Mikko Rönnholm

37. vesillelasku oli erilainen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

50-vuotiaiden Sulkavan Soutujen perustajan venemestari Kauko Miettisen Riita –Ilona venevanhukseni laskettiin 37. kerran veteen ja purjehduskausi
saatiin avattua.

On aina hieno hetki, kun vanhat maisemat avautuvat uusina ja ”kaikki hyvin
kaupungissa” ajatuksin voi lähteä vapaasti väylänsä valiten soutelemaan.
Aurinko on loisto kaveri, mutta tuulesta ei
niin väliä. Ja hitaasti kiiruhtamisen taito tulee vuosi vuodelta
luonnollisemmaksi.

Armon vuonna 2017 veneen perästä aukeaa poikkeuksellinen
näky:

Ponttoni – mobiilikraana yhdistelmä
kilpailee kirkon kanssa maiseman
hallinnasta. Tietenkin muutokseen kiinnittyy asian tuntevankin huomio Ja
ajatuksista kelautuu aikaan, jolloin  vanhan kylpylään kallellaan
olleet Merisalista lähteneet rakennusrivit, tiilinen pannuhuone ja upea
kesäsauna täyttivät  rannan.

Vuonna 1963 kylpylätoiminta 100 vuoden ikäisenä mutta kannattamattoman
lopetettiin ja huonokuntoiset rakennukset purettiin. Viittä vuotta myöhemmin
koki kesäsauna Asvaltti Lampaiden filmausten jälkeen saman kohtalon.

Aikoinaan 1970-luvulla Merisalin julkisivusta lähti Pentti
Mäkisen
idea apartementoksesta, jossa Merisalin julkisivu olisi monistettu koko
rannan mitalle. Myös kylpyläideoita on paikkaan sovitettu ja taidettiin ainakin
puheissa luvata uuden kylpylän toteuttaneille
Niemen pariskunnalle, että heillä on optio paikkaan.

Ranta
maisema avartui ja Kala Trapin toiminnan aloittamisen myötä rantalaiturilla  yhdistettiin Kaivohuoneen ranta Merisaliin ja
siitä eteenpäin myöhemmin Kailoon menevälle sillalle, joka oli rakennettu työllisyystyönä
1977. Sen jälkeen  Kailoon rakennettiin 1980 alkaneita Musiikkijuhlia
ja kesäteatteria varten näyttämö ja katsomo.
Merisalin jälkeinen ranta jäi avoimeksi ja sinne istutettiin puut pehmentämään
maisemaa.

Muumimaailman 1993 avaamisen jälkeen
kaupungin hallinnon ahneus rakennutti kolme epäonnista kioskia veneilijöiden autojen
parkkipaikkana toimineelle alueelle.

Venesataman yksityistämisestä on tavoiteltua kaupungin
menojen säästöjä. On uskottu uusien
yrittäjien piristävän veneilymatkailua.
Laitureita onkin kohennettu ja
laajennettu ja palvelustakin on tullut hyvää palautetta.
Yrittäjät ryhtyivät kehittelemään maapalveluja ja heidän aloitteesta lähti
kaupungin enemmistöpäätöksellä hyväksytty suunnitelma toiminta ja palvelurakennuksesta,
joka nyt parakin rakennusmenetelmällä nousee kuin sieni sateella. Tämä
ihmeellinen tapahtuma kummastuttaa kaikenikäisiä kulkijoita.

Tehokasta toimintaa joka muistuttaa työmaan perustamisen yhteydessä
nähtyä väliaikaisten tilojen pystytystä. Hulluille ja herroille ei pidä keskeneräisiä
töitä näyttää
.
Mutta minkäs teet, kun se näkyy ja yllättää, vaikka siitä on
julkisuudessa ollut runsaasti juttuja

Hyvänä puolena näyttäisi olevan, että kun se oli nopeasta, niin purkaminen
taitaa käydä kätevästi.

Nyt kun kaikki päivittelevät, että kun ei tällaisesta ole
ollut mitään tietoa, niin kerron, että tällä palstalla oli aiheesta juttu jo
viime kesänä 20.6.2016 Innoissaan tehdään tyhmyyksiä
ja ihan tämän vuoden maaliskuussa muistutimme samasta
aiheesta. Nyt se alkaa pian saatte nähdä Naantalin nähtävyyden.

Erilainen on vuoden 2017 kevät. MR

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa