Aika on demokratian hinta

Eilen Antti Rinne vieraili Turussa tavaten Auran rantamilla ihmisiä, jotka voivat olla äänestäjiä, kannattajia, vastustajia tai turkulaisia, siis ihmisiä - naisia, miehiä tai naisia nuoria tai vanhoja.

Yritystä puheenjohtajalla on vahvasti.
Ruissalon Kansanpuiston sata päisen puolueväen tapaamisessa hän kertoi pyhittävänsä työkiireiltä jäävän ajan viikonvaihteet ja maanantait kentän kiertämiseen ja mahdollisimman moneen ihmisen tapaamiseen.
Hyvä ja oikean suuntainen yritys, mutta ei todellakaan kovin uusi keksintö, veikkaanpa, että jokainen uusi johtaja on nämä sanat lausunut. Mutta yrittänyttä ei laiteta.

Oletko pettynyt kannatuksen alahaisuuteen? kysyi aamutelkkarin terhakas kukkahametyttö Marja Sannikka tumman harmaalta Antti Rinteeltä. Anti vastasi, että kysymys ei ole puheenjohtajasta vaan siitä, että meiltä on puuttunut visio, mihin mennään. Miksi puheenjohtajaa sitten vaihdettiin? Kysymys on linjasta, vastasi Rinne.

Suomen Kuvalehden viimeisessä numerossa Turussakin tuttu Heikki Venho kirjoittaa otsikolla Menneisyyden puolue, puolue, jolta puuttuu tarkoitus. Sdp toimii yhteiskunnassa, jota ei enää ole. Puolueen energia kuluu riitelyyn.
Näin alkaneessa jutussa haastateltiin asioista perillä olevia tahoja mm:ssa Aimo Massista joka puoluekokouksessa kuului Jutan kannattajiin. Aimo arvioi tilannetta lehtimiehen objektiivisuudella ja Kuvalehti kertoi, että - Massisen mielestä Sdp:n johtamisessa ei ole kyse linjasta, vaan sopivasta henkilöstä -. 

  • Rinne on enemmän ay-pamppu. Puheenjohtajalla pitää olla laajempi  näkökulma. Lauri Ihalainen ja Lauri Lyly sopisivat paremmin. Massinen veikkaa eduskuntavaaleissa 15-17 prosentin kannatusta. Se merkitsee haastavia oppositiovuosia. Antti Rinteestä voi tulla lyhytaikainen puheenjohtaja.

Rinne itse muistuttaa, että luottamauksen uudelleen hakemiseen edellyttää pitkää tietä. Ensimmäiset askeleet otetaan ensi viikon vaihteessa työkokouksessa, jossa esillä on järjestöuudistus ja eduskuntavaalit. Kysymys on siitä, että tavallinen suomalainen voi oikeasti luottaa, että Sdp vie pien- ja keskituloisten asiaa eteenpäin.
Lisä raha eläkeläisille? Ei ollut kosiskelua, Pientuloiset eläkeläiset tarvitsevat lisää rahaa. Harmittaako muita puolueita, kun Sdp saa tästä kunniaan. Kaikki hallitus puolueet saavat kunnian, oli ihan nokkela vastaus aamutelkkarissa, joka on ylittää sata katutapaamista merkityksellään.

Antti Rinne olemuksellaan ei pärjää ihan huonosti. Hän oloisensa ja näköisensä tapainen puheissaan. Se on tärkeä asia, sillä luottamukseen kuuluu aitous.

Rauli Mickelsson on puoluetutkimuksen dosentti, joka on puhdistautunut Sdp:n höyhenistä, joten nyt hän on asiantuntija kirjoittamaan TS:ssä: Miksi Sdp:n kannatus jatkaa laskuaan.

Rohkenen lyhentää Mickelsonin  analyysin muutamiin keskeisiin kohtiin: 

  • Sdp:n menestys on perustunut puolueorganisaatioon, jonka merkitys kauttaaltaan on kutistunut. Se on vaikuttanut Sdp:hen eniten. Vaalikampanjat ovat siirtyneet ehdokkaiden tukiryhmien tehtäväksi.
  • Puolueen menestys televisioaikakautena saattaa olla kiinni siitä, kuinka paljon ihmiset pystyvät samaistumaan puheenjohtajaan.
  • Sdp eli menestyskauttaan, kun harjoitettiin kansallista keynesiläistä politiikka ja hyvinvointia rakennettiin. Vaikka alusta asti Sdp on korostanut kansainvälisyyttä, on kansainvälinen toiminta ollut ohutta. SDP:n tavoite täystyöllisyys ei onnistu kansainvälisen talouden oloissa.
  • Sdp ei ole onnistunut saavuttamaan prekariaattia, joka on noussut nykyoloissa täyspäiväisten työntekijöiden rinnalle.
  • Työ logo ei riitä.

Tässä on pohdiskeltu puolueen olemusta ja ennen muuta puolueiden kannatukseen vaikuttavia tekijöitä päivän pistojen muodossa.

Laajempaa pohdintaa on harjoittanut siihen erittäin kykenevä Pertti Paasio Kalevi Sorsa säätiön kirjoituksessa Demokratia – jalokivi vai peruskivi. Subjektiivisia havaintoja ja näkemyksiä.
Aivan aluksi totean, että Pertti Paasion ansiokas 20-sivuinen juttu jää lukematta ja noteeraamatta juuri hänen mainitsemastaan syystä; poliittinen ja asiantunteva ovat vastakkaisia attribuutteja. Kalevi Sorsa myöskin melkoinen yhteiskunnallinen ajattelija, jonka 1984 pitämään infokratia puheeseen viittasi tänään Mickelssonkin, on kuitenkin ennen muuta poliitikko. Hänen säätönsäkin varmaan kantaa nimen mukaista rasitetta enemmän kuin esimerkiksi Björn Wahlroosin rahoittamat ajatushautomot.

Tästä tulenkin sitten Pertti Paasion Impulsseja sarjan toukokuiseen kirjoitukseen. Lopuksi kappaleessa hän kirjoittaa:


Poliittisissa valinnoissa, vaaleissa on lopulta kysymys hegemoniasta, henkisestä yliotteesta, jonka kansalaiset joko antavat tai eivät anna. Näinä aikoina tuo hegemonia, henkinen yliote on vahvasti porvareilla, niin Suomessa kuin Euroopan unionissakin. Valtakirjan aitous on kiistaton, mutta sen voimassaoloaikaan voidaan lyhentää.

Arvelisin, että Pertti on yleisellä tasolla löytänyt syyn ja vastauskin, jonka hän liittää demokratian olemukseen, on jutusta luettavissa: Aika on demokratian hinta.

Näissä talouden ja kulttuurin olosuhteissa ei taida olla vippaskonsteja. Ratkaisut eivät löydy yksitäisitä avauksista eikä naamoista, vaan naamojen takana olevista ajatuksista ja niiden virrasta.
Ja vaikeinta on johdonmukaisen ja uskottavan ajatuskulun, jota ohjelmaksi voi sanoa, kääntäminen sellaisiksi tarinaksi, joita ihmiset haluavat  kuulla ja parhaimmillaan olla osana tarinaa.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!