Ansaittua juhlanaikaa

Naantalinlukionlakkiaiset2015.jpg

Naantalin lukion lakkiaisissa kaikki sujui. Tyylikästä joukkoa ovat nuo 103 nuorta toivoamme. Käyttäytyminen on mallikelpoista ja tuntumaksi jäi, että oppilaat ja opettajat ihan oikeasti elävät samoilla aaltopituuksilla.

Vt. rehtori Seppo Pukonen puhui jämäkän viisaasti ja ylioppilas Eva-Maria Haarala vastasi iloisen kiitollisesti. Ylioppilaan äidin Riitta Leinon puheen painotus yhteydenpidon jatkamisen puolesta oli sitä, mitä riemuylioppilaatkin ovat tärkeäksi todenneet. Vanhempainyhdistyksen työn hedelmät muuttuivat puheenjohtaja Henna Junttilan stipendeiksi, jotka jakaantuivat laajalle oppilasjoukolle.

Ja sitä ylevän lämmintä tunnelmaa kohottivat aikaan sopivat ja tilaisuutta pukevat nykyaikaiset musiikkiesitykset. Performanssia ihastellessa tuli mieleen , ettei enää pidä paikkaansa, lehtori Mauno Kesäläisen tokaisu 1960 luvun alussa, että rautalanka bändin vaatimukseksi riittää sähkötarkastuslaitoksen hyväksymä virtapiiri. Ihan hyvää.

Osasista rakentui ylevän lämmin tunnelma, josta tällä kerralla pääsivät nauttimaan myös 25 riemuylioppilasta. Koulun tapaa kutsua 50 vuotta sitten lakkinsa saaneet pidettiin erinomaisena eleenä, josta lausuttiin monet kiitoksen sanat.
Riemuylioppilaan puheen voi lukea kirjotuksia palstalta.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!