40 kerta Sulkavan souduissa, tinki on täynnä

S20180707ulkavansoudutMaali.jpg

Yllytyshullu

Istuimme iltaa lankomieheni Urhon ja vaimonsa Lempin heidän omin käsin veistämässä pyöröhirsimökissä Sulkavan Vuoniemessä. ”Muikku pistelee”, sanoo Urkia ja menoksi. Mustasalon saaren rantaan verkot. Tyyni ilta ja verkot saadaan laskettua huonommankin soutajan avustuksella. Takaisin soudettaessa ihmettelen, että

miten kukaan pystyy soutamaan Partalansaaren ympäri 65 kilometriä? "Kyllä mekin siihen pystymme", yllyttää Urkki, joka lupaa soutaa minutkin maaliin.

Ensimmäinen lähtö vuoden 1977 heinäkuun toisen sunnuntaiaamuna klo 7.00 Hakovirran lossin kohdalta.

Papin siunaus ja pamaus ja pienoisen sateen saattelemana sitä ollaan menossa 575 muun soutajan kanssa. Harjoitusta pari kilometriä ja varusteena vettä läpäisemätön hiostava tarkoitukseen sopimaton Sokoksen tuulipuku, evästä on monenlaista retkeilijälle sopivaa termospullokahvista alkaen; taisivat jäädä kotiin tuotaviksi. Sovimme, että vaihdamme kerran tunnissa soutajan ja perämiehen paikkoja, silloin ei vielä puhuttu melomisesta, osat olivat kuten laulusolistin ja säestäjän eikä kuten nykyisin duon yhteisesitys. Maaliin tultiin vajaassa yhdeksässä tunnissa kämmenen kokoiset rakot takapuolessa ja pienemmät käsissä. Veneestä nousu kirkon rannassa oli hidastettu elokuvan mallinen – ikään kuin ennakoiden, mitä liikkuminen tulee olemaan  ihan arkiaskareissa neljäkymmentä vuotta myöhemmin. Kuohuvan juomiseen ei voimia enää ollutkaan.

Mutta kipinä oli syttynyt

Oppiakin oli saatu kovan penkin kautta -konkreettisesti. Ei harjoittelematta eikä totuttelematta pidä lähteä järven selillä, joissa on mittaa parikymmentä kilometriä ja tuulta saman verran kuin Luonnonmaata kiertäessä. Viisas nyrkkisääntö on: Harjoiteltava on kolme kertaa soudettava matka, joista kolme kertaa matkan kolmanneksen kertasuorituksia; siis yhteensä 200 km ja 3x20 km.
Sen jälkeen paikat kestävät ja juomat maistuvat soudun jälkeenkin. Ja niin sitten on menty yhtä Neuvostoliiton matkaa ja sairaalareissua lukuun ottamatta neljäkymmentä kertaa.

Kaverit eivät ole jättäneet

Soutukavereina ovat olleet: Urho Matteinen, Jorma Kauppila, Pentti Palsa, Aimo Kauppila, Riku Rönnholm Ja sitten 25 kertaa lankoni Rauno Vänttinen, joka viimeisellä kerralla vuonna 2016 oli  78 vuotias, mutta hyväkuntoinen teräsmies.
Nyt parin viime vuotena olemme soudelleet Timo Lempiäisen  kanssa. Kiitos teille, jotka olette jaksaneet soutaa kanssani ”tyynet ja tuuliset veet” tällä vanhanaikaisella vuorosoutumallilla; olen ollut heikompi lenkki, mutta sitkeä.

Vuonna 1996 oli hankalin keli, harjoitukset olivat vähissä Brysselin komennuksen vuoksi. Lämpötila oli + 9 astetta vesi ehkäpä 13 astetta, vesisadetta ja tuulta oli vaarallisen paljon. Havereita sattui useampia, naantalilaispari Pekka ja Antti kaatuivat Kietävälällä ja apua tuli niin myöhään, että hypotermia pääsi yllättämään. Meidän kierros kesti yhdeksän tuntia ja koko matka tuulipuvussa ja silti perille kylmänä kalikkana ja kankeana. Rauskin kanssa kylmästä valittaessamme vastaanottajana ollut Riku sarakastisesti suositteli, että olisi pitänyt soutaa sen verran, että lämpenee.

Aikaa kierrokseen, jonka mitta on tarkentunut 58 kilometriksi

olemme käyttäneet keksimäärin kahdeksan  tuntia  +/- tunti kelistä ja kunnosta riippuen. Omalla veneelle olemme soutanet puolet matkoista toisen puolen olemme tehneet vuokratulla kilpavenellä.

Oma vuoden 1980-mallisen Miettisen tekemän lautakilpaveneen Rauski kunnosti lasikuitupohjaiseksi vedessä pitämistä sietäväksi. Vene onkin N:ro 1 paikallaan huhtikuusta marraskuuhun ja vanha kaunotar on vieläkin  käytössä vaikka aavistuksen vuotavana.

Miksi tinki on täynnä?

Mökillä on Pärnäsen Maurin sorvaama 40 reikäinen mitalilauta. johon tänä vuonna tuli sitten viimeinen prinikka.


Aikaa kului 8 tuntia 18 minuuttia. Matkaa hidasti oikullinen tuuli ja pieni pelastusoperaatio, jossa edessämmä soutanut yli 70-sarjan vuorosoutuvene tuli vaihdon aikana kesävihurin yllättämäksi ja kiikkerä vene kaatui. Kovassa tuulessa kaksikon oli mahdotonta saada venettä rantaan. Timo soutaessa ja melaani tarttuneina  hinasimme veneen rantaan ja hälytimme apua. Onneksi läheiseltä mökiltä tuli pikavauhtia Buster ja vene saatiin käännettyä ja tyhjennettyä vesilastista. Se oli todellinen Bail Out operaatio ja niin veteraani kuntoilijat soutivat loppumatkan 15 kilometriä maaliin. Kylmissään ja kangistuneena tulivat varttia meidän jälkeen maaliin. Veneestä nouseminen vaati apua.

Haveripaikka oli ihan lähellä ensimmäisen yksisoudun 67 vuotiaana voittaneen Einari Luukkosen 67 Leppäsaari nimistä kotitilaa. Kun Einarilta kysyttiin kovan kunnon salaisuutta, vastasi hän, että se on keskioluen ansioita, ”kun pitää soutaa kotisaaresta kirkolle kaljalle, niin siinä se kunto kohenee”.

Mitalien jaon lisäksi suursouduissa jaetaan kunniaa ja mainetta: Soutuneuvoksen arvon saa kymmenen kerran jälkeen ja kolmekymmentä kertaa soutaneet ylennetään suursoutuneuvokseksi. Pronssisen erikoismitalin saa 20 kerran, hopeisen 30 kerran ja kultaisen 40 kerran jälkeen.

Miksi soudan ?

Yllytyksestä se alkoi ja sitten kärpänen on  iskenyt ajatuksella istuen niveliä rasittamatta kuntoa vaihtuvassa maisemassa. Ja onhan siitä  mukava vaatimattomasti mainita; aika usein saa  kohteliailta kanssaihmisiltä mairittelevia kommentteja.
JA ON SOUDETTU: Sulkavan soutuja yhteensä 2.400 kilometriä = Saariselle ja takaisin. Kun  harjoituksen lasketaan päälle, päästään yhteensä 10.000 kilometriin, eli soutuveneellä  Kiinaan!

Tärkeintä ei ole purjehtiminen eikä soutaminen, vaan liikkuminen.

Soutuun osallistuminen pakottaa harjoittelemaan soudun lisäksi hiihtoa, retkiluistelua, pyöräilyä ja keppikävelyä. Sen sijaan soutulaite on jäänyt melko vieraaksi kapineeksi. Kuntoliikunnan pitäisi tapahtua ulkona käyttämättä autoa suorituspaikalle menemiseen. Hyötyliikunta on viisainta ja helppoa Naantalin kokoisessa kaupungissa vaikka potkulaudalla. Ja sen verran annan periksi periaatteista, että kyllä Lapissa pitää pari kolme kerta vuodessa käydä hiihtämässä hiilijalanjäljenkin kustannuksella.

Soutuihin valmistautumisessa on paljon hyödyllistä ja hyvää yhdellä poikkeuksella: Pitkään suoritukseen lähteminen edellyttää tankkausta eli hiilihydraattien syömistä, että energia riittää. Se vaihe tahtoo jäädä päälle ja sen näkyy vaa’an viisarissa.

Entä mitä nyt?

Soutuihin osallistumistinki on täynnä. Vuorosoutu on vaativa laji -vaihtamiseen liittyy riski; tasa-painon heikkeneminen ja kankeuden lisääntyminen lisäävät kaatumisvaaraa, jonka mahdollisuuden osoitti veteraanikollegojen haveri. Soutamista yritän jatkaa ilman tavoitteita niin kauan kun veneeseen jaksan kiivetä. Sulkavallakin soutelen ja vähintään hengessä osallistun joka vuonna suursoutuihin, joihin yllytän nuorempia ottamaan osaa.
MR
Ps. Tärkeä Rauski ja vene kuva lisätty 11.7.2018

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!