
"Jatkossa menestyksen eteen joudutaan tekemään nykyistä enemmän töitä."

Ensiksi tähän Työ-termiin; nyt kun Suomen Perusporvarihallituksessa - SSS hallituksessa on Suomen suurin työväenpuolue Perussuomalaiset , uusin työväenpuolueeksi itsensä julistanut  Kokoomus ja työn lisäämistä kaikille ehdottanut Keskusta.

Taas kerran saamme nähdä, miten eri tavalla työ voidaan ymmärtää. Juuri eilen kuvan kyltin alla kuljettuani mietin tätä asiaa, miten työn merkityksellä on monia ulottuvuuksia ja kuinka väärin sitä termiä on käytetty aikoinaan. Mitään muuta assosiaatiota tähän ei tietenkään  liity.

Toisaalta SDP:n  sisällä on kysymys ollut työstä- työn puutteesta: Teimme huonosti vaalitöitä, kaikki olemme syyllisiä.
Raimo Leino, 80 v muistutti komentoidessaan onnittleukirjoitustamme, että pitäisi käyttää enemmän Me- sanaa. Ja meidän työstämme oli puute.

Mutta siihen suuntaan Eero ei viitannut. Eikä hän puhunut omista kokemuksistaan puolueen johtajana (hän erosi huonon tuloksena seurauksena). Eikä hän näyttänyt  tuntevan  pistosta siitäkään, että hän oli itse puhemiehenä viime eduskuntakauden olleen korkeimmassa asemassa vaikuttanut SDP:n  edustaja. Hänelläkin oli melkoinen rooli huonosti menneissä vaaleissa ja monissa manoveereissa.

Hän liikkui  yleisellä ja yksilön tasolla:

Heinäluoma sanoo, että yksilön on otettava enemmän vastuuta esimerkiksi lastenkasvatuksesta. Yksilön hommia ei voi sysiä yhteiskunnan hoidettaviksi.

Heinäluoma puhuu työn kannustavuuden tärkeydestä ja ilmoittautuu yllättäen Tanskan-mallin kannattajaksi.
Tanskassa irtisanominen on suhteellisen helppoa, mutta työttömyysturva hyvä. Lisäksi työn vastaanottaminen on tehty pakolliseksi. Tähän asti ay-siipi ei ole halunnut kuulla puhuttavankaan mallista.
"En käyttäisi tuota termiä", vastaa Heinäluoma kysymykseen, onko hänestä kuoriutunut oikeistodemari. Hän sanoo lukeneensa paljon. "Olen saanut kehittää ajatuksiani."

Eli kysymys olikin selittelystä ja uusien ideoiden etsimisestä.  Hauskalta kalskahti loppu, että olen lukenut paljon ja kehitellyt ajatuksiani oli vastaus kysymykseen onko hänestä tullut oikeistodemari. Miettikää tätä.

Olen samaa mieltä, että leimaustermit sopivat huonosti. Sen sijaan olen tyytyväinen, jos Eero Heinäluoma on lukenut ja ajatellut muutakin kuin sitä mitä gallupit kertovat tai , mikä on seuraava taktinen siirto.
Nyt hänelle ja muille sd-kansanedustajille on avautumassa oiva mahdollisuus miettimiseen. Ja työntekoon.  Nyt puolue pitää harkita suhdettaan valtiohallintoon, ammattiyhdistysliikkeeseen ja kansalaisiin. Ja toivottavasti lopputulos on että puolueen on ajateltava valtionhallintoa, ay-liikettä laajemmin  ensisjiaisesti kansalaisia ihmisiä, joita valtion ja ay-liikkeen pitää palvella.

Kun meillä on nyt tulossa  Sipilä- Soini – Stubb hallitus, niin toivotaan, että maailman ja Euroopan kehitys kääntäisi kasvonsa heidän puoleensa ja antaisi heille apua.

Ps:


TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!