1.7.2013 Merkel ja Urpilainen, vahvoja, mutta ...

Quentin Peel kirjoittaa FT:ssä 1.7.2013 kolme kuukautta ennen Saksan tärkeitä vaaleja kaikkia kiinnostavasta ja merkittävästä ilmiöstä nimeltään Angela Merkel seuraavasti.

  • Angela Merkel poliittinen menestyksen salaisuus – sekä ulkomailla Euroopan näyttämöllä –on jatkuvan spekuloinnin kohteena.
  • Saksan liittokansleri on hyvin varovainen. Hän vihaa sanella mitä tahansa, joka voi viitata "visioon". Hänellä ei ole aikaa ideologialle. Hän on pragmaattinen ja pitää jatkuvia saarnoja hyvän talouden hoidon tarpeesta Se on kaikkea muuta kuin karismaattista.
  • Hänen politiikkaa kuvataan epäsymmetriseksi demobilisaatioksi, joka tarkoittaa, että saadaan omat liikkeelle, mutta ei muita. Siksi ei pidä ärsyttää. Siksi pitää ongelmakohdissa olla mahdollisimman lähellä vastustajia.
    Pitää siis saada omat peruskannattajat liikkeelle, ja päinvastoin pitää välttää asetelmaa, joka innostaisi vastustajia vaaliuurnille
    Tämä strategia tietenkin kielletään CDU:n päämajassa, vaikka sillä vedettiin kaikkien alhaisimmalla 33.8 prosentin kannatuksella voitto viimeksi liittopäivävaaleissa kotiin vaalipäivänä kotienjääneistä sosialidemokraateista, jotka putosivat suuren koalition pienempänä osapuolena 23 prosenttiin.
  • Tällä kertaa SPD: n ja vihreät ovat esittäneet, keskusta-vasemmistolaisen vaihtoehdon ja haastamalla Angela Merkelin koalition , poliittisia ideoita ja sitoutunut tarjoamaan todellista valinnanvaraa. Molemmat vaativat, että suurtuloisten tulo - ja kiinteistöveroja on korotettava rahoittamaan kasvavat infrastruktuurin menot, joiden tarkoituksena on saada Saksan talous liikkeelle sortumatta suuriin valtion talouden alijäämiin.
  • Viime viikolla Angela Merkelin puolestaan vastasi haasteeseen. CDU/CSU :n "hallitusohjelmaan" kopioimalla räikeästi useita opposition vaatimuksia – kuten vuokrien  yläraja laskemisen ja lakisääteisen vähimmäispalkan korottamisen – sekä lupaamalla nostaa eläkkeitä ja lapsilisiä. Mutta samalla hän korosti, etteivät verot nouse.
  • Tällainen sosiaalisuus huolestuttaa CDU:n konservatiiveja ja vapaita demokraatteja, sillä he pelkäävät, että näitä menoja ei nykyisille valtion tuloilla pystytä kustantamaan.

Vaalit ovat edessä ja syyskuussa olemme viisaampia.

Monta satunnaista tekijää on vielä näkemättä, mutta mitään täysin käänteentekevää tuskin on tiedossa. Saksan poliittinen ja taloudellinen linja Euroopan suunnan näyttäjänä ei poistu ja kysymys on vain siitä, että uskallettaisiinko jatkossa yrittää ratkaista EU ja euro-ongelmia vai jatkuuko liian myöhään liian vähän -linja vaalien jälkeenkin.

Onhan tässä paljon tuttua. Suomessakin opiskeltu ja opiskellaan tarkkaavaisesti suuren Saksan tapahtumia.

Ensinnäkin meilläkin Kokoomus Jyrki Kataisen johdolla on onnistunut hyvin saamaan omat kannattajansa liikkeelle, joka näkyy sosioekonomisessa äänestyskäyttäytymisessä: Äänestäminen on herrojen herkkua, joka näkyy äänestysaluekohtaisissa suurissa eroissa hyväosaisten asuma-alueiden äänestysprosentin ollessa jopa kaksinkertaisen syrjäytyneiden alueisiin verrattuna.

Kokoomus on myös heittäytynyt hyvinvointiyhteiskunnan puolustajaksi, siis liimautumalla SDP:n kylkeen. Tämä on onnistuttu tekemään puhumalla hyvää kaunista kaikille, mutta tekemällä käytännössä varakkaiden peruskannattajien etujen mukaisia veroratkaisuja erityisesti suosimalla pääomatulollisia. Pienipalkkaiset  ja julkisia palveluja käyttävät ovat sietäneet tämän ja välillisten verojen korotukset fiksujen johtajien ihailun ansiosta ja parempaan seuraa kuulumisen ilosta. Ja tietenkin siksi, että kunnon vastustusta ei ole esiintynyt.

Nyt kokoomus on ”erehtynyt” ajamaan yli-innokkaasti kuntarakenne- ja sote-uudistusta.Siis puolue ja pääministeri visio eli tekee sitä mitä Merkel kaikin keinoin yrittää välttää.Ja niin onkin käynyt, että sote ja kunta-asiat jakavatkin kansalaisia ja niitä kohtaan tunnetaan vastenmielisyyttä ja pelkoa.
Tämän ansioista Keskusta on noussut todelliseksi uskottavaksi vaihtoehdoksi tällä saralla ja rikas puoluejohtaja Juha Sipilä kelpaa porvarillekin. Arvaavat, etteivät hän tulee kaltaisiaan rokottamaan.
Terveydenhuollon todelliset karvat eli yksityistämisen tukeminen on saanut satikutia Keskustalta, joten myös syrjäseutujen demareita kohtaan on sieltä suunnalta vetoa.

Timo Soini päätti eilen yrittää Suomen pääministeriksi

Hän myös julisti, että Keskustan kanssa voidaan olla hallituksessa, koska ollaan samoilla EU - ja eurolinjoilla. Se oli Juudaksen suudelma.  Yritys on saattaa keskusta valintatilanteeseen, sen on oltava eurokriittinen, mutta siinä kisassa se ei kuitenkaan voi menestyä Timo Soinin vastaan.  Eli Timo Soini pyrkii kääntämään eduskuntavaalikeskustelun euroväittelyksi. Arvioni, että Keskusta ei tähän halua ryhtyä ja se pyrkiikin haastamaan Kokoomuksen erityisesti kuntarakenne sote-asialla.

Koko yllä olevan asetelma on ongelmallinen sosialidemokraateille, koska demarit ovat yrittäneet saada kannatusta olemalla EU-asioissa Kokoomusta kriittisempi, mutta Euron puolella kuitenkin ja taas kuntarakenne - sote-asiassa demarit eivät ole niin innokkaita kuin Kokoomus, mutta ovat sitoutuneet hankkeeseen vaikkeivät pakkoliitoksia hyväksykään. Kaikissa ollaan kakkosena.
Asiallisesti näissä suurissa kysymyksissä demarit eivät nouse todelliseksi haastajaksi.

  Epätoivoisia yrityksiä

Jutta Urpilaisen yritys käynnistää ideologinen keskustelu eettisestä markkinataloudesta ei ole ottanut sen paremmin tuulta kuin tultakaan: Veroparatiisien vastainen kamppailu ja Euroopan sosiaalisen omantunnon herättely tuntuvat ei-uskottavilta Suomen pääomatulojen verotuksen porsaanreikien hyväksymisen ja tiukan EU-talouskurin eturintamassa olon jälkeen.

Eduskunta- ja hallitusryhmän naisenemmistö on jonkinlainen ehkä ainoa näköpiirissä oleva demareiden valtti. Silläkään kysymyksellä ei enää Tarja Halosen jälkeen ole uutuusarvoa. Sen sijaan perussuomalaiset ehkä mielellään tarttuvat mahdollisuuteen profiloitua akkavaltaa vastaan saadakseen lisäotetta meidän tuottavassa työssä oleviin duunarikannattajiin.
Jutta Urpilainen ei myöskään ole kehityksestä huolimatta saanut karsimaansa vetovoimaa. Pääministeri pörssissä Sipilän 31 ja Kataisen 29 prosenttiin nähden  Jutan tulos on tylyt 13 prosenttia - siis alle puolueen pohjalukemakannatuksen 16,1 prosentin tason ja vain yhden prosenttiyksikön Timo Soinia edellä. . Ja se oli toukokuussa, miten lie nyt?

Yhdessä asiassa Jutta Urpilainen on muita kovempi luu: Hän sietää käsittämättömällä tyyneydellä huonoa menestystä ja vastoinkäymisiä. Hän on jääräpäinen valitsemalleen linjalle, mitä se sitten onkin. Hän pitää puoluetta otteessaan eikä mitään merkittävää liikettä häntä vastaan ole. Hänelle ei nähdä vaihtoehtoa, vaikka suurella todennäköisyydellä voisi väittää, ettei se tästä huonommaksikaan voisi mennä. Kysymys ei siis olekaan hänen persoonastaan vaan yleisestä neuvottomuuden tilasta, johon puolue on saatettu tai pikemminkin ajautunut edellisten vaalien onnettoman torjuntavoiton seurauksena. Silloin luultiin, että taktisilla kuviolla ja tiukalla eurokritiikillä ja satunnaisella hallitusneuvottelutuloksilla voidaan kohentaa asemia ajattelematta asioista sen syvällisemmin.

Nuorison esiinmarssi viime puoluekokouksessa antoi lisäaikaa, sillä hetkeksi arveltiin syntyneen jotain uutta käänteentekevää. ja se olikin vain Ilkka Kantolan vaihtamine Eero Vainioon ja puoluehallituksen miehittäminen aloittelevilla jees-linjalaisilla.

Eero Heinäluoman varjo on ollut ja on pitkä. Sitä on pitänyt väistellä ja / tai seurailla. Erkki Tuomiojaan ei ole uskallettu ottaa etäisyyttä ja siksi on juututtu epämääräiseen suvantokohdan akanvirrassa pyörimiseen Luultujen onnistumisten paisuttelu ja ylisanat ovat ylittäneet ärsytyskynnyksen tavallisten tallaajien keskuudessa

Tässä ollaan eikä muuhun pystytä. Vika ei ole vain johdossa, vaan meissä hampaattomissa myötäjuoksijoissa.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!