Antton Rönnholm: Mauno Koivistoa muistaen




Tämä kuultiin konsertissa  juuri hetkeä ennen....

Vier letzte Lieder jäi Straussin joutsenlauluksi ja kauniimpi se ei voisi olla. Peittelemätön, nostalgian kullalla silattu kaipaus romantiikan aikakauteen sekä säveltäjän “läpi elämän jatkunut rakkaus sopraanoääneen” kertovat sodan tuhoamasta kauneuden ja yksityisen onnen maailmasta.

Straussin hyvästijättö ei sisällä resignaatiota ja vain aavistuksia tuonpuolei- sesta. Iltaruskossa kylpevän maailman aistillinen hehku saattelee areenalta poistuvaa säveltäjää. 

Beim Schlafengehen -laulusta kuultaa väsymys, joka väistyy kolmannessa säkeistössä laulajan sielun kohotessa siivilleen – sopraanoääni ja orkesteri seuraavat sanoja haltioituneina ylhäisiin korkeuksiin. 

Im Abendrot antaa laulusarjalle lähes sinfonisen päätöksen. Vaelluksensa päähän tullut pariskunta katsoo taakse jäänyttä maisemaa uupuneena, mutta onnellisena. Laulun päättäviä sanoja “Ist dies etwa der Tod?” (“Onko tämä kenties kuolema?”) säestää sävelaihe Straussin sinfonisesta runoelmasta Kuolema ja kirkastus. 

Kuolinvuoteellaan Strauss vakuutti, että “kuolema on juuri sellaista, jollaiseksi sävelsin Tod und Verklärungissa”. Orkesterin hiipuessa hiljaisuuteen päätökseen liittyvät vielä toisen laulun leivojen trillit. 

Beim Schlafengehen

Nun der Tag mich müd‘ gemacht, soll mein sehnliches Verlangen freundlich die gestirnte Nacht wie ein müdes Kind empfangen.

Hände, lasst von allem Tun,
Stirn, vergiss du alles denken,
alle meine Sinne nun
wollen sich in Schlummer senken.

Und die Seele unbewacht,
will in freien Flügen schweben, um im Zauberkreis der Nacht tieg und tausendfach zu leben. 

Nukkumaan

Kun päivä on voimani vienyt ottakoon kiihkeä kaipuu tähtiyön auliina vastaan kuin väsynyt lapsi.

Käsistään kirvotkoon työ, otsa, jo unohda mietteet, näkö, kuulo ja tunto vajoaa horrokseen. 

Kahleeton sielu nousee vapain siiveniskuin
yön taikapiiriä kohti elääkseen tuhansin tavoin. 

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!